Espanjan työelämän säännöt poikkeavat suomalaisista – selvitä oikeutesi uudessa maassa

Espanjan työelämän säännöt poikkeavat suomalaisista – selvitä oikeutesi uudessa maassa

Espanjalaisen työsopimuksen allekirjoittaneita koskee Espanjan työlainsäädäntö.

Espanjan työlainsäädäntö

14 palkkaa vuodessa, 16 viikkoa äitiyslomaa – Espanjan työlainsäädäntö poikkeaa suomalaisesta monessa suhteessa. Maan lainsäädäntöön ja työkulttuuriin kannattaakin tutustua ennen espanjalaiseen työpaikkaan hyppäämistä.

Koska Espanjassa työikäiset saavat oikeuden sosiaaliturvaan joko palkkatyötä tekemällä tai yrittäjäksi ryhtymällä, virallisen työsuhteen solmimista seuraa aina alta de seguridad social, mikä merkitsee, että työntekijän sosiaaliturva on saatettu voimaan. Hän voi näin hyödyntää esimerkiksi Espanjan julkista terveydenhuoltojärjestelmää sosiaaliturvanumeronsa (número de la seguridad social) avulla.

Työsopimustyyppejä Espanjassa on olemassa lukuisia erilaisia, ja jos espanjan kielen taito ei vielä ole hallussa, kannattaa työsopimuksen sisältö allekirjoittaa vasta, kun sen sisältö on käyty tarkkaan läpi jonkun espanjan kieltä osaavan avustuksella.

Espanjassa palkkatyöntekijöillä on oikeus 14 kuukausipalkkaan. Tyypillisesti kaksi ylimääräistä kuukausipalkkaa (pagas extraordinarias) maksetaan kesällä ja joulukuussa, hieman alan työehtosopimuksesta riippuen.

Joissakin työpaikoissa pagas extraordinarias -palkkiot on tosin jaettu tasaisesti 12 osaan niin, että työntekijä ansaitsee peruspalkkansa lisäksi joka kuussa hieman ekstraa kahden ylimääräisen kuukausipalkan sijaan.

TEKSTI: Anna Venejärvi
KUVA: Shutterstock

Lue kattava artikkeli Espanjan työpaikkakulttuurista ja työlainsäädännöstä – palkanmaksusta, irtisanomisajoista ja työsopimuksista – syyskuun 2017 Olé-lehdestä.

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti

Strand Properties


0

Your Cart