Olé-lehti 1/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 12/2010

Tuliko sakot?

Moni miettii, miten menetellä, kun sakkolappu löytyy tuulilasista.

Joulupöytä koreaksi espanjalaisittain

Espanjalaisen herkkupöydän tärkeä elementti ovat kinkun sijaan äyriäiset.

Suomalaisviiniä Espanjan maaperästä

La Finca Molineta on Espanjasta löytyvä suomalainen viinitila.

Pääkirjoitus: Rauhaisaa joulunodotusta ja hauskaa joulua!

Tässä lehdessä kerromme lukijoillemme espanjalaisten ehkä kaikkein syvimmälle juurtuneesta perinteestä, jouluseimestä. Kehoitammekin teitä tutustumaan perinteeseen tarkemmin – ja jopa rakentamaan kotiin ihan oma jouluseimi. Se on helpompaa kuin kuvittelisi!

Lukijoidemme mietteitä joulunvietosta Espanjassa oli mielestäni erityisen mielenkiintoista lukea. Erityisesti minua ilahdutti, että suomalaiset tuntevat Espanjassa pääsevänsä joulun asettamista paineista.

Joidenkin mielestä Espanjassa ei joulusta edes stressata, toiset taas kiinnittävät huomiota siihen, miten paljon vaivaa nähdään turistien joulutunnelman eteen. Tämä varmasti onkin totta, sillä maahan saapuessani 26 vuotta sitten esimerkiksi joulukuusen löytäminen ei ollut lainkaan itsestäänselvyys. Nyt niitä myydään torilla kuin torilla.

Mikäli luet tätä lehteä lentokoneessa, sen on tarjonnut sinulle joko Finnair tai Air Finland yhteistyössä Olé-lehden kanssa. Toivottavasti lehtemme lisää lomanautintoanne!

Lukijoillemme, tilaajillemme, ilmoittaja-asiakkaillemme sekä avustajillemme, korvaamattomalle logistiikallemme Suomessa ja Espanjassa, sekä kaikille niille, jotka mahdollistavat tämän lehden ilmestymisen: hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Kiitos jokaisen teidän Olé tiedottaa Espanjan asioista ensi vuonnakin. Tapaamme jälleen tammikuun alussa lehden merkeissä sekä 20.-23. tammikuuta Matka 2011 -messuilla Helsingin messukeskuksessa. Tervetuloa juttelemaan edustajiemme kanssa!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Rauhaisaa joulunodotusta ja hauskaa joulua!
8 Jyrki Palo: Oikeus ja käytäntö
10 Ajassa mukana -aiheita mm. Katainen suututti Zapateron, Kohukirjan ympärillä vaiettiin, Varo varjolaskua…
16 Menossa mukana
17 Kolumni: Kaksi kylää
18 Lukijan kynästä
20 Autoilu: Tuliko sakot?
24 Autoilu: Autovakuutuksen niksit haltuun
26 Tuttuja makuja jouluun etelässä
30 Ruuhkaa Betlehemin porteilla
34 Belén de arena – Las Palmasin kuuluisa hiekkaseimi
36 Kuohuvaa makunystyröiden iloksi
40 Espanjassa joulu saapuu ilman hässäkkää
44 Joulupöytä koreaksi espanjalaisittain
48 Kommunikoi – Andalusian tyyliin
51 Espanjan asuntopörssi
60 Marbellan viehättävimmät ravintolat
63 Kasvissyöjä kalamenun äärellä
64 Tähtilaatuista ruokaa taloudellisesti
66 Suomalaisviiniä Espanjan maaperästä
68 Costa Blancan jylhät retkikohteet II – Calpe ja Moraira
72 Aika ostaa asunto?
75 Yritysuutisia
76 Golfia ja kulttuuria Kataloniassa
78 Olé 25 vuotta: Seurakunnan ja Olén yhteistyö yhä vahvaa
79 Oléellisia ajatuksia: Keittiön kautta kuuluisuuteen
80 Espanjan kielen kotikoulu: Joulu saapuu Espanjaan
82 Yhdistykset
83 Papin porinat: Odotamme joulua
84 Palveluhakemisto
88 Palvelukortti
90 Ristikko

 

Tilaa lehti Digilehti


LEHTIARKISTO

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart