Olé-lehti 3/2014

Olé-lehti 3/2014

Olé-lehti 3/2014

Uusi matkailuhitti Airbnb

Airbnb-sivustolta löytää kotimajoituksen 192 maasta, 34 000 eri kaupungista. Tavallisissa kodeissa majoittumalla matkailija pääsee näkemään, miten paikallisissa kodeissa eletään ja samalla harjoittamaan kielitaitoaan.

Kun omainen kuolee Espanjassa

Suuren surun hetkellä omatoimisuus on kaiken A ja O. Olé auttaa aikaa ja voimia vievässä prosessissa.

Verkkovierailumaksut historiaan

EU yhtenäistää matkapuhelu- ja datasiirtohintoja. Pian kalliit yllätyslaskut ovat Euroopassa historiaa.

Pääkirjoitus: Suomalaisesta koulutusviennistä todellisuutta

Aurinkorannikon suomalaisen koulun talouskriisi on tosiasia, ja monella taholla pohditaan nyt ulospääsyä tilanteesta. Koulu on talousvaikeuksissa etupäässä maksamattomien rakennuslaskujen vuoksi, mutta kassakriisiä syventää myös opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) takaisinmaksuvaatimus aiheettomasti anotuista ja myönnetyistä valtiontuista. Yksi mahdollisuus selvitä kriisistä olisi myydä koulukiinteistö, jossa koulu kuitenkin jatkossakin toimisi, mutta vuokrapohjalla.

Espanjalaisilla yksityiskouluilla on tapana ottaa vanhemmilta niin sanottu takuuraha, kun lapsi ilmoitetaan kouluun. Tavallisesti tämä summa on 1 000–3 000 euron välillä. Normaalisti summa palautetaan kokonaisuudessaan, kun lapsi jättää koulun, mutta jotkut koulut eivät summaa palauta, vaan tallettavat sen vaikkapa koulun kehittämisrahastoon. Takuusumman lisäksi vanhemmat maksavat kuukausittaiset koulumaksut.

Voisiko tällainen, vanhemmilta ikään kuin perittävä laina, olla osana ratkaisua koulun rahaongelmiin? Luonnollisestikin avainasemassa tilanteen ratkaisussa on kuitenkin päätös, jota me kaikki Suomen opetusministeriltä odotamme: että valtionapu myönnettäisiin kaikille koulussa opiskeleville lapsille.

Ihanteellisessa tilanteessa koululla pitäisi olla myös mahdollisuus ottaa vastaan ulkomaalaisia oppilaita. Se, että maailmalla tiedetään Suomen erinomaisista Pisa-sijoituksista, ei vielä anna maallemme mitään muuta kuin ihailua, jolla ei puolestaan pidemmän päälle elä. Mainetta ja kunniaa enemmän tulemme niittämään silloin, kun suomalainen koulutus saadaan kaikkien ulottuville – ja tästä hyötyisi konkreettisesti myös suomalaisen koulun talous.

Koska Suomessa koulunkäynti aloitetaan vasta 7-vuotiaana, tämä tarkoittaisi suomenkielisen leikkikoulun perustamista suomalaisen koulun yhteyteen. Tulijoita takuulla olisi sekä Suomesta että muualta. Vain tällä tavalla ei-suomalaiset lapset voisivat oppia tarpeeksi suomen kieltä ennen koulun aloittamista.

Eikä Suomen tarvitsisi ulkomaalaisten oppilaiden koulunkäyntiä kustantaa, maksavathan Espanjassa yksityiskouluja käyvien oppilaiden vanhemmat siitä itsensä kipeäksi muutenkin. Kun suomalaisoppilailla olisi oikeutus valtion tukeen, sanonnalle “On lottovoitto syntyä Suomeen” tulisi konkreettinen merkitys täällä etelässäkin.

Lukemattomat espanjalaisvanhemmat ovat kyselleet minulta mahdollisuudesta laittaa lapsensa suomalaiseen kouluun. Se päivä, kun mahdollisuus on todella olemassa, kyselyt moninkertaistuvat takuulla.

 

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 PPääkirjoitus: Suomalaisesta koulutusviennistä todellisuutta
8 Jyrki Palo: Jamal Zougam
9 Ajassa mukana: Prinsessa oikeudessa, Aurinkorannikon suomalaisen koulun rakennus myyntiin, Olén lukijat matkasivat Montillaan
16 Lukijan kynästä
18 Menossa mukana
20 Omatoimisuus on kaiken A ja O
22 EU:n perintöasetus yksinkertaistamaan perintöasioiden hoitoa
25 Muista ilmoittaa ulkomaan omaisuutesi Espanjan verottajalle
26 ARCOmadrid
30 Kolumni: Taidemessumassa
31 Puhelimen käyttö matkoilla entistä edullisempaa
34 Sveitsin kautta kotiin
38 Matkalla toisen kodissa
42 Ranskan reitillä viipyillen
44 Suomeen rekisteröity auto katsastettava Suomessa
46 Perheenjäsentä ei jätetä
50 Kolumni: Suomalaisuudesta ja hieman espanjalaisuudestakin
51 Espanjan asuntopörssi
60 Hyppy kirjakauppiaan kenkiin kannatti
64 Amigo palasi rannikolle
67 Lukutoukka
68 Lautanen täyteen Suomen tai Espanjan malliin
71 Kansiäänestyksen tulokset
72 Espanjalaishäitä juhlitaan prameasti
75 Papin porinat
76 Kaunis Murcia vie mennessään
78 Espanjan kielen kotikoulu
80 Kauden menú: Ruokapääkaupunki vaalii tapas-kulttuuria
83 Palveluhakemisto
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart