Kesällä Espanjan puutarhoista nautitaan – istutus kannattaa jättää syksyyn
xnxx
teen takes massive big black cock in his virgin tight ass bareback. fuq hd turkish girlffriend fuckes in all holes.

Kesällä Espanjan puutarhoista nautitaan – istutus kannattaa jättää syksyyn

13/06/2019
Espanjassa puutarhoja istutetaan ja hoidetaan eri periaatteella kuin pohjoisessa Suomessa.
Puutarhan hoito Espanjassa poikkeaa monin tavoin Suomessa opitusta.

Kuusi vuotta Costa Blancalla asunut floristi, puutarhojen ystävä ja Mantelilaakso-blogin kirjoittaja Susanna Vaahla joutui perehtymään Espanjaan muutettuaan puutarhoihin kokonaan uudelleen.

– Ne kasvit, jotka olin tottunut Suomen kesässä istuttamaan aurinkoon ruukuissa, eivät kaikki kestäneet tätä paahdetta. Löysin myös uusia kasveja, jotka yllätyksekseni menestyivät auringossa, Vaahla kertoo.

Puutarhan laiton pelisäännöt vaihtelevat Espanjassa sen mukaan, missä osassa maata ollaan. Sisämaassa olosuhteet ovat erilaiset kuin rannikolla ja pohjoisen ilmasto poikkeaa etelästä.

– Täällä Costa Blancalla ja Etelä-Espanjassa tavalliset kesäkukat on parempi istuttaa syksyllä ja talvella pihan kaunistukseksi tai parvekkeelle, Vaahla vinkkaa.

Kukkapaljoudesta saa nauttia monissa Espanjan osissa lähes vuoden ympäri.

Kukkapaljoudesta saa nauttia monissa Espanjan osissa lähes vuoden ympäri.

– Kevääseen asti kukoistavat kesäkukat, esimerkiksi pelargoniat, petuniat, lobeliat, rautayrtit ja muut suomalaisille tutut kukat. Ne ilahduttavat väreillään koko talvikauden.

Myös Costa Blancalla asuva ja työskentelevä puutarhasuunnittelija Joanna Sallander neuvoo jättämään kesäistutukset Espanjan kuumimmilla alueilla tekemättä.

– Toisin kuin Suomessa ja Ruotsissa, kesä on täällä liian kuumaa aikaa istuttamiseen. Kesäkuuhun asti istutuksia voi laittaa, mutta ei enää heinä- ja elokuussa, ruotsalaislähtöinen Sallander vinkkaa.

– Espanjassa kesäkuukausina istuttaminen on kuin istuttaisi Suomessa joulukuusia joulukuussa. Kasvien on saatava juurensa kunnolla multaan, mutta kuumuus ja vähäinen kosteus tyrehdyttävät kasvun.

Kummatkin puutarhojen ammattilaiset neuvovat suosimaan kesäpuutarhoissa kestäviä kasveja.

– Kesäksi piha ja parveke kannattaa varustaa kestävillä mehikasveilla ja kaktuksilla, jos mielii saada vehreitä istutuksia aurinkoon, Vaahla vinkkaa.

TEKSTI: Anna Venejärvi
KUVA: Arkisto

Haaveiletko puutarhasta Espanjassa? Lue puutarhojen asiantuntijoiden vinkit pihan ja terassin laittoon kesä-heinäkuun 2019 Olé-lehdestä.

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart