Olé-lehti 10/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 5/2013

Verotuksen siirto Espanjaan

Olé-lehti neuvoo, miten verotus siirretään Espanjaan.

Kotitalousvähennystä Espanjan remonteista

Suomen kotitalousvähennys laajeni koskemaan Euroopan talousalueen maita.

Espanjan pakollinen perunkirjoitus

Olé neuvoo, miten selvitä kuolemantapaukseen liittyvästä byrokratiasta.

Pääkirjoitus: Valon Espanja

Tätä kirjoitettaessa olen juuri palannut Suomesta Koti Ulkomailla -messuilta. Kuten aiempinakin kertoina, messut olivat kävijämenestys ja messuvieraiden kiinnostus Espanjaa kohtaan on käsin kosketeltavaa. Espanjasta kertovat seminaarit pidettiin niin täydelle salille, että edes ylimääräiset tuolit eivät pelastaneet viimehetken saapujia seisomapaikoille joutumisesta.

Minun seminaariaiheenani oli Espanja yleisesti. Lopuksi kuulijat tulivat esittämään asiallisia, ajankohtaisia kysymyksiä, joiden perimmäinen ajatus oli aina sama: halu asettua Espanjaan asumaan. Eniten kiinnostivat maan terveydenhuolto sekä verotuksen kiemurat.

Vaikka Suomessakin oli jo siirrytty kesäaikaan ja tämä pidensi päiviä jonkin verran, tunnelma oli kovin talvinen jopa eteläisessä Helsingissä. Oli helppo ymmärtää messuvieraiden kaipuu lämpimään. Ja vaikka entisessä kotimaassani käyminen on aina yhtä ihanaa, laskeutuminen Málagan lentokentälle havahdutti minut – valoa ja värien kirkkautta oli mahdoton sivuuttaa.

Toivotan kaikki Olé-lehden uudet, messuilla tilauksen tehneet lukijat, lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Ja vielä lämpimämmin toivotan heidät tervetulleiksi Espanjaan, tähän valon maahan. Kuten seminaarissa sanoin, EU-kansalaisilla on ainutlaatuinen valinnan vapaus, jota kannatta käyttää hyväkseen. ¡Bienvenidos a España!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Valon Espanja
8 Jyrki Palo: Seuraava Saksa
9 Ajassa mukana: Isabel Pantoja tuomittiin rahanpesusta; Koti ulkomailla on suomalaisen unelma
16 Menossa mukana
17 Lukijan kynästä
18 Muuttolinnun verotus voi lennähtää etelään
22 Koti kuntoon, vähennystä verottajalta
24 Perunkirjoitus Espanjassa on välttämätön
26 Korvapuustien ja pipareiden maassa
30 Vastuu ja vaikeudet kasvattavat
32 Kaapo on Jounin silmät maailmallakin
36 Rullausta auringon alla
40 Espanja huristaa tulevaisuuteen
43 Vuokra-autolla Espanjan maanteille
44 Espanjan asuntopörssi
52 Kevyesti Espanjan kevääseen
55 Rantakulttuuria Barcelonasta
58 Savuttomana kohti kesää
60 Espanjalaisuuden ainekset
62 Taide elämäntapana
66 Käsipuoli kirjailijanero Cervantes
68 Espanjalainen kirja on kuin hyvä punaviini
69 Kuukauden klikkaus
70 Minun Barrioni: Las Palmasista tuli oikea koti
72 Kolumni: Made in Spain
73 Papin porinat: Espanja on kiinnostava maa
74 Espanjan kielen kotikoulu
76 Palveluhakemisto
82 Ristikko

 

TILAA LEHTI     Digilehti


LEHTIARKISTO

10/2018

9/2018

8/2018

6-7/2018

5/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart