Olé-lehti 11/2018

Olé-lehti 11/2018

Olé-lehti 11/2018

Unelma toteen ja eläkkeelle Espanjaan

Mitä paremmin suunniteltu muutto, sitä vähemmän odottamattomia yllätyksiä.

Espanjan koti lämpimäksi talvella

Olé neuvoo, miten pitää koti lämpimänä energiatehokkaasti.

Hometta Espanjan kodissa?

Asiantuntijat neuvovat, miten ongelmasta pääsee eroon.

Pääkirjoitus: Espanjan hintatasoon Suomen verottaja ei voi koskea

Tässä lehdessä Espanjan ja Suomen verotuksen eroihin ja erityiskiemuroihin erikoistunut varatuomari Marja-Leena Gutiérrez vertaa Espanjan ja Suomen eläkeverotuksia keskenään. Sivulta 20 alkavasta artikkelista voi lukea, että vaikka verotusten erot eivät ole maata mullistavia, ne ovat kuitenkin pienimmilläänkin muutaman tuhatta euroa vuositasolla, Espanjan hyväksi. Erotuksella on varmasti vaikutus elämänlaatuun, etenkin pientä eläkettä nauttivien henkilöiden kohdalla.

Nyt, kun Suomi on neuvotellut maiden välisen verosopimuksen uusiksi ja sillä on näin oikeus pitää itsellään verojen välinen erotus, olen kuullut kysyttävän, miksi ihmeessä eläkeläiset enää muuttaisivat Espanjaan.

Henkilökohtaisesti en usko verotuksen olevan monellekaan se tärkein syy Espanjan valitsemiseen eläkevuosien viettoa varten. Valintaan vaikuttavat uskoakseni paljon enemmän ilmastolliset seikat. Jos kuitenkin taloudellisetkin seikat huomioidaan, mieleeni tulevat ensimmäisenä Espanjan huomattavasti edullisemmat kulutushinnat.

Kuten Olé-lehdenkin hintavertailut ovat usein osoittaneet, Espanjassa on edullisempaa syödä paremmin ja terveellisemmin. Sivulle 90 kokoamiemme lukijoiden kommenttien mukaan myös vaatteet ja monet muut kulutustavarat ovat Espanjassa edullisempia kuin Suomessa. Tähän eroon ei Suomenkaan verottaja pääse käsiksi.

Eroa hinnoissa selitetään usein palkkaeroilla, joita maidemme välillä on. Erot ovatkin huomattavat, kun verrataan keskenään bruttopalkkoja. Jos vertailu tehdään nettopalkkojen kesken, ero ei ole ollenkaan niin suuri. Uskaltaisin jopa väittää Espanjassa palkkojen ostovoiman olevan Suomea suurempi.

Olen kuullut myös kysyttävän, miksi uuden verosopimuksen myötä kukaan enää siirtäisi kirjansa Espanjaan? On hyvä muistaa, että uusi verosopimus ei poista sitä tosiasiaa, että Espanjassa pysyvästi asuva henkilö on maassa edelleen yleisesti verovelvollinen.

Suomi on saanut neuvoteltua itselleen oikeuden verottaa verojen välisen erotuksen, ei juuri muuta. Muun tulonsa ja varallisuutensa osalta maassa pysyvästi asuva henkilö on edelleen verovelvollinen Espanjassa, eikä tämä edes ole valintakysymys. Olet siis verovelvollinen siinä maassa, jossa on varsinainen asuinpaikkasi.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Espanjan hintatasoon Suomen verottaja ei voi koskea
6 Palopuhe: Hyvinvointivaltion paluu
8 Oleellista
14 Lukijoilta
16 ¡Vamos!
18 Muista ilmoitus asuntotuloverosta
20 Eläkeläisenä Espanjaan – Kevenevätkö verot?
23 Kolumni: Valetohtorien vallan alla
24 Eläkepäiviksi Espanjaan
28 Niiloa ei ole olemassa
30 Oikea asenne auttaa alkuhuumaa pidemmälle
36 Uusi maa, uusi arki – Yksinäisyys voi tulla shokkina
39 Kolumni: Yksityiskohtia Espanjaan paluusta
40 ¿Qué tal? Minna Kantola viihtyy vuorilla
42 Andalusia: Kansallista todellisuutta etsimässä
46 Aurinkorannikko suomalais-espanjalaisen rikossarjan kulissina

KOTI ESPANJASSA
49 Lämpöä Espanjan kotiin
52 Lukijat kysyvät Espanjassa asumisesta
53 Älä poista hometta, poista ongelma
55 Espanjan asuntöpörssi

68 Unesco-aarteiden luvattu maa
71 Matkakärpänen
72 Airbnb-majoitus tarjoaa näköalan paikalliseen elämään
76 Perunamunakas on espanjalainen klassikko
78 Oma keidas Orihuela Costalla
81 Ihastumisia ja ihmetyksen aiheita uudessa maassa
82 Espanjan kielen kotikoulu
84 Palveluhakemisto
88 Ristikko
89 Löytö: Selvillan tunnelmallinen ravintolavanhus El Rinconcillo
90 Osallistu
91 Club Olé

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart