Olé-lehti 4/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 1/2012

Espanjassakin pääsee hiihtämään

Kataloniassa on 7 murtomaahiihtokeskusta. Sierra Nevadallakin on murtsikkalatunsa.

Eläkekortti Espanjasta

Eläkeläisen alennuskortilla saa monia erilaisia alennuksia.

Bussionnettomuus muutti elämän

Leena Marika Lindgren vammautui Málagan bussiturmassa. Kaikesta huolimatta hän muutti Espanjaan.

Pääkirjoitus: Uusi näkökulma matkailuun Espanjassa

Kädessäsi oleva Olé-lehti on vuoden 2012 ensimmäinen. Tämä numero on jakelussa myös Matka-messuilla, joten olemme valinneet lehteen poikkeuksellisen paljon matka-aiheita.

Yksi tämän numeron pääaiheista on niinkin epäespanjalaiselta kuulostava aihe kuin lumi. Ei siis lumia, jonka espanjankielinen käännös on varmasti tuottanut harmaita hiuksia Nokiassa – tosin nimi myös takaa, että sen muistavat kaikki. Nyt puhumme kuitenkin siitä lumesta, jota sataa taivaalta – Espanjassakin.

Espanjassa on erinomaisia hiihtokeskuksia, joissa voi harrastaa sekä laskettelua että murtomaahiihtoa. Mitä jos valitsisit tänä vuonna erilaisen talviurheilukohteen ja päättäisit kokeilla Espanjaa? Esimerkiksi Sierra Nevadan eteläinen hiihtokeskus on kahden tunnin ajomatkan päässä Aurinkorannikolta. Jos hyvä tuuri sattuu säiden kanssa, voit olla osan aikaa rannalla, osan laskettelemassa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Uusi vuosi tuo tullessaan myös pienen hinnantarkistuksen tilausmaksuihimme. Huolimatta jatkuvasti nousevista postituskuluista olemme tarkistaneet tilaushintojamme viimeksi vuonna 2006. Nyt sekä Suomen että Espanjan kestotilaushinnat nousevat 3 eurolla. Kun nousun jakaa vuodessa ilmestyvillä 11 numerolla, se tekee 27 senttiä per numero. Toivottavasti tämä minimaalinen nousu ei pilaa kenenkään lukuiloa.

Toimituksessa tulemme tänäkin vuonna tekemään kaikkemme, jotta lukijamme saisivat mahdollisimman oikeaa ja tarkistettua tietoa Espanjan asioista. Ennen tärkeitä päätöksiä on kuitenkin hyvä tarkistaa, että antamamme tieto pitää paikkansa juuri omalla kohdalla. Lisäksi nyt uuden hallituksen myötä odotettavissa on laki- ja säädösmuutoksia sellaiseen tahtiin, joka huimaa jo etukäteen. Seuraamme tilannetta aktiivisesti ja pyrimme saamaan lehteen jatkuvaa asiatietoa suomalaisia lukijoitamme eniten kiinnostavista aiheista.

Tästä lehdestä alkaa myös artikkelisarja ”Minun barrioni”, jossa eri puolilla Espanjaa asuvat suomalaiset kertovat, mikä on heidän kotikorttelinsa ja mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet. Mikäli joku lukijoistamme haluaa kertoa omasta asuinpaikastaan, toivomme yhteydenottoa toimitukseen!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Uusi näkökulma matkailuun Espanjassa
8 Jyrki Palo: Titanicin vuosi
9 Ajassa mukana: Nuori suomalaismies kuoli Teneriffalla, Fuengirolassa varoitetaan kaasuhuijareista ja Keijo Virtanen jatkaa Siirtolaisinstituutin johdossa
15 Itsenäisyyspäivän juhlat Costa Blancalla, Madridissa ja Fuengirolassa
18 Lukijan kynästä
20 Kuningasperheen vuosi starttaa skandaaleilla
22 Eläkeläiskortti – alennuksia monesta paikasta
24 Granadan lumihuiput houkuttavat
28 Talvilomalle Madridin vuoristoon
32 Suksi luistaa etelässäkin
34 Aurinkolasit päähän vuorilla ja rannalla
36 Lomailija rentoutuu täysihoidossa
39 Oléellisia ajatuksia: Valencia, appelsiinien luvattu maa
40 Näe kaupunki uudesta näkökulmasta
42 Riofríossa kalat takovat kultaa
46 Kilpailu näkyy ostoskorin hinnassa
49 Espanjan asuntopörssi
59 Kolumni: Eläköön vallatut talot!
60 Málagan bussiturma muutti elämän
66 Tauon paikka Torremolinosissa
69 Granjan palatsi on Espanjan Versailles
72 Ota huomioon uudet päästörajat muuttoautoa hankittaessa
74 Leijonat laittavat rillit kiertoon
76 Minun barrioni: Meren pauhua ja kuvankauniita auringonlaskuja
78 Kastilialaisen keittiön kehto
80 Kansiäänestys
81 Papin porinat
82 Espanjan kielen kotikoulu
84 Palveluhakemisto
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart