Auton osto Espanjassa

Auton osto Espanjassa

Auton osto Espanjassa sujuu vaivatta, kun tuntee ostoprosessin.

Auton_osto_Espanjassa

Espanjalaisten automarkkinoiden tarjontaa mittaillessa voi mennä pää pyörälle, sillä hinnat ovat lähes poikkeuksetta Pohjolassa tottumaamme huokeampia.

– Espanjasta saa uusia autoja melko hyvillä hinnoilla, koska kilpailu on kovaa ja autoliikkeet ovat merkistä riippuen halukkaita antamaan tuntuvia alennuksia, sanoo vuosikymmeniä suomalaisia muun muassa auton hankkimisprosesseissa Aurinkorannikolla auttanut MOP Consulting -asiointitoimiston Markku Pyykkö.

Autohuumassa kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä ja muistaa, että myös paperiasiat on hoidettava kuntoon. Niihin liittyen apua saa autoliikkeestä tai asianhoitajalta. Kielitaidottoman autokaupat hoituvat mutkattomasti esimerkiksi suomalaisten asiointitoimistojen kautta.

Autohuumassa kannattaa pitää pää kylmänä ja muistaa, että myös paperiasiat on hoidettava kuntoon.

Kuka ensinnäkin voi ostaa Espanjan rekisterissä olevan auton?

– Yksi autonostossa vaadittavista asioista on pystyä todistamaan, että tulevalla kulkuneuvonhaltijalla on pysyvä tai väliaikainen osoite Espanjassa, Pyykkö sanoo.

Millä eri tavoin sen voi todistaa ja mitä muita asiakirjoja liikennevirasto Tráfico vaatii? Lue lisää Olé-lehden elokuun numerosta, jossa asiantuntijat valottavat autokaupan kiemuroita Espanjassa.

TEKSTI ja KUVA: Eeva-Maria Hooli

Lue lisää auton ostoprosessista Espanjassa elokuun 2017 Olé-lehdestä.

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti

Strand Properties


0

Your Cart