Jurakauden aikainen merenpohja El Torcal

Jurakauden aikainen merenpohja El Torcal

08/11/2014
Torcal01_keko
Kiveen painautuneet merkit jättiläissimpukoista todistavat, että luonnonpuisto El Torcal oli yli 200 miljoonaa vuotta sitten merenpohjaa.

Valtava kivimeri Sierra del Torcal -vuorijonon laella Antequerassa (Málagan maakunta) vaikuttaa vähintään epätodelliselta. Todisteita siitä, että alue on ollut aikoinaan veden vallassa, voi tutkia omin silmin.

El Torcalin juuret ulottuvat dinosaurusten asuttamalle jurakaudelle saakka, jolloin merenlahti kulki laakson läpi Cádizista Alicanteen. Tertiäärikaudella, noin 65 miljoonaa vuotta sitten, merenpohjan kalkkikivet kohosivat yli kilometrin merenpinnasta luomalla harvinaisen muodostuman.

El Torcalin kiveä kutsutaan karstiksi, jota hiilihappoinen vesi- ja lumisade sekä tuuli on kuluttanut vuosien varrella. Kallioperässä näkyy hyvin eroosion kaivertamat juovat, jotka ovat muokanneet kivenjärkäleistä vaikuttavia taideteoksia.

Kivimeren keskellä kulkee kaksi vaellusreittiä

El Torcalin kansallispuistossa pääsee helposti kulkemaan jalan, sillä laaksossa on kaksi virallista vaellusreittiä. Helpoksi luokitellun, 1 440 metrin pituisen Ruta Verde -reitin vaeltaminen kestää noin 45 minuuttia. 2 750 metrin pituisen keskivaikean Ruta Amarillan kiertää noin kahdessa tunnissa.

Sierra del Torcal on jaettu neljään geologiseen alueeseen: Sierra Pelada, Torcal Alto, Torcal Bajo sekä Tajos ja Laderas. Molemmat vaellusreitit lähtevät samasta pisteestä Torcal Altossa sijaitsevan parkkipaikan vierestä.

El Torcalin korkein kohta sijaitsee Camorron huipulla 1 336 metrin korkeudessa. Huipulla on kivien muodostama seitsemää pöytää muistuttava Siete Mesas -nähtävyys.

Kansallispuisto sijaitsee vain noin 50 kilometrin päässä Málagasta ja sinne ajaa kaupungista A-45-moottoritietä autolla noin tunnissa (suuntana Antequera).

Kivenmurikat muodostavat ihmeellisiä asetelmia

Mahtipontisten patsaiden varjoissa tuntuu kuin vaeltajaa seuraisi silmäpari jos toinenkin, sillä juovien muokkaamat murikat muistuttavat toisinaan kasvoja ja muodostavat mitä uskomattomimpia asetelmia.
Vaelluksilla kuljetaan selkeillä poluilla, mutta suositeltavaa on sonnustautua kunnollisiin vaelluskenkiin.

Varsinkin viikonloppuisin suosittu vaelluskohde voi olla ruuhkainen, mutta tukevien vaelluskenkien kanssa ihmisvirran ohittaa hyppimällä kiveltä toiselle. Lehmillä on tapana laiduntaa laaksossa, ja jos onni on matkassa, saattaa nähdä vilauksen myös vuorikauriista tai ketusta. Alueella viihtyvät lisäksi useat lintu- ja matelijalajit, ja monimuotoisessa luonnossa kasvaa erikoisia kasveja ja kukkia.

Torcal Alton parkkipaikan vieressä sijaitsee kahvila ja Centro de Visitantes -vierailukeskus, joka jakaa tietoa alueesta. Vierailukeskuksessa voi ilmoittautua esimerkiksi virallisen vaellusoppaan opastamalle Ruta de los Ammonites -kierrokselle, jolla tutustutaan merenpohjan jäännöksiin ja kivimeren erikoisiin monumentteihin.

Torcal01_simpukka

Kivimuurin painautui aikoinaan simpukan kuvio

Vaellus kannattaa päättää muurille, josta aukeaa upeat näkymät Málagaan, alla olevaan Villanueva de la Concepciónin kaupunkiin ja suotuisalla säällä jopa Afrikan mantereelle saakka. Näköalatasanteelta löytyy todiste alueen menneisyydestä, jonka kierresimpukka on joskus painanut meren pohjaan.

Sen sijaan Tornillo del Torcal -monumenttia on vaikeaa selittää järjellä. Siihen on kasaantunut päällekkäin liuskemaisia laakeita kiviä, jotka ovat vuosien saatossa sulautuneet yhteen muodostaen korkean kivipaalun.

Kivien lomassa on lisäksi lukuisia luolia, kuiluja ja Mirador de las Ventanillas -näköalapaikka, jossa voi tutustua paikan historiaan havainnollistavien kuvien avulla.

Torcal Alton kahvila ja vierailukeskus ovat avoinna kello 10–17. Lisätietoja löytyy vierailukes-kuksen sivuilta osoitteesta www.torcaldeantequera.com.