Olé-lehti 4/1997

Olé-lehti 4/1997

Olé-lehti 4/1997

Asunnon oston aika?

Asuntokauppa ja uudisrakentaminen ovat vilkastuneet huomattavasti Aurinkorannikolla.

Unien yllättävä maalari

Surrealistinen Dalí nautti ihmisten tyrmistyttämisestä.

Unelmien ja haaveitten laakso

Pieni Andorra tarjoaa kävijälleen paljon koettavaa.

Pääkirjoitus: Satelliittilähetykset aloitetaan vihdoinkin

TV Finlandin ohjelmien satelliittilähetykset Eurooppaan ja samalla siis myös Espanjaan, alkavat näkyä pysyvänä ohjelmistona 1.9., jolloin myös maksukortit otetaan käyttöön. Lähetykset ovat siis maksullisia.

Hanke on viivästynyt ja toteutuu alkuperäisestä aikataulustaan lähes vuoden myöhässä. Mutta parempi silloin kuin ei milloinkaan.

Ohjelmisto kootaan Yleisradion sekä MTV:n omasta tuotannosta. Kanava on siis sama, jota ruotsinsuomalaiset ovat saaneet ja saavat edelleen katsella ilmaiseksi ns. Nacka-lähetyksinä.

Aika näyttää, millaiseksi kanava kehittyy. Ainakin tähän mennessä siinä on ollut toivomisen varaa, näin ainakin monet ruotsinsuomalaiset ajattelevat (vrt. esimerkiksi Veli-Pekka Toiviaisen kirjoitus Olé-lehden numeron 6/96 sivulla 20); ehkäpä nyt tarjonta sitten paranee ja esimerkiksi joutavilta katkoksilta vältytään, kun ohjelmiston katsomisesta ryhdytään perimään rahaa.

Joka tapauksessa on selvää, että ulkosuomalaiset asetetaan nyt selkeästi eriarvoiseen asemaan eli asuinpaikasta riippuu, voiko suomalaisia ohjelmia katsoa ulkomailla maksutta vai ei. Järjestely sotii yleistä oikeustajua sekä oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteita vastaan. Sekä Suomen perustuslain että Euroopan unionin peruskirjan henkeä käytäntö rikkoo suorastaan törkeällä tavalla: yhdessä EU-maassa asuvat kansalaiset voivat seurata kanavan ohjelmia ilmaiseksi, toisissa maissa asuvilta siitä peritään maksu.

Tämä lehti on kannattanut alusta lähtien satelliittikanavan käynnistämistä, mutta kritisoinut tapaa, jolla sitä aiotaan rahoittaa. Ku maksujen keräämisestä ja sen valvonnasta koituvat kulut vähennetään, nyt valitun järjestelmän avulla saadut tulot eivät muodostune kovin suuriksi, etenkin kun maksukorttijärjestelmä transkodereineen vähentää yleisön kiinnostusta kanavaa kohtaan.

Mikäli tavoitteena tosiaankin on lisätä tiedonvälitystä Suomesta muualle maailmaan mahdollisimman tehokkaasti, ‘mustiin laatikkoihiin’ ja maksukortteihin perustuva järjestelmä ei ole paras mahdollinen. Suomi-tietouden levittäminen olisi parhaiten onnistunut panostamalla siihen budjettivaroja, joilla olisi rahoitettu taivaskanavan vapaa vastaanotto. Suomen liikenneministeriö olisi kyllä voinut neuvotella toisenlaisetkin periaatteet, jonka mukaan tekijänoikeuskorvaukset määräytyvät, jos sen eteen vain olisi riittävän määrätietoisesti tehty töitä.

Eri maissa asuvien ulkosuomalaisten asettaminen eriarvoiseen asemaan on toinen osoitus siitä, ettei taivaskanavahanke ole loppuun asti ajateltu, suunniteltu eikä neuvoteltu. Järjestely ei ole perustaltaan kestävällä pohjalla, mutta onhan se aina muutettavissa järkevämmäksi.

Arto Ryynänen

Sisällysluettelo

5 Pääkirjoitus: Satelliittilähetykset käyntiin
6 Ajastin: Hallituskriisi tulossa, oliivinviljelijät vihaisina Fischlerille, keskipalkka noin 200.000 pesetaa kuussa.
9 Junailua Madridista Málagaan. Kolumni.
10 Yli 3.000 kilometriä. Lukijoiden kokemuksia automatkasta Suomesta Espanjaan.
16 Painavaa asiaa. Kolumni matkatavaroiden kohtelusta.
17 Miksi tiukat rajoitukset ovat välttämättömiä. Finnairin Marja Liuhto kertoo.
18 Veroilmoituksen aika. Vuorossa residentit.
21 Andorra: ostosmatkailua ja kylpylöitä.
23 10 vuotta sitten.
25 Tulevat kipusiskot työharjoittelussa Espanjassa.
26 Lihavuuden salat. Antti Mattila kirjoittaa ylipainosta.
28 Femisoija avuksi, tarjoaa Helena Mäkelä.
30 Outojen unien maalari. Salvador Dalí.
35 Urheilukalastusta Välimerellä.
36 Asuntokauppa on vilkastunut. Pyysimme kiinteistönvälittäjiä esittelemään mielestään hyvän hinta-laatu-suhteessa olevan asunnon.
38 Asuntopörssi
40 Kennot katolle. Aurinkoenergialla voi saada säästöä sähkölaskuun.
43 Haita, liskoja, lintuja ja muita elukoita. Fuengirolaan suunnitellaan trooppista keskusta.
43 Toimintalomista töitä suomalaisillekin?
45 Golfin tulevaisuudentoivot harjoittelevat Espanajassa.
46 Uutisia Kanarian saarilta. Työttömyys vaivana. Suomalaisten voimin rakennettu luolakappeli käytössä.
48 Zaran tarina. Suomessakin asunut Zara Bater opettaa nyt costablancalaisille espanjaa.
50 Vox Familiaris. Peltosen perhe musisoi Espanjassa.
51 Hannu-papin porinoita.
52 Palveluhakemisto.

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart