Olé-lehti 1/1990

Olé-lehti 1/1990

Olé-lehti 1/1990

Ilmasto ja terveys

Hippokrates sen jo tiesi, että ilmasto ja luonto ovat paranemisen perusta.

Tuulten ja tulivuorten paimen

Näin määritteli runoilija César Manriquea, joka on muovannut Lanzaroten olemusta.

Los refranes – Espanjan viisaus

Olennaisen osan Espanjan kulttuuria muodostavat kaikkien käyttämät sananlaskut.

Pääkirjoitus: Uusi vuosikymmen - uudet haasteet

Viime numeron ilmestymisestä lähtien on Olé-lehteä ollut saatavilla irtonumeromyynnissä Kanarian saarilla (Gran Canaria, Teneriffa, Lanzarote), Costa Blancalla (Torrevieja), Mallorcalla (El Terreno) sekä Costa del Solilla etupäässä samoista pisteistä, joista suomalaisia sanomalehtiäkin on ostettavissa.

Lehden sisältöön alkanut uusi vuosikymmen tuo tullessaan myös uusia aiheita (ja aihepiirejä). Mielenkiintoisimmista mainittakoon terveyteemme liittyvät ja siihen vaikuttavia ilmastollisia tekijöitä käsittelevät artikkelit.

Viime vuosina suomalaistenkin suureen suosioon nousseelle golfharrastukselle varataan lehdessä niin ikään oma palstansa.

Erityistä huomiota tullaan kiinnittämään Espanjalle ja koko maailmalle monelta kannalta tärkeään ja mielenkiintoiseen sekä tapahtumarikkaaseen vuoteen 1992. Sevillan maailmannäyttely, Expo 92 ja Barcelonan olympialaiset vetävät tuolloin Espanjan koko maailman huomion keskipisteeksi. Madrid julistetaan myös silloin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Unohtaa ei myöskään sovi tuon vuoden tärkeyttä omalle maallemme, täyttäähän itsenäinen Suomi silloin 75 vuotta.

Tavoitteemme on myös aloittaa sarja, joka käsittelee Espanjassa toimivia suomalaisia yrityksiä ja niiden toimintaa, sekä lukijoidemme toivomuksesta mielenkiintoisten, erityisesti suomalaisten, henkilöiden haastattelut.

Olé-lehden perusfunktio ei kuitenkaan muutu, vaan lehti pyrkii edelleen antamaan tietoa ja opastamaan lukijoitaan jokapäiväiseen elämään Espanjassa liittyvissä asioissa samoin kuin asunnon hankintaa ja omistamista koskevissa kysymyksissä.

Tehtäväkenttämme on laaja ja vaativa ja kutsumme Sinut, lukijamme ja ystävämme – amigo, mukaan 1990-luvulle.

Eduskunnan joululahja Suomi-koululle

Suomen eduskunta on myöntänyt vuoden 1989 lisäbudjetin yhteydessä Fuengirolan Suomi-koululle 60 000 markkaa koulun kehittämiseksi. Kiitämme aloitteen tekijää prof. Ole Wasz-Höckertiä ja häntä tukeneita kansanedustajia. Tiedon saimme sopivasti jouluaattona, kuin joululahjaksi.

Onnea Jarl Sarinille Keski-Pohjanmaalle!

Onnetar suosi Jarl Sarinia, joka voitti matkatoimisto Matkapisteen 1800 markan lahjakortin “Onko tietoa” -kampanjassamme. Kiitämme kaikkia vastanneita hyvistä vihjeistä ja onnittelemme voittajaa.

Stig Westerdahl

JK. Allekirjoittanut on tavattavissa aina maanantaisin aamupäivän aikana ilman erillistä ajanvarausta. Muina aikoina vain sopimuksen mukaan.

Sisällysluettelo

6 Resumen
7 Pääkirjoitus
9 Espanjan nimikäytäntö ja Suomen sukunimilaki
14 Los Refranes – Espanjan viisaus
18 Kuluttajansuoja Espanjassa
21 Uutta tietoa!
22 Sierra Nevada
29 Lanzarote 2. osa
37 Repostelua
38 Cesar Manrique
49 Ravintolat minun makuuni
53 Mallorca
55 Kanarian uutisia
57 Costa Blancan uutisia
58 Torreviejan horisontista
60 Pedro-papin porinoita
62 Lääkärin palsta
64 Ellun pipanat
66 Ilmasto ja terveys
72 Lasten suusta
72 Costa del Solin uutisia
79 Palveluhakemisto

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart