Olé-lehti 6-7/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 5/1996

Muutoksia verotukseen

Ei-residenttien myyntivoiton verotusta koskeva laki julkaistiin kesäkuussa.

Macarenan mukana maailmankartalle

Macarena on ensimmäinen espanjalainen ja espanjankielinen kappale jenkkilistojen ykkösenä.

Pyhäinpäivänä hautausmaalle

Espanjassa on aina juhlia, ja niihin liittyy usein kirkko ja paikallinen pyhimys.

Pääkirjoitus: Espanja kiinnostaa entistäkin enemmän

Alkukesän sateet Suomessa aiheuttivat takavuosilta tutun ilmiön: suomalaiset ryntäsivät matkatoimistojen tiskeille varaamaan lentoja aurinkoisiin maihin. Myöhemmin kävi ilmi, ettei kasvanutta matkailuinnostusta voinut panna pelkästään kolean alkukesän tiliin. Nyttemminkään matkanjärjestäjien ei ole tarvinnut valittaa asiakkaiden puutetta. Ulkomaanmatkojen ennakkovarauksia on tehty alkavalle talvikaudelle enemmän kuin pitkiin aikoihin.

Espanja on perinteisesti ollut suomalaisten suuren kiinnostuksen kohde, eikä edes kova kotimainen lama vähentänyt suuresti varsinkaan Manner-Espanjaan suuntautunutta matkailijavirtaa. Varovastikin ennustaen voi siis arvioida, että jo lähiaikoina Espanjan suosio matkailumaana kohoaa lähelle huippuvuosien tasoa.

Vaikka Espanja on ollut pitkään suosittu matkakohde, näihin päiviin saakka suomalaisilla on ollut maahan ja sen kulttuuriin melko ohut tuntuma. Matkojen pääasiallisena tavoitteena on, uskaltaisiko sanoa useimmilla, ollut keskittyminen rantaelämästä nauttimiseen.

Muutos on kuitenkin tapahtunut, ehkä hyvinkin oleellinen. Sekä Suomen viime suven tapahtumia että medioita seuratessa päivä päivältä vahvistui käsitys, että Espanjaan ja sen kulttuuriin kohdistuva kiinnostus on paitsi jälleen kasvanut myös aivan uudella tavalla syventynyt. Ehkäpä EU-jäsenyys on yleisesti lisännyt suomalaisten kiinnostusta länsieurooppalaiseen kulttuuriperintöön ja nykypäivään. Sen myötä myös Espanja nähdään uudessa valossa.

Espanjalaisuus oli esillä useissa kesätapahtumissa. Itse kävin mm. Karjalan messuilla, jonka suosituimpia osastoja oli ‘espanjalainen tori’ ruokineen, juomineen sekä musiikki- ja tanssiesityksineen. Tampereen flamencoviikot puolestaan osoittivat, että niistä on todellakin muodostumassa alansa tärkein festivaali Pohjolassa. Viikon aikana sen aihepiiriin pureuduttiin tavalla, joka on kaukana pintapuolisuudesta.

Flamencoharrastuksen laajuus erityisesti yllättikin. Tuon vaikean mutta antoisan taidelajin suomalaisharrastajat lasketaan nykyään jo tuhansissa. Aktiivien mielestä se on vasta alkua. Alunperin pienen joukon harrastus on vasta nousemassa suuren yleisön ulottuville.

Tietyistä syistä Suomessa ollessa tulee monesti toivoneeksi, että myös espanjalaisen ruoka- ja juomakulttuurin vaikutteet heijastuisivat Suomeen nykyistä enemmän. Ja Alkolle esittäisin neuvon: viinibusineksessä jakelijan voitot tehdään ensisijaisesti ostoilla. Espanjan viinien kohdalla Alko ei ainakaan ole niissä täysin onnistunut, sillä erityisesti monien keskihintaisten viinien hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan. Toivottavasti lisääntyvä kilpailu pakottaa yhtiön ostamaan paremmin.

Arto Ryynänen

Sisällysluettelo

4 AJASTIN
10 Espartaco ja Eva juhlivat häitään kolminkertaisesti
13 VEROTUS: Ei-residenttien omaisuus- ja tuloverolla saattaa olla kaksi eri laskentaperustetta
15 Muutoksia ei-residenttien myyntivoiton verotukseen
16 Jouko H. Nissinen peräänkuuluttaa laajaa yhteistyötä. Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlat alkavat Espanjan Aurinkorannikolta?
20 Los del Río: Macarenan mukana maailmankartalle
22 Flamenco viehättää suomalaisia yhä enemmän
24 Antonio Canales yllättynyt flamencon suosiosta
27 Maailman suurin rasvakasvain?
28 Salvia, mielen ja aistien terästäjä
30 Málaga sopii Heikille Helsinkiä paremmin
31 Eläke Espanjaan
32 Pyhäinpäivän retki hautausmaille
34 Ihmisen peili Lope de Vega
36 Golfia
42 Hannu-papin porinoita: Vaalitunnelmissa
45 AURINKOA PULLOSSA 3. osa: Kuohuviini tekee arjestakin juhlaa
48 ESPANJALAINEN KEITTIÖ: Juusto on maidon hedelmä
50 Asuntopörssi

Olé PLUS

1 Ev. lut. kirkko lähetti Kanarialle naispapin
2 Saksalaiset valloittivat Mallorcan
6 Viekö viina Suomen EU-tuomioistuimeen?
7 Ellun pipanat
8 Kesätöissä Costa Blancalla
9 Señora del Norte: Pihalla
10 Costa Blancan Suomi-seura kymmenen vuoden ikäinen
12 La Nietísima

 

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

6-7/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart