Olé-lehti 1/1997

Olé-lehti 1/1997

Olé-lehti 1/1997

Espanjan poliisivoimat

Guardia Civilillä on näyttävä historia ja lienee tunnetuin poliisiorganisaatio Espanjan ulkopuolella.

Flamencon imussa Espanjaan

Kikka Leimu kertoo tanssiessa kiukun purkautuvan ja surunkin unohtuvan.

Doña Sofia, kuningatar

Kaikkien tuntema kuningatar pääsee yllättämään pintaa syvemmältä.

Pääkirjoitus: Espanja ja rankkasateet

Rankat sääolot koettelivat Espanjaa joulu-tammikuussa. Epätavallinen ilmanala vallitsi pitkään myös eteläisessä ja läntisessä osassa Manner-Espanjaa sekä Kanarian saarilla – alueilla, jonne suomalaiset vuosittain matkustelevat Pohjois-Euroopan kovista sääoloista lämpimämpien ilmojen toivossa.

Joulukuun sademäärä hakkasi kaikki ennätykset ja samalla aiheutti mittavia vahinkoja maaseudulla ja kaupungeissa. Kymmenet kuolonuhrit – joukossa suomalaisiakin – merkitsi inhimillistä hätää lukuisille ihmisille ja materiaaliset vahingot kohosivat miljardeihin markkoihin. Viisi vuotta kestänyt kuiva kausi vaihtui siten toiseen ääripäähänsä, kun vettä – pohjoisessa ja ylänköalueilla lunta – sananmukaisesti kaatui Espanjan ylle lähes kahden kuukauden ajan.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Vesiallas- ja pohjavesiratojen kannalta sateet ovat olleet tervetulleita. Vähempikin olisi tosin riittänyt. Tekoaltaista jouduttiin jo varhaisessa vaiheessa juoksuttamaan miljoonia kuutioita makeaa vettä jokien kautta mereen.

Matkailuelinkeinon kannalta vesipulan poistuminen on ollut tietysti tervetullut uutinen, mutta pitkäaikaiset sateet merkitsivät yrityksille kuluneen talven aikana paitsi välittömiä taloudellisia menetyksiä mm. lisääntyneiden korjauskulujen takia myös matkailutulojen laskua. Sateisilla alueilla sekä matkailijat että paikalliset asukkaat liikkuivat ja kuluttivat vähemmän. Palveluyritykset, jotka ovat tottuneet vireän katuelämän tuomiin rahavirtoihin, voivat vain todeta ihmisten pysyttelevän kodeissaan. Joidenkin kohdalla se merkitsi jopa liikevaihdon puolittumista. Kun kiinteät kustannukset pysyivät samana, tulojen raju pieneneminen aiheutti monen yrityksen kohdalla kokonaistuloksen vajoamisen miinukselle.

Harmaan talouden harrastajat lienevät selviytyneen helpommalla, heidän kohdallaanhan tulot ja menot joustavat nopsasti suhdanteiden mukaan. Näin on ollut ainakin tähän saakka. Tilanne voi muuttua siltä osin radikaalistikin. Espanjan hallitus on päättänyt pistää harmaan talouden kuriin saadakseen lisää verotuloja eli supistaakseen budjettivajetta Maastrichtin sopimuksen viitoittamalla tiellä.

Matkailuelinkeinoa vuodenvaihteen tienoon sateet koettelevat jonkin aikaa myös jatkossa. Vaikka sää on jo parantunut, aurinko paistaa ja maahan imeytynyt kosteus esittäytyy kevään tullessa kauniimpana viherkasvi- ja kukkaloistona kuin pitkään aikaan, matkailijoiden mielessä ovat edelleen tiedotusvälineiden keskitalven uutisointi, tv-kuvat, joissa näytettiin mm. lumeen hautautuneita maisemia. Onpa joku soittanut Suomesta tänne etelärannikollekin, että joko lumet ovat sulaneet. No, sellaista ihmettä ei ole vielä tullut nähtyä, että maa olisi ollut rannikolla valkoisena sateen jäljiltä muualla kuin ylhäällä vuoristossa. Joskus tulee kieltämättä mieleen, että lumen valkaisema maa voisi olla jopa iloinen yllätys, esimerkiksi jouluaattona tai laskiaistiistaina.

Arto Ryynänen

Sisällysluettelo

4 AJASTIN
8 Natolla on espanjalainen pääsihteeri
9 Javier Solana – poliitikko ja fyysikko
10 Doña Sofia, kuningatar
13 Suomalaisohjaaja Espanjan TVE:ssä, Outi Saarinen on tehnyt ajankohtaisohjelmia jo 22 vuotta
15 Perinnönjaossa tarvittavat paperit
17 Espanjan poliisivoimat
20 Ajankohtaisia uutisia
21 Kätevä käyttää pankkikorttia
22 Lääkäri Arvo Riikonen kertoo, milloin tarvitsemme lisää vitamiineja ja hivenaineita
24 Kikka Leimu tuli flamencon imussa Espanjaan
26 Frederico Carcía Lorca, runoilijakohtalo sisällissodassa
30 Pankkiuutisia
31 Taidegrafiikkaa Olé-lehden tilaajille
32 Mitä Olé-lehti uutisoi kymmenen vuotta sitten
34 Ulkomainen auto voi joutua tullin häkkiin. Kannattaa tarkistaa oma kotipaikkarekisterimerkintä ennen ulkomaille rekisteröidyn auton viemistä Suomeen
38 Pyöräilyn ykkönen, Miguel Indurain, ilmoitti lopettavansa
42 Toimittajamme Olavi Peltola kirjoitti tilaustyönä kirjan meistä suomalaisista auringon alla.
43 Aurinkorannikon suomalaisten rakastama muusikko Erkki Karjalainen on kuollut.
44 Hyviä viiniostoksia, Matti Larreksen viinisarjan viimeinen 5. osa
47 Olé-lehden monivuotinen ruokatoimittaja Eva Simola kävi tutustumassa espanjalaiseen kahvipaahtimoon.
48 Hannu-pappi: Lapsen parhaaksi
49 ASUNTOPÖRSSI

Olé PLUS

1 Miksi tieto ei kulje? E-lomake oikeuttaa terveydenhuoltoon Espanjassa.
2 Aurinkorannikolla koulutetaan neroja?
4 Rankkasateet aiheuttivat suurvahingot
5 Viisi hukkui Kanarialla yhden kuukauden aikana, Alkoholiverotuksessa Suomi EU:n huipulla
6 Harry Wikman valittiin Club Nórdico de Torreviejan uudeksi puheenjohtajaksi
7 Monet ottivat tosissaan SE-lehden aprillipilan
8 Koroisten koulun 6A-luokka matkusti eteläiseen Espanjaan
11 Espanjalaisjulkkisten palsta: Uusi vuosi alkoi huoltokiistoilla

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart