Olé-lehti 2/2016

Olé-lehti 2/2016

Olé-lehti 2/2016

Uusi verosopimus selkokielellä

Suomalaiset kysyvät, asiantuntija vastaa

Suomalaisesta espanjalaiseksi

Kansalaisuuden vaihtoon voi olla monta syytä.

Hintavertailu jatkuu

Nyt vertailemme lääkkeet, siivous- ja hygieniatuotteet.

Pääkirjoitus: Suomalainen vai espanjalainen?

Espanjan ja Suomen välisen verosopimuksen uudistuksen jälkeen toimitukseemme on saapunut ennätysmäärä kyselyjä siitä, vaikuttaako kansalaisuuden vaihtaminen eläkkeen verotuskohteluun. Toimituksemme aiheesta saama tieto on tähän mennessä ollut ristiriitaista.

Suomen vero.fi-nettisivuilla sanotaan sanatarkasti näin:

“Kansalaisuuden muutos voi vaikuttaa verotukseesi. Jos asut Espanjassa ja olet Espanjan kansalainen, Suomi ei voi verottaa eläkkeistäsi. Suomella ei tällaisessa tapauksessa ole oikeutta verottaa edes valtion tai kunnan palvelukseen perustuvia eläkkeitä. Tämänhetkiset ohjeet kuitenkin pohjautuvat vielä vanhaan verosopimukseen.”

Uudessa verosopimuksessa kansalaisuuden vaihdon merkityksestä eläkeverotukseen todetaan seuraavasti:

“2. a) Eläkkeestä ja muusta sellaisesta hyvityksestä, jonka sopimusvaltio tai sen valtiollinen osa tai julkisyhteisö tai paikallisviranomainen maksaa tai joka maksetaan niiden perustamista rahastoista, luonnolliselle henkilölle työstä, joka on tehty tämän valtion tai osan tai yhteisön tai viranomaisen palveluksessa, verotetaan 1 kappaleen määräysten estämättä vain tässä valtiossa. b) Tällaisesta eläkkeestä ja muusta sellaisesta hyvityksestä verotetaan kuitenkin vain toisessa sopimusvaltiossa, jos henkilö asuu tässä valtiossa ja on tämän valtion kansalainen.”

Tarkoittaako tämä, että kansalaisuuden vaihtaminen ennen uuden verosopimuksen voimaantuloa poistaa Suomen oikeuden verottaa julkiseläkkeitä, ja uudessa sopimuksessa ollaan samoilla linjoilla, vai onko uudessa sopimustekstissä virhe? Miksi kansalaisuuden vaihtaminen vaikuttaisi julkis- mutta ei yksityiseläkkeisiin? Eikö uuden sopimuksen ideana ollut asettaa kansalaiset samalle viivalle?

Keskustellessani Espanjassa asuvien suomalaiseläkeläisten on näyttänyt selvästi siltä, että useat harkitsevat kansalaisuutensa vaihtamista. Kyse tuntuu kuitenkin olevan enemmän siitä, että espanjansuomalaiset ovat kyllästyneet veropakolaisleimaan, joka heidän otsaansa on systemaattisesti yritetty lyödä jo vuosien ajan.

Eläkeläisten on vaikeaa ymmärtää, miksi heidän pitäisi maksaa veroa maahan, jonka palveluja he eivät käytä. Nuoremman polven edustajilla taas on aivan toiset syyt miettiä kansalaisuusasiaa kuin verotus. Kynnys on kuitenkin korkea. Suomen kansalaisuudesta luopuminen on ymmärrettävästi kova pala, oli syy mikä hyvänsä.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Suomalainen vai espanjalainen?
8 Jyrki Palo: Outoa menoa
10 Ajassa mukana
14 Lukijan kynästä
16 Menossa mukana
18 ¡Yo soy español!
24 10 kysymystä ja vastausta uudesta verosopimuksesta
26 Espanjan veroresidentti: Kotimaassakin olevasta omaisuudesta on ilmoitettava
28 Hygienianhoito ja siivous hoituvat Espanjassa halvemmalla
30 Halvempaa lääkitystä etsimässä
33 Kolumni: Unelmoin äänioikeudesta asuinmaassani
34 Voi ei, taasko antibiootit
36 Vaikeuksien kautta mieleiseen kotiin
40 Espanjalaisen kiinteistön yhteisomistussuhteen purkaminen
42 Manos Limpias puhdistaa Espanjaa korruptiosta
44 Kolumni: Rapautammeko teknologian avulla lastemme vuorovaikutustaidot?
45 Espanjan asuntopörssi
56 Madridilaisen designin uudet toivot
59 Andalusian henki elää Sevillassa
64 Naisvoimin pitkin ja poikin Välimerta
70 Vertaistuki ja päättäväisyys avainsanat raitistumisen tiellä
74 Kaupunkikoti Málagan eläväisessä Sohossa
77 Papin porinat: Onnea, Olé!
78 Espanjan kielen kotikoulu
80 Palkokasvia pataan talven lämpimiksi
83 Palveluhakemisto
90 Ristikko

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart