Olé-lehti 1/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 5/2003

Kuinka työeläke kertyy Espanjassa

Moni Espanjassa työtä tekevä on tietämätön oman eläkkeen kertymisestä vieraassa maassa.

Talvipappi taitaa viittomakielen

Gran Canarian turistipappi on Hannu Honkkila, tuttavallisemmin Hinski.

“Kalatarha” satamassa

Marbellan kalasatamassa pääsee veden elävien lähelle.

Pääkirjoitus: Turvattua tulevaisuutta - myös yrittäjälle

Espanjassa on sanonta, että työtä tulee tehdä niin kuin huomenna kuolisi – trabaja como si te fueras a morir mañana – eli nauti elämästä äläkä raada. Tässä Olé-lehden numerossa käsittelemme työeläkkeen kertymistä Espanjassa, koska olemme saaneet aiheesta paljon kyselyitä toimitukseemme. Pelko siitä, että Suomessa tehdyt työvuodet ja niistä kertynyt eläke menisivät Espanjaan muuttaessa hukkaan, on aiheeton. Myöskään yleinen uskomus, että Espanjassa on oltava 15 vuotta työelämässä tai eläkettä ei tipu, on vain osittain oikea. Jos voi osoittaa, että työvuosia on kertynyt jossain toisessa maassa, jonka kanssa Espanja on sopinut sosiaaliturvasopimuksen – kuten Suomen kanssa – vuodet lasketaan yhteen.

On hyvä huomata, että muun muassa työeläke ja sairaslomakorvaukset muodostuvat aivan eri tavalla yrittäjälle kuin palkansaajalle. Kun yksityisyrittäjä perustaa firman Espanjaan, budjetti on usein tiukka. Kuluista kysellessään hän saa valitettavan usein ylimalkaisen vastauksen, että yrittäjän sosiaaliturvamaksu on 209,62 euroa. Mikäli paperisotaa hoitava toimisto tai henkilö ei sen enempää selitä, uusi yrittäjä jää siihen uskoon, että sillä summalla on homma hoidettu.

Ja niinhän se periaatteessa onkin. Kysymyksessä on kuitenkin minimimaksu, jonka vaikutus tuntuu monessa muussakin asiassa kuin vain työeläkekertymässä. Kun pienyrittäjä – autónomo – sairastuu, hänen sairaspäivärahansa lasketaan sen mukaan, kuinka paljon sosiaaliturvamaksua hän on itsestään maksanut. Sosiaaliturvamaksu ei yksinyrittäjän tapauksessa ole millään tavalla palkkasidonnainen, toisin kuin toisen palveluksessa olevan palkansaajan. Näin yrittäjä saattaa maksaa itselleen ihan mukavaa palkkaa, mutta olla lähes suojaton esimerkiksi terveysongelman tullessa vastaan. Sama koskee perheen saamaa suojaa, mikäli minimimaksua maksanut yrittäjä invalidisoituu tai kuolee. Alaikäiset lapset tai puoliso eivät pitkälle pötki minimieläkkeellä. Harva yksityinen henkivakuutuskaan voi antaa sellaista suojaa, että ainoastaan sen varaan uskaltaa laskea tulevaisuuttaan.

Kun yksityisyrittäjä – autónomo – on kerran valinnut sosiaaliturvamaksunsa – base de cotización – sitä ei voi kerralla nostaa esimerkiksi minimistä maksimiin. Korotus on tehtävä porrastaen. Yrittäjyyttä aloitettaessa on tarkasti mietittävä, kannattaako omasta sosiaaliturvasta tinkiä senkään uhalla, että jää jostain muusta paitsi.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Turvattua tulevaisuutta – myös yrittäjälle
6 Aznarin comeback
8 Ajastimessa mm. Edullisimmat ostoskorit, Jukka-Pekka Saraste nousussa Espanjassa, Muutoksia Ylen satelliittilähetyksissä, Liikennerikkomuksista kovemmat sakot, Lemmikkieläimille passit, Beckham Madridiin, Uusi residencia-laki kumotaan
16 Kyllä värillä on väliä
20 Kuinka työeläke kertyy Espanjassa
21 Pienyrittäjän eläkepotti kasvaa hitaasti
24 Sv-maksun tulo ei palauta Kela-korttia
25 Korttipetoksen uhri jatkaa taisteluaan
26 Baba ja Kari – Aurinkorannikon “alkuasukkaat”
30 Tuontiauto heti käyttöön Suomessakin, Teneriffan moottoritietyöt
32 Veneitä viikko-osakepohjalta
34 Kaupunginosakupla nimeltä Born
36 On veroilmoituksen aika
38 Lukijan kynästä
40 Ja aurinko nousee, Don Ernesto
44 Onni on saada ympärivuotinen vuokra-asunto
48 Asuntopörssi
57 Suomalaiselämää Granadassa
58 Siirtolaisvitsit ja jutut talteen, Kyyhkysen kaulanauha
60 Talvipappi taitaa viittomakielen
62 Vanha pääsiäislegenda
63 Yritysuutisia
64 Madrid juhlii Isidorusta
66 Kalatarha satamassa
68 Muuttumisleikki
69 Espanjassa ei ole sars-tapauksia
70 Seniorikuntoilua Torreviejassa
72 Palveluhakemisto
78 Lentotaitoinen toimitusjohtaja
79 Ellun pipanat, Kuukauden kirja
80 Varo penikkatautia
81 Seurapiiri: Ellun 75-vuotispäivät
82 Ristikko

 

Tilaa lehti Digilehti


LEHTIARKISTO

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart