Olé-lehti 4/1990

Olé-lehti 4/1990

Olé-lehti 4/1990

Sähkölaskun lukeminen

Sevillana muistaa Etelä-Espanjassa asuvia lyhentein varustetuilla sähkölaskuilla.

Roomalainen kaupunki Espanjassa

Ihmeellinen Méridan kaupunki oli aikoinaan Espanjan tärkein roomalaiskeskus.

Unelma täyttyi laaksossa

Hollanderin pariskunnan unelmien täyttymys löytyi Andalusiasta.

Pääkirjoitus: Puhdas vesi – upeat 'uudet' rannat!

Suomessa on julkaistu alkukesän aikana runsaasti negatiivista kirjoittelua Espanjan turistirannoista. Aurinkorannikon vesien on sanottu olevan uimakelvottomia ja terveydelle vaarallisia. Uutisen mukaan on väitetty vesien sisältävän hälyttävän paljon silmätulehduksia ja vatsatauteja aiheuttavia bakteereja. Peräti 33 hiekkarannan pelätään saavuttavan saastearvojen vaararajan.

Olé-lehden hankkimien tilastotietojen mukaan ei suomalaislehdistössä esitetyillä väitteillä ole perää. Málagan terveysviranomaiset ovat suorittaneet huhtikuussa vesitutkimuksia kaikista Aurinkorannikon uimarannoista. Esittelemme suosituimpien rantojen tutkimustulokset. Suluissa on EY:n sallimat enimmäisarvot. Málagan terveysviranomaiset suorittavat vuosittain 14 tutkimusta. Sen lisäksi jokainen kuna teettää kesäisin viikoittain omia tutkimuksiaan.

Suosituimpien uimarantojen mikrobiologiset tiedot huhtikuussa 1990:

RANTA Fektaaliset kolibakteerit/100 ml (100 kpl) Kolibakteerit/100 ml (500 kpl) Streptokokit/100 ml (100 kpl)
MÁLAGA
Los Alamos 0 20 0
TORREMOLINOS
Playamar 0 10 0
La Carihuela 0 10 0
BENALMÁDENA
Riviera 0 20 0
Torrequebrada 0 50 0
FUENGIROLA
Paseo Marítimo 0 10 0
MIJAS
La Cala 0 0 0
MARBELLA
Pinomar 10 50 20
Puerto Banús 0 0 10
ESTEPONA
La Rada 0 0 0
La Galera 0 20 10

Tämän tutkimuksen valossa ei ole pelkoa siitä, että rannat saavuttaisivat saastearvojen vaararajan. Jos vedenpinnalla kelluu roskia, ei se tarkoita sitä, että vesi olisi saastunutta. Tietysti roskainen ranta on epäesteettinen. Aurinkorannikon kunnat huolehtivat päivittäin rantojensa puhtaudesta ja viranomaiset kantavat huolta ja vastuuta siitä, ettei Välimeri saastuisi.

Koko rannikon kattava moderni viemäriverkosto useine puhdistamoineen on valmistunut Benalmádenan ja Manilvan välisellä alueella (n. 80 km). Lähellä Marbellaa oleva La Vibora on vielä rakenteilla, samoin kuin Málagan ja Torremolinoksen jätevedenpuhdistamot. Nämä rakennustyöt saadaan valmiiksi ensi vuoden aikana. Rakentamisen kustannusarvio on n. 9.000 miljoonaa pesetaa eli n. 346 miljoonaa markkaa. Tänä vuonna on käytetty rantojen ja rantabulevardien kunnostamiseen lähes 4.000 miljoonaa pesetaa.

Upeat uudet rannat

Kuusi hollantilaista ruoppaaja-alusta on useita kuukausia kunnostanut kuuden miljoonan pesetan päiväkustannuksella Costa del Solin rantoja. Ne ovat nyt leveämpiä, paikoin jopa 80 metriä, ja siistimpiä kuin kenties milloinkaan aikaisemmin. Rannat ovat todella upeassa kunnossa – niissä kelpaa kullä turistin kelliä. Kun tähän yhdistetään yhä tasokkaammat chirinquitot ja rantapalvelut, ei vaativinkaan turisti voi muuta kun tyytyväisyydellä nauttia auringonotosta. Myös meidän turistien on syytä huolehtia lomaympäristöstämme. Kun emme Suomessakaan heitä roskia rannalle, niin miksi tekisimme niin täällä. Costa del Sol on sikäli ihanteellinen, ettei sillä ole likaavaa teollisuutta – suurin roskaaja on ihminen itse.

Tavataan rannalla

Stig Westerdahl

PS. IFTO on kansainvälinen matkailujärjestö, joka myöntää EY-jäsenmaissa puhtaille rannoille sinilippuja merkiksi rannan puhtaudesta. Näitä rantoja on Costa del Solilla useita. Ei kait näitä lippuja huvikseen myönnetä?

Sisällysluettelo

6 Resumen
7 Pääkirjoitus
9 Asunnon myyntivoiton verotus Suomessa ja Espanjassa
12 Ferninand ja Isabella
17 Euroopan yhdentyminen koskee meitä kaikkia
20 Merida – roomalainen kaupunki Espanjassa
29 Kuluttajan palsta; sähkölasku ja miten se luetaan
32 Asunnon hankintakulut
34 Kauneutta etsimässä
36 Koko elämän unelma täyttyi Andalusian laaksossa
38 Suuntana -92; Konsulaatti Barcelonaan
43 Ravintolat minun makuuni
52 Fysikaalisista hoidoista ja niiden käytöstä
57 Lääkärin palsta
58 Pedro-papin porinoita
60 Lentomatkustajille kerrotaan vaarallisista aineista
61 Sillanrakentajat Suomeen ja koko maailmaan
64 Kanarian saarten uutisia
66 Baleaarien historiaa
70 Costa Blancan uutisia
72 Costa del Solin uutisia
75 Golf; Ryder Cup Espanjan tähtäimessä
77 Lasten suusta

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart