Olé-lehti 6/1991

Olé-lehti 6/1991

Olé-lehti 6/1991

Espanjalaisen ajokortin hankkiminen

Ensimmäisen residenssiavuoden aikana espanjalaisen ajokortin saa helposti.

Hopeinen Jaén

Jaén on Andalusian portti, josta oikea maailma avautuu vaikka se ei siihen lopukaan.

Joulumakeisten mekka

Estepassa valmistetaan espanjalaisen joulun makeimmat herkut.

Pääkirjoitus: Liikenne ei tunne lamaa

Liikenteessä tapahtuvat tapaturmat ovat aina turhia ja useimmiten inhimillisten tekijöiden aiheuttamia. Sanomalehdistä voi päivittäin lukea tällaisia uutisia ja joka viikko “juorulehdet” kertovat jonkun julkkiksen menehtyneen tai vakavasti loukkaantuneen auto-onnettomuudessa. Valitettavan usein uhrit ovat alle kolmekymppisiä. Vuonna 1990 tapahtui Espanjassa kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia 4.921 ja näissä kuoli 5.936 ihmistä. Liikenteessä vakavasti loukkaantuneita oli samana vuonna 3.384. Vuoden 1991 ensimmäisten 10 kuukauden aikana on kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ollut n. 4.100 ja vajaat 5.000 on menehtynyt. Onneksi kuolemaan johtaneitten onnettomuuksien määrä on viime vuosina ollut laskusuunnassa. Pääsiäinen, kesälomakausi ja joulu ovat onnettomuustilastoissa synkkiä kuukausia.

Henkilöautojen määrä on Espanjassa viimeisen kymmenen vuoden (1980-1990) aikana lisääntynyt lähes 60 prosentilla noin 7.500.000 autosta 11.400.000 autoon. Tämä vastaa yhtä autoa 3,38 asukasta kohden. Eniten autojen lukumäärä on lisääntynyt Murcian provinssissa (134,2 %), Extremadurassa (115,4 %), Castilla La Manchassa (107,7 %) ja Andaluciassa (105,6 %).

Autojen myyntitilastoja tutkimalla selviää jo ensisilmäyksellä, että ostetuimmat uudet autot ovat pienikokoisia, kevyitä ja painoonsa nähden suuritehoisia. Näistä pikku-ohjuksista tuleekin kokemattoman kuljettajan käsissä helposti “tappovälineitä”. Näyttämisen tarve löytää oivallisen purkautumiskanavan vauhdin huumassa.

Espanjalaiset vakuutusyhtiöt eivät korvaa nuorten autoilijoiden aiheuttamia vahinkoja ellei vakuutusehdoissa ole tätä koskevaa maksullista lisäetua. Ikäraja vaihtelee yhtiöittäin. Yleisin on 25 vuotta. Se, että vakuutusyhtiöillä on tällainen käytäntö kielii vakavasta asiasta. Auto ei saisi olla leikkikalu, puhumattakaan moottoripyörästä.

Mistähän mahtaa johtua, että muuten niin monet ihmiset muuttuvat kuin taikaiskusta virta-avainta kääntäessään. Kuinka usein kuuleekaan torven soivan jos liikennevaloissa ei jo keltaisella ole liikkeessä. Kuinka monta vaarallista ohitusta näkeekään lyhyenkin ajomatkan aikana puhumattakaan älyttömistä nopeuksista. Liikennekulttuuri on Espanjassa vielä nuorta.

Kieltämättä turistialueiden liikenne muodostuu kansainvälisesti eri ajokulttuurin omaavista. Kun britti pyyhkäisee sinua vastaan samalla kaistalla, vaaratilanne on ilmeinen. Kesällä kotimaahansa palaavat marokkolaiset ovat Costa del Solille päästyään väsyneitä pitkästä ajomatkasta. Kun auto on vielä ylikuormitettu ja kuljettaja väsynyt, voi tapahtua mitä tahansa. Suomalainen jääräpäisyys on ajettaessa syytä jättää kotiin. Mitä iloa on olla loukkaantuneena oikeassa.

On syytä muistaa, että myös jalankulkijat ovat osa liikennettä. Kuinka usein näkeekään teitä ylitettävän missä tahansa ja miten tahansa, puhumattakaan liikennevalojen noudattamisesta.

Holtittomuuteen on haluttu vaikuttaa mm. nostamalla sakkojen määrää ja lisäämällä liikennevalvontaa. Vuosi 1992 on Espanjalle merkittävä suurtapahtumien vuosi, jolloin tietyillä alueilla liikenne kasvaa räjähdysmäisesti. Seurauksena on tietenkin onnettomuusriskin kasvu. Toivokaamme, että uusi rakennettu tiestö omalta osaltaan vähentää onnettomuuksien määrää.

Toivotan Olé-lehden lukijoille rauhaisaa joulua ja turvallista uutta vuotta 1992.

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

8 Resumen
9 Pääkirjoitus
12 Laki Espanjan koulutusjärjestelmän uudistamiseksi
14 Näin hankit espanjalaisen ajokortin
16 Hopeinen Jaén
21 Kolumbuksen vanaveteen useita suomalaisveneitä
23 Feliz Navidad
26 Segovia
30 Andalusian kasvot; Don Manuelin öljymylly
34 ´Abd al-Rahman III
36 Ulkomaalaisen ei-residentin verotuksesta
38 Estepa, joulumakeisten Mekka
40 Miksi Luxembourgissa on pankkitoimintaa?
42 Copa Olé
44 Golf uutisia
46 Muista, ensi vuonna Sinulla on tapaaminen Expo 92:ssa!
48 Pedro-papin porinoita
50 Repostelua
52 Ellun pipanat
54 Lääkärinpalsta; Kun pitäisi laihduttaa
58 Lukijat kirjoittavat
60 Eläinlääkärinpalsta
62 Miss Maja -kilpailut
64 Noticias de España
66 Kanarian saarten uutisia
68 Costa Blancan uutisia
70 Costa del Solin uutisia
77 Lasten suusta; Joulu eläintarhassa

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart