Olé-lehti 6-7/2015

Olé-lehti 6-7/2015

Olé-lehti 6-7/2015

Elämysten Espanja

Parador-hotelleissa pääsee linnan neidoksi ja Al Andalus -juna vie belle époque -kaudelle.

Vuokra-autoilijan aakkoset

Low cost -yritykset vuokraavat autoja halvoilla hinnoilla. Mikä on lopullinen lasku?

Pintaremonttiinkin tarvitaan lupa!

Espanjassa kodin krojaustyöt vaativat luvan kaupungintalolta.

Pääkirjoitus: Oikealle tiedolle nyt enemmän tilausta kuin koskaan

Arvoisa lukija, tämän lehden ilmestymisen myötä Olé-lehti täyttää 30 vuotta. Olé-kustannus on alusta asti ollut perheyritys. Sivulta 54 lähtien voitte lukea lehden perustajien, vanhempieni Stig ja Irmeli Westerdahlin, haastattelun. Lehti perustettiin, jotta Espanjaan asettuvat suomalaiset saisivat mahdollisimman paljon tietoa ennen tärkeiden päätösten tekemistä.

Olé-lehden filosofia on alusta asti ollut, että emme välttämättä ole ensimmäisinä julkaisemassa jotain tietoa, mutta sitten, kun sen julkaisemme, se on varmasti oikeaa. Internetin myötä tämä filosofia on entisestään vahvistunut. Jotta voimme antaa oikeaa tietoa, asioihin on perehdyttävä niin kauan kuin on tarpeen, ja usein vieläpä asiantuntijoiden avulla.

Internetissä jaettavan tiedon mielletään usein syrjäyttäneen painetun median. Internetin mutu-tietoa voisi kuitenkin verrata ihmisten käymiin keskusteluihin vaikkapa kahvilassa. Eri foorumeilla ja keskusteluryhmissä tehdään kovaan tahtiin kysymyksiä, joihin toivotaan pikaisia vastauksia. Kysymyksen laajuudesta tai vaikeusasteesta riippuen tämä voi olla mahdotonta, mutta some pakottaa ripeyteen. Usein sosiaalisessa mediassa näkee myös jaettavan artikkeleita, joiden kirjoittajasta, tämän tietopohjasta tai käyttämistä lähteistä ei ole mitään tietoa. Usein tieto osoittautuu vanhentuneeksi, tai kertomus vaikkapa urbaaniksi legendaksi, mutta se on jo ehtinyt levitä kuin kulovalkea.

Tässä lehdessä julkaisemme myös kahden tärkeän henkilön onnittelut 30-vuotisen taipaleemme johdosta. Fuengirolan kaupunginjohtajana 23 vuotta toimineen Esperanza Oñan sekä entisen suurlähettilään Pekka Korvenheimon sanat kannustavat koko toimitusväkeämme eteenpäin. Koko toimituksen puolesta siis, kiitos! Kiitos myös lukijoillemme, avustajillemme ja ilmoitusasiakkaillemme, ilman teitä lehtemme tekeminen ei olisi mahdollista. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Oikealle tiedolle nyt enemmän tilausta kuin koskaan
8 Jyrki Palo: Maailman palkka
10 Ajassa mukana: Helsingissä infotilaisuus ulkosuomalaisten sosiaaliturvasta, Kaupunginjohtaja kutsui suomalaiset rullakiekkomestarit onniteltaviksi
12 Menossa mukana
14 Lukijan kynästä
16 Pintaremonttikin vaatii luvan
20 Espanjasta löytyy jälleen töitä
22 Vuokra-autoilijan aakkoset Espanjan teille
24 Satumainen junamatka Espanjan halki
28 Yö linnan prinsessana tai kartanon isäntänä
31 Kolumni: Osoitteena diktatuuri?
32 Aurinkorannikolta Afrikkaan
38 Almerían aavikolla
42 Festivaalien ystävä ei lepää Espanjan kesässä
44 Espanjan paratiisimaisin ranta löytyy Baleaareilta
45 Espanjan asuntopörssi
53 Historiallinen rantaparatiisi Granadilla de Abona
54 ”Olé on kuin toinen lapsi”
58 Kulttuuria ja kielioppia Cervantesin tapaan
60 3 x Espanja Suomessa
64 Espanjan maut testiin Suomessakin
67 Kolumni: Pyöräilyhullu moottorimaa
68 Kymmenen vuotta tasa-arvoisia avioliittoja
70 Anna-Maija Reés luo mikrosta makroa
74 Venäläisiä houkutellaan Espanjaan
76 Minun barrioni: Málagan keskustan kainalossa
78 Meren monet maut: Kalmari ja mango, miekkakala ja persikka – siinä sopivat parit kesäpöytään. Jälkiruoka syntyy kirsikasta.
81 Papin porinat: Onneksi olkoon!
82 Espanjan kielen kotikoulu
84 Palveluhakemisto
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart