Olé-lehti 11/2015

Olé-lehti 11/2015

Olé-lehti 11/2015

Ei-residenttikin saattaa joutua maksamaan veroa

Ei-residentin verotukseen on tulossa helpotuksia, mutta mistä ei-residenttiä verotetaan Espanjassa?

Kauneus on kirurgin käsissä

Suomalainen ja espanjalainen plastiikkakirurgi kertovat työstään ja roolistaan kauneusbisneksessä.

Torremolinosin ykkösnainen on suomalainen

Kirsi Kallasvuosta tuli Torremolinosin ensimmäinen nainen, kun hänen miehensä valittiin kaupunginjohtajaksi kesäkuussa.

Pääkirjoitus: 30 vuotta, 30 kansikuvaa

Olé-lehti juhlistaa 30-vuotista taivaltaan näyttelyllä ”30 vuotta, 30 kansikuvaa”, joka avataan Los Bolichesin kaupungintalolla 20. marraskuuta. Sukeltaessani kuluneiden vuosien kansikuvien ja sisältöjen maailmaan huomasin, että ne meinasivat viedä mennessään ihan kokonaan!

Lehden perustajien tyttärenä olen toki ollut mukana lehden alkuvaiheissa – ensimmäistä lehden numeroa postitin olohuoneemme lattialla istuen – mutta en tietenkään tuolloin tiedostanut sen kulttuuriteon merkittävyyttä, jonka vanhempani lehden perustaessaan tekivät.

15-vuotiaana koulutyttönä roolini lehdenteossa oli huomattavasti käytännönläheisempi: pääsin perjantai-iltaisin isäni Stig Westerdahlin mukaan lentokentälle jakamaan lehteä lähtöselvityksen jonossa seisoville matkustajille. Näin lehteä alkuvaiheessa tehtiin tunnetuksi. Muistan hyvin, miten Suomeen palaava keski-ikäinen rouvashenkilö sääli ääneen minua tyttörukkaa, joka joutui olemaan yötöissä, ja vielä “vieraassa maassa”.

Olé-lehden toimituksessa kaikki tiedostamme, miten suurta osaa Olé-lehti on näytellyt espanjansuomalaisten historiassa. Tietäminen on kuitenkin eri asia kuin asian kokeminen käytännössä. Voi niiden muistojen määrää, jotka mieleeni tulvivat lehtiä selatessani!

Olé-lehti on todella ollut monessa mukana 30 vuotensa aikana. Tänä vuonna niin ikään 30-vuotista taivaltaan juhliva Aurinkorannikon suomalainen seurakunta sai vahvan tuen lehdeltämme, kun papin virka aiottiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen päätöksellä lopettaa.

Olé-lehti päivitteli myös Suomen halua siirtää espanjansuomalaisten verotus takaisin Suomeen vuonna 2001. Nyt, 14 vuotta myöhemmin, olemme joutuneet ihmettelemään asiaa uudelleen.

Tästä ja paljon muusta näyttelyssämme… Tervetuloa!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: 30 vuotta, 30 kansikuvaa
8 Jyrki Palo: Vieläkö pystymme?
10 Ajassa mukana: Los Bolichesin juna-asema suljettu jopa kuukausiksi, Olé-lehden kansinäyttely starttaa
14 Menossa mukana
16 Lukijan kynästä
18 Ei-residentin veroilmoitus tehdään ennen vuoden loppua
20 Kolumni: Espanja alkoholisoi suomalaisen
22 ”Koen olevani kehon restauroija”
26 Kauneuskirurgiaa konservatiivisesti
30 Komeus on kunniakysymys
32 Jooga voimistaa kehoa & kirkastaa mielen
36 Pyöräily vie mennessään
38 Ensimmäinen suomalainen silmäklinikka avasi ovensa Espanjassa
40 Terveen syömisen totuudensiementä etsimässä
41 Ylipainehappihoito – liian vähän käytetty hoitomenetelmä?
42 Olé 30-vuotta: Suomalaisyhdistysten tukija Olé
44 Kolumni: Terveyttä vaeltamalla
45 Espanjan asuntopörssi
53 Torremolinosin ensimmäinen nainen on paljasjalkainen helsinkiläinen
57 Valon arkkitehti
60 Kotia etsivä koira saa turvapaikan sijaiskodista
64 Hylättyjen koirien hyväntekijät
68 Välimeren rauhallinen suurkaupunki Valencia
74 Minun barrioni: Japanista jylhään Pohjois-Espanjaan
77 Kolumni: Suvaitsevuuden lähteellä
78 Perusresptit haltuun: Pisto manchego on helppo kasvisherkku
80 Espanjan kielen kotikoulu
82 Papin porinat: Suomesta Espanjaan
83 Palveluhakemisto
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart