Olé-lehti 8/2004

Olé-lehti 8/2004

Olé-lehti 8/2004

Viina on viisasten juoma Espanjassakin

Espanjalaiset eivät töppäile ympärihumalassa, mutta juominen tuo silti murhetta.

Ylväs, tuntematon Córdoba

Historiallinen kaupunki puhkeaa kukkaan toukokuussa.

Rannikkokalastajat sinnittelevät

Välimeren turismi on lisääntynyt ja samaa vauhtia kalakannat ovat vähentyneet.

Pääkirjoitus: Espanjassa on edelleen kesä

Tätä lukiessa Suomessa kesä alkaa olla jo takanapäin. Koulut ovat alkamassa ja itse kunkin mieli alkaa jo olla arkisissa askareissa.

Espanjassa elokuu sitävartoin on maan suosituin – ja helteisin lomakuukausi. Vaikka meteorologit ennustivat armollisesti, että tämän vuoden kesästä ei tulisi aivan niin lämmintä kuin vuonna 2003, hellelukemat huimaavat päätä joka tapauksessa.

Kesä on Espanjassa ehdottomasti pisin vuodenaika, joka kestää 93 vuorokautta. Samaan aikaan, kun Suomessa päiviteltiin kurjia juhannussäitä, Espanjan pääkaupunki Madrid (etelästä nyt puhumattakaan) kylpi yli 40 asteen helleaallossa. Tässä lehdessä kirjoitamme Andalusian tuntemattomasta suuruudesta, Córdobasta, joka tunnetaan myös eräänä maan helteisimmistä kaupungeista. Ja Jyrki Palo puolestaan kertoo paitsi elokuun merkityksestä espanjalaisille myös siitä johtuvasta pääkaupungin hiljenemisestä.

Mutta vaikka Espanja pysähtyy elokuuksi samalla tavoin kuin Suomi heinäkuuksi, me täällä Olé-lehdessä olemme jälleen sorvin ääressä ja valmistelemme kovalla touhulla syksyn lehtiä. Nyt alkaa Olé-lehden 20. juhlavuosi, vuoden 1985 kesäkuussa ilmestyi ensimmäinen Olé-lehti ja tähän on päästy.

Ja jos arvon lukijoidemme joukossa on joku, jota erityisesti sapettaa menneen kesän kalseus, niin en voi olla ottamatta tilaisuudesta vaaria ja muistuttamatta häntä siitä, että ensi vuonna tilaa kesäksi etelänmatkan ajoissa: Espanjaan! Ja jos arvon lukija ei millään keksi, mitä kaikkea Espanjassa voisikaan tehdä, niin ehkä kannattaisi aloittaa tilaamalla Olé-lehti. Se tuo kotiin palasen Espanjan aurinkoa 11 kertaa vuodessa.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Espanjassa on edelleen kesä
6 Madridin “hiljainen” elokuu
8 Ajastimessa mm. Ylen ulkomaan lähetykset vaarassa, IBAN-koodin avulla raha liikkuu tehokkaammin, Tyhjät asunnot Málagan provinssissa
16 Ylväs, tuntematon Córdoba
19 Córdoban patiot heräävät henkiin keväällä
22 Viina on viisasten juoma, Oma drinkkibaari aukiolla, Apua tarvitaan Aurinkorannikollakin, Holisti ei viinan hintaa kysy, Apua kannattaa hakea ajoissa
26 Espanjalaiset lapset kiikkuvat suomalaisissa keinuissa
28 Laitiset matkustivat junalla Suomesta Espanjaan
32 Málagan vanhin rautakauppa
35 Onko kotisi turvassa?
36 Asuntopörssi
42 Toledo – historiaa, miekkoja ja marsipaania
46 Teijo ja Toledon miekat
50 Välimeren rannikkokalastajat sinnittelevät vielä
52 Neitsyt Carmenin juhlaa
53 Chiringuitot kuuluvat kesään
54 Los Pacosin perustaja Teuvo Hakulinen tänään
57 Merkkipäiviä
58 Joni ja Jesse työharjoittelussa Fuengirolassa
60 Harrasta Espanjassa: Hammaslääkärin pora vaihtui siveltimeen
61 Lukijan kynästä
62 Viva la Virgen!
63 Pyhimykset ja Neitsyt Maria – luterilainen näkökulma
65 Uusi sairaanhoitokortti jaossa myös Espanjassa, Koululaisille terveyskortti mukaan
66 Andalusian herkulliset kylmäkeitot
68 Palveluhakemisto
72 Valencian vetonaula Tiede ja kulttuuri -keskus
74 Club Olé
76 Milli ja Mauri Kontkasen matkakertomuksen 3. osa: Lissabon, Salamanca, Alvila, Toledo
80 Kuukauden kirjavinkki, Ellun pipanat
82 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart