Olé-lehti 4/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 3/1992

Ennätykselliset kisat

Barcelonan olympialaiset ovat jälleen suuremmat kuin edelliset kisat Soulissa.

Uusiä säädöksiä liikenteessä

Uusiin sääntöihin kuuluu esimerkiksi turvavyön pakollinen käyttö.

Maailman perinnöt Espanjassa

Unescon perintölistaan Espanjassa kuuluu 14 kultturinähtävyyttä ja yksi luonnonnähtävyys.

Pääkirjoitus: Euroopalle sisämarkkinat 1.1.1993 alkaen

Portossa Portugalissa allekirjoitettiin ETA-sopimus toukokuun 2. päivänä. Sopimuksen allekirjoittivat 12 EY-maan ulkoministerit ja seitsemän EFTA-maan neuvotteluja johtaneet ministerit. Suomen osalta sen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen.

Sopimuksen seurauksena syntyy maailman huomattavin sisämarkkina-alue, jossa tavarat, palvelut, pääoma ja henkilöt liikkuvat tietyin varauksin vapaasti vuodesta 1993 alkaen.

ETA-sopimuksen tavoitteena on edistää kaupan ja taloudellisten suhteiden jatkuvaa sekä tasapainoista kehittämistä yhteisillä kilpailuolosuhteilla, samoja sääntöjä noudattamalla. Tarkoitus on luoda yhtenäinen Euroopan talousalue.

Tavaroiden vapaa liikkuminen

Tältä osin ei tapahdu suuria muutoksia, koska EY:n ja EFTA-maiden välillä on jo aiemmin voimassa vapaakauppasopimuksia. Sen sijaan sopimuksen merkitys on huomattava muiden määräysten vuoksi. Monet tekniset kauppaesteet poistuvat. Joukossa on tuotteita, joilla on lyhyitä siirtymäaikoja eli ne vapautuvat huikan myöhemmin. Eräs tällainen ryhmä on moottoriajoneuvot.

Sopimus ei sisällä sitoumusta yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Perustaloustuotteiden kaupan laajentamisesta sovitaan kahdenvälisin järjestelyin. Suomi vapauttaa n. 70 tuotteen tuonnin. ETA-sopimuksella ei ole suoraa vaikutusta elintarvikkeiden hintoihin Suomessa.

Verotuksen yhdenmukaistaminen ei kuulu sopimuksen alaan. Sopimuksen sanotaan kuitenkin vaikuttavan verojärjestelmän suunnitteluun Suomessa.

Henkilöiden vapaa liikkuminen

Periaate on sama kuin EY:llä tänä päivänä. Työhön hakeutuminen ja ammatin harjoittaminen vapautuu koko ETA-alueella. Se vaatii Suomessa uusia lakeja, sillä ETA:n soveltaminen astuu voimaan kansallisia lakeja muuttamalla.

Sopimuksessa edellytetään tutkintojen vastaavuuksien tunnustamista ja sosiaaliturvan koordinoimista. Sosiaaliturvan tasoon ei sopimus puutu. Kotimaan ulkopuolella ammattiin opiskelevien olosuhteiden parantamisesta on sovittu. Tähän eivät sisälly lukukausimaksut. Vaihto-ohjelmat ja oleskeluoikeuden helpottaminen sisältyvät sopimukseen.

Palvelujen ja pääoman vapaa liikkuminen

Palvelujen tarjoamisen vapaus merkitsee ETA-kansalaisille oikeutta tarjota palveluja toisessa ETA-valtiossa. Se käsittää oikeuden markkinoille pääsyyn, oleskeluun ja elinkeinon harjoittamiseen samoilla edellytyksillä kuin paikalliset luonnolliset sekä oikeushenkilöt.

Niillä palvelusektoreilla, joilla on jo voimassaoleva EY-yhteisölainsäädäntö, on yhteisömääräykset sisällytetty ETA-sopimukseen. Tämä on luonteeltaan evolutiivinen eli sitä voidaan kehittää edelleen mm. EY:n oman kehityksen mukaisesti.

“Valmiita” aloja ovat pankki-, vakuutus-, kuljetus-, telekommunikaatio- ja audiovisuaaliset palvelut. Suomalainen pankki voi perustaa Espanjaan oman konttorin.

Yritykset voivat siis periaatteessa toimia koko ETA-alueella kotivaltion antamalla toimiluvalla ja kotivaltion viranomaisten valvonnassa. Suomen lakisääteiset tapatuma- ja työeläkevakuutukset ovat sopimuksen ulkopuolella.

Vastaavasti ulkomaisilla yhtiöillä on samat oikeudet toimia Suomessa kuin omassa kotivaltiossaan.

Yhteiset kilpailusäännöt

ETA:n kilpailusäännöt ovat samat kuin EY:n kilpailusäännöt. Siinä mm. halutaan estää määräävässä markkina-asemassa olevia yrityksiä väärinkäyttämästä asemaansa ETA-alueella.

Sopimuksen voimaantulo

Kuten alussa on mainittu, astuisi sopimus voimaan 1.1.1993 sillä edellytyksellä että kaikki allekirjoittajamaat ratifioivat sopimuksen ennen vuodenvaihdetta. Sopimusta sovelletaan Ahvenanmaahan vain mikäli Suomi niin ilmoittaa ratifioidessaan ETA-sopimuksen.

On arvioitu, että mm. Sveitsi ei saa sitä tehtyä ennen määräaikaa. Täten ei sopimus astuisikaan voimaan vuoden alussa. Tämän seurauksena eivät suomalaiset yritykset ja ihmiset saisikaan oikeutta vuoden 1993 alusta liikkua vapaasti rajojen yli, elää ja toimia kaikissa 19 maassa kuten EY-maiden asukkaat.

Jos kaikki maat eivät ole ratifioineet sopimusta määräaikaan mennessä, joutuvat allekirjoittajamaat neuvottelemaan mitä sopimuksen kanssa tehdään. Lehtitietojen mukaan eräs ratkaisu olisi se, että sopimus astuu vimaan vain sopimuksen hyväksyneitten kesken. Jos näin tapahtuisi, rikkoisi se EFTA-maiden yhteisen rintaman.

Suomen kannalta voimaanastuva ETA-sopimus olisi tärkeä vaihe. Ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen on sanonut EY-maiden laajentumisaikataulun voivan venyä vuosia ennakkosuunnitelmia pidemmäksi.

Työ- ja oleskeluluvat Espanjassa

Koska ei ole varmuutta ETA-sopimuksen voimaanastumispäivästä on suositukseni kaikille niille, jotka haluavat työskennellä tai oleskella Espanjassa, ryhtyä tavanomaisiin anomusmenettelyihin.

Olé-lehti täyttää tämän numeron myötä seitsemän vuotta. Haluan koko henkilökunnan puolesta esittää lämpimät kiitokset kaikille lukijoillemme kuluneista vuosista.

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

8 Noticias de España
9 Pääkirjoitus
11 Olympialaisten jatkuvuus taattu
12 Helsinki 1952 näytteillä Barcelonassa
14 Ennätykselliset kisat
16 Kolumbus
21 Uusia säädöksiä liikenteessä
22 Suomalaiset kuvataiteilijat tempaisevat Expo 92:ssa
24 Huonekalukaupassa jo elpymisen merkkejä
26 Flamencon juurilla 1. osa
30 Benalmádenan satulinna
33 Pelkän lentopaikan myynti laillistui charter-lennoilla
34 Huopikkaista flamencon rytmeihin
37 Barcelonan keittiö
41 Koko maailman perinnöt Espanjassa
44 Golf Olé
46 Oleanteri
46 Hollolan Lahlesta
47 Suomalaisjermuja Espanjan sisällissodassa
48 Antioksidantit
50 Radio- ja TV-ohjelmia voi tilata
50 Ulkosuomalaisten juhlavuosi täynnä tapahtumia
52 Ellun pipanat
53 Mikkelin Jukurit Barcelonan jäillä
54 Pedro-papin porinoita
56 Lääkärinpalsta veden kovuudesta
58 Lukijat kirjoittavat
68 Lasten suusta
68 Costa Blanca
71 Costa del Sol

 

Tilaa lehti Digilehti


LEHTIARKISTO

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart