Olé-lehti 1/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 1/1995

Uusi vuokralaki astui voimaan

Uudistuksen tavoitteena oli ajanmukaistaa vanhoja lainsäädäntöjä.

Taidenäyttely Torreviejassa

Eeva Valveen näyttely keräsi avajaisiltanaan koolle niin suomalaisia, ruotsalaisia kuin espanjalaisiakin.

Ruotsalainen siirtokunta esittäytyy

Aurinkorannikolta löytyy vahva ja aktiivinen ruotsalainen siirtokunta.

Pääkirjoitus: 10-vuotias Olé juhlii pienimuotoisin kulttuuri- ja urheilutapahtumin

“Tunne naapurisi”-iskulauseella on Suomessa usein esitelty naapurimaa Ruotsia ja sen asukkaita. Miksi niin ei voitaisi tehdä täällä Espanjassakin? Lehtemme tässä numerossa tutustutaan ruotsalaissiirtokunnan oloon ja elämään, joka sujuu varmaankin meidän suomalaisten tavoin. Nyt kuulumme sitäpaitsi entistä kiinteämmin eurooppalaiseen suurperheeseen.

Semana Santa, Espanjan Pyhä Viikko, on espanjalaisten suurin juhla. Sitä vietetään hartaudella koko Espanjassa, mutta erityisesti sen ikivanha perinne ilmenee Málagan alueella.

Olemme pyytäneet professori Seppo A. Teinosta kirjoittamaan aiheesta syvällisemmän artikkelin, joka ilmestyy eripainoksena tämän lehtemme liitteenä ja aloittaa Olé-lehden 10-vuotiskauden eripainoksien sarjan.

Pääsiäiskulkueita järjestävät sääntökunnat ovat joutuneet poliitikkojen lisääntyneen huomioin kohteeksi; voihan yhden ainoan veljeskunnan vaikutuspiiriin kuulua jopa 300 000 ihmistä. Poliittiset ryhmät ovat luvanneet sääntökunnille taloudellista ja muuta tukea. Vaalithan ovat tulossa ja esimerkiksi Málagan pormestarin paikasta voi kehkeytyä tiukka koitos.

Casa Editorial Olé S.L. kutsuu kaikki Olé-lehden ystävät tapaamaan toisiaan ja lehden tekijöitä sunnuntaina, maalisuun 26. päivänä. Vastaanotto tapahtuu kylpylä-hotelli Girasolissa klo 17-18.30, jonka jälkeen pidetään klo 19 alkava konserttimatinea. Solistina esiintyy kaikkien tuntema Pedro-pappi Veli-Pekka Toiviainen, joka laulaa ikivihreitä, mukaansa tempaavia kappaleita. Konsertissa esiintyvät lisäksi Erkki Karjalaisen orkesteri ja Aurinkorannikon kuoro, joita johtaa diplomiurkuri Pentti Savolainen. Suomi-Seura r.y.:n toiminnanjohtaja Ilkka Christian Björklund on lupautunut pitämään juhlapuheen. Lippuja tilaisuuteen on saatavana tämän lehtemme ilmestymisen jälkeen tutuista suomalaisista myyntipisteistä.

Costa Blancan suomalaiset lehtemme ystävät ja 25-henkinen golfjoukkue ovat haastaneet Aurinkorannikon suomalaisgolfaajat kilpaan maaliskuussa pidettävässä Olé-lehden 10-vuotisturnajaisissa Costa del Solilla. Toivotamme golfin ystävät tervetulleiksi tähänkin tilaisuuteen.

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Asuntopörssi: Uusi vuokralaki astui voimaan
8 Tapaus GAL: Juttusarja Espanjan lähimenneisyydestä ja erityisesti viime kuukausina kuohuttaneesta tapaus GAL:sta
10 Uusi autoverolaki
12 Verovapaat autot
13 Erikoisalana rekisteröinti
15 Kaupallinen linkki Suomen ja Espanjan välille, Tervetuloa ideatalkoisiin
16 Härän puolella: Lehtemme lukija Mikko Miettinen härkätaistelussa
18 Muistoja Churrianasta: Espoolainen kirjailija Kalevi Ahoniemi muistelee menneitä
19 Tohtori Mikko Mielosen tuleva taidenäyttely: Aurinkorannikolla tunnettu yhdistys- ja seurakuntamies, joka on mukana monenlaisessa kulttuuritoiminnassa pitää taidenäyttelyn huhtikuussa
21 Suomalainen hammaslääkäri byrokratian rattaissa
23 Aurinkorannikon ruotsalainen siirtokunta esittäytyy
39 Heimon tie espanjalaisen teatterin lavoille: Heimo Virtanen málagalaisesta teatterikoulusta valmistunut suomalainen näyttelijä
41 Taidenäyttely Torreviejassa: Miten Eeva Valveesta tuli taidemaalari
43 Suomalainen taidemaalari Seppo Savolainen pitää maalauskursseja Aurinkorannikolla
44 Eduardo Gross Cheli: Málagan uusi kunniakonsuli
45 Lama-aika lisää vaikeita hammassairauksia, Suomalainen hammaslääkäri Antti Pohjola aloitti vastaanoton Fuengirolassa
46 Diakonissalaitoksen sosiaalityön kustannukset suomalaissiirtokunnassa
49 Golf Olé
50 Hannu-papin porinoita
LIITE: Semana Santa – Pyhä Viikko

 

Tilaa lehti Digilehti


LEHTIARKISTO

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart