Älä unohda Fuengirolan kevään kohokohtaa! Suomi mukana Kansainvälisillä päivillä

Älä unohda Fuengirolan kevään kohokohtaa! Suomi mukana Kansainvälisillä päivillä

Fuengirolan Kansainväliset päivät järjestetään 27.4–1.5. Suomalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa on tarjolla feria-alueen osastolla numero yksi.

– Tänä vuonna teemana on joulu ja lumi, kertoo Fuengirolan Kansainvälisten päivien Suomen osastosta vastaava Marko Levander.

– Luomme sisätilasta sisustamalla ja lumitykein lumisen joulumaailman. Tarkoitus on saada myös revontulia.

Feria de los Pueblos eli suomalaisittain Kansainväliset päivät ovat yksi Fuengirolan vuoden kohokohdista. 24. kerran järjestettävää tapahtumaa vietetään 27. huhtikuuta–1. toukokuuta.

Tänä vuonna mukana on 33 eri maan ja alueen edustajaa, jotka tuovat palan omaa kotiseutuaan feria-alueen juhlataloihin eli casetoihin pystytettyihin osastoihin. Vierailijat voivat kierrellä casetoissa tutustuen erilaisiin ruokiin, juomiin, musiikkiin ja perinteisiin.

Eri maiden osastot ovat auki kaikkina viitenä juhlapäivänä kello 13–04.

Nuriasol-ravintolan omistajana tunnettu Levander on vastannut Suomen osaston järjestämisestä jo vuosien ajan. Hän kertoo osastolla raikaavan tänä vuonna laaja kattaus suomalaista viihdemusiikkia. Levander lupaa myös, että jokavuotiseen tapaan Suomen osastolta löytyy myös kulttuurimme tärkein elementti – sauna.

Suomen osasto löytyy tänä vuonna casetasta numero yksi.

Lauantain värikäs kulkue valtaa kadut

Fuengirolan kulttuurista vastaava kaupunginvaltuutettu Rodrigo Romero on tiedottanut, että tänä vuonna Kansainvälisille päivillä on mukana myös ensikertalaisia. Etelä-Amerikka, Serbia, Puerto Rico ja Ukraina pystyttävät ensi kertaa oman osastonsa.

Romeron mukaan tapahtumana osallistuu joka vuosi enemmän vierailijoita.

Yksi suosituimmista ja näyttävimmistä ohjelmanumeroista on lauantaina 28. huhtikuuta järjestettävä pääkulkue. Eri maiden edustajat tanssivat ja marssivat rytmikkäästi värikkäissä asuissaan Fuengirolan keskustan Plaza de España -aukiolta feria-alueelle. Kulkue lähtee liikkeelle kello 11.30.

Levander muistuttaa, että Suomikin osallistuu lauantain kulkueeseen. Suomalaiseen kulkueeseen tuodaan tänä vuonna muun muassa jääkiekon pelaajia ja tonttuja.

Suomen casetan ohjelma:

Perjantai 27.4.
Kello 15 Joulupukin vastaanotto
Kello 16 Tonttupaja
Kello 16 tanssimusiikkia: Ilpo Lehtonen
Kello 18
musiikkia: Miko Virtanen
Kello 20 musiikkia: Nice Set
Kello 22 musiikkia: Seita & Friends
Kello 24–03.30 suomalainen disko

Lauantai 28.4.
Kello 15 Joulupukin vastaanotto
Kello 16 Tonttupaja
Kello 16 tanssimusiikkia: Lea Schultz
Kello 18 musiikkia: Miko Virtanen
Kello 20 musiikkia: Nice Set
Kello 22 rockmusiikkia: Johanna & Silen Band
Kello 24–03.30 suomalainen disko

Sunnuntai 29.4.
Kello 15 Joulupukin vastaanotto
Kello 16 Tonttupaja
Kello 16 tanssimusiikkia: Lea Schultz
Kello 18 musiikkia: Tanja K
Kello 20 musiikkia: Miko Virtanen
Kello 22 musiikkia: ABBA-tribuutti, Rajalin & co.
Kello 24–03.30 suomalainen disko

Maanantai 30.4.
Kello 15 Joulupukin vastaanotto
Kello 16 Tonttupaja
Kello 16 tanssimusiikkia: Ilpo Lehtonen
Kello 18 musiikkia: Tanja K
Kello 20 popmusiikkia: U Bros
Kello 22 rockmusiikkia: Foxey’s Band
Kello 24–03.30 suomalainen disko

Tiistai 1.5.
Kello 15 Joulupukin vastaanotto
Kello 16 Tonttupaja
Kello 16 tanssimusiikkia: Miko Virtanen
Kello 18 musiikkia: Janely
Kello 20 popmusiikkia: Jari Tuovinen
Kello 22 musiikkia: JAMIT, vaihtuvia artisteja
Kello 24–03.30 suomalainen disko

(Ohjelmaa täydennetty 26.4.)

TEKSTI: Eeva-Maria Hooli, Anna Venejärvi
KUVAT: Olé-kustannus

Kiinnostaako Espanja? Ajantasaisin tieto Espanjassa asumisesta ja elämisestä löytyy uusimmasta Olé-lehdestä.

Tilaa Olé-lehti

Strand Properties


0

Your Cart