Olé-lehti 6-7/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 1/2010

Varo eläkeloukkua

Ulkomailla asuminen vaikuttaa kansaneläkkeen määrään.

Suurten murrosten aika

Francon kuolema merkitsi Espanjalle irtaantumista diktatuurin vallasta.

Suomalaispilotit Costa del Solin taivaalla

Aurinkolaivue, La Escuadrilla del Sol – Los Aviadores Finlandeses, kokoaa yhteen Aurinkorannikon pilotit.

Pääkirjoitus: Olé-lehti juhlii

Arvoisa lukija,

Kädessänne on Olé-lehden 25-vuotisjuhlavuoden ensimmäinen numero. Olé-lehti syntyi melkein käsi kädessä Espanjan demokratian kanssa. Vaikka Francon kuolemasta oli kulunut jo melkein kymmenen vuotta kun lehti perustettiin, ajat olivat erilaiset monella tavoin. Avioerolaki on tullut Espanjassa voimaan vuonna 1981 ja vuoteen 1975 asti naiset tarvitsivat isänsä tai aviomiehensä lupaa perinnön vastaanottamiseen tai pankkitilin avaamiseen.

Ulkomaalaisen lehden perustaminen ei ollut aikanaan helppoa. Sensuuria ei periaatteessa enää ollut, mutta vanhoihin tapoihin tottuneet virkamiehet vaativat joka lehden alkuun espanjankielisen selvityksen siitä, mitä asioita siinä käsiteltiin. Politiikasta ei saanut kirjoittaa lainkaan.

Nykypäivänä tämä tuntuu lähes käsittämättömältä. Espanjan avioerolaki mahdollistaa parin salamaeron nopeammin kuin mikään muu länsimaa. Lehdistössä sallitaan usein jopa yliampumiset.

Naisia on yliopistoissa enemmän kuin miehiä, ja aiemmin täysin normaalit neli- tai viisilapsiset perheet ovat mennyttä aikaa. Espanjan pelastavat todella alhaiselta syntyvyydeltä vain maahanmuuttajat – silti se on maailman alhaisimpia.

Tämän vuoden aikana tulemme kertomaan, millaiset olivat lehden alkuajat ja haastattelemaan henkilöitä, jotka omalta osaltaan auttoivat sen alkuun saamisessa. Kaikille heille, sekä uskollisille lukijoillemme, joista esimerkiksi tilaaja numero kaksi on edelleen lehtemme tilaaja, suuri kiitos!

Toimistossamme kävi hiljattain lukija, joka kertoi tilanneensa Olé-lehteä alusta asti ja sanoi: ”Mitä minä olisin ilman teitä kaikki nämä vuodet tehnyt!” Se on rohkaisu, joka auttaa meitä jaksamaan!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Olé-lehti juhlii
8 Jyrki Palo: Arvoitusten vuosi 2010
9 Ajassa mukana -aiheita: Niko – Lentäjän poika nyt Espanjan elokuvateattereissa, Espanjalaiset ehdolla Golden globe -palkinnoille, Näkyykö jo kasvua?, Uusi aborttilaki hyväksyttiin alustavasti
14 Menossa mukana
15 Suomalaisten oma päivä
16 Tuhatpäinen joukko kokoontui Teneriffan itsenäisyysjuhlaan
18 Lukijan kynästä: Vielä Espanjan sairaanhoidosta
20 Varo eläkeloukkua
22 Espanjan turvallisuutta kantaa ammattiarmeija
26 Suolavuoren uumenissa
30 Lahjoita kallista aikaasi
32 Olé-gallup: Lasten ja nuorten auttaminen kiinnostaa
34 Kulttuurikunto kohoaa Valenciassa
38 Suurten murrosten aika
41 Espanjan pitkä tie kohti demokratiaa
42 Oléellisia ajatuksia: Samanlaisena päivänä 50 vuotta sitten
44 Espanjan asuntopörssi
52 Olé 25 vuotta: Näin tehdään Olé-lehti
56 Suomalaispilotit Costa del Solin taivaalla
60 Samalla suurella asialla
62 Puutarhan aarteet: Rautaa ranteeseen vihannespenkistä
64 Viinivinkki: Uudet espanjalaisviinit valloittavat Yhdysvaltoja
65 Hyötyä ja hupia tosi-tv:ssä
70 Claro que hablo español: Lääkärisanastoa
72 Kansiäänestys
74 Lemmikki: Vain laatutavaraa ruokakuppiin
75 Papin porinat: Meneekö meillä hyvin?
76 Palveluhakemisto
80 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

6-7/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart