Olé-lehti 6-7/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 7/2000

Uusi lauttalinkki muuttolinnuille

Finnlinesin uudella lautalla pääsee kätevästi suoraan Suomesta Saksaan.

Harmoniaa kotiin

Ammattisisustajan kanssa sisustaminen sujuu tehokkaasti.

Kun kuolema kohtaa ulkomailla

Asioiden hoito vieraassa maassa saattaa tuntua surun keskellä ylivoimaiselta.

Pääkirjoitus: Kaksi kotimaata

Vietin tänä kesänä kuukauden kesälomani Suomessa ensimmäistä kertaa niiden 16 vuoden aikana, jotka olen Espanjassa asunut. Lieneekö kolmenkympin kriisi vai mikä, mutta keväällä alkoi tuntua siltä, että olisi mukava päästä tuntemaan uudestaan Suomen kesä, katsastamaan vanhat ystävät ja näyttämään omille miltei täysin espanjalaisille lapsille omat kotiseutuni.

Kotiseutuni? Siinäpä se kysymys. Minullahan on kaksi kotiseutua, Espoo ja Fuengirola. Kaksi kotimaata ja kaksi äidinkieltä. Tähän tulokseen tulin tuon Suomessa viettämäni heinäkuun aikana. Olen koko Espanjassa asumani ajan pitänyt tätä Euroopan eteläisintä valtiota kotimaana, mutta yllättäen aloinkin ymmärtää teitä, suurta osaa Olé-lehden lukijoista, jotka ette mistään hinnasta halua jättää kokematta Suomen kesää. Ihanan viileänä kesäiltana saunan jälkeen kuistilla istuessa ja huurteinen saunakalja kädessä odotin kauhulla Espanjan elokuun helteitä. Mutta Etelä-Espanjan helteen kestäminen olikin yllättäen helpompaa, kun oli saanut olla jäähyllä Suomen “vain” 20 asteen lämmössä, joka tosin riitti mainiosti jopa meressä uimiseen, ainakin lasten mielestä. Liikenne yllätti rauhallisuudellaan, ja oli elämys tulla ulos elokuvateatterista puolilta öin lähes täydelliseen päivänvaloon.

On lottovoitto syntyä Suomessa, ja suuri rikkaus elää kahden sellaisen kulttuurin välissä, jotka poikkeavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin paljaalla silmällä ensimmäiseksi havaitsisi.

Mutta ennenkaikkea on lottovoitto saada valita, missä haluaa asua ja mihin aikaan vuodesta. Suurella osalla Olé-lehden lukijoista on tämä etuoikeus, nauttikaamme siitä!

Ps. Suurkiitos au pair -tytöllemme Susana Moreno Aholalle! Ilman häntä kolmen lapsen kanssa pärjääminen sekä ystävien tapaaminen olisi ollut huomattavasti hankalampaa!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Kaksi kotimaata
6 Jyrki Palo: Espanjan sosialisteilla uudet kasvot
8 Ajastin: mm. Terra Mítica avattu – Hola Finlandeses!-lehti tuomittu tekijänoikeusloukkauksesta – Suomen kunnallisvaalien ennakkoäänestys nyt myös Espanjassa – Fuengirolan imaamista rikosilmoitus – Telefónican uudet palvelut – Espanjan kaupungit vaarallisen meluisia – Espanjalaiset lomailevat muita vähemmän
16 Espanjalaisessa sukunimiviidakossa
18 Uusi lauttalinkki Espanjan muuttolinnuille
22 Selviytymistarina: Ahdingosta muiden auttajaksi
24 Oikeat renkaat alle. Tiesitkö, että renkaasikin voivat olla liian hitaat?
27 Mercedes – auton nimensä sata vuotta
29 Yritysuutisia
30 Myrkyllisiä ryömijöitä ja muita mönkiäisiä
32 Niukkeneva luonnonvara: hyvän viinipullon korkki
34 Ristin Johannes ja sisäisen hiljaisuuden tie
35 Kuukauden pyhimys: Mikkelinpäivä – enkelien päivä
36 Harmoniaa kotiin ammattisisustajan avulla
39 Feng Shui leviää länteen
42 Matkakohteena Ecuador
44 Lattialämmityksen asentaminen
45 Asuntopörssi
56 Gastromaniaa 16: Moliendon kahvilassa
58 Loishäätö – lemmikin hienosäätö
60 Iho ja aurinko
62 Terveys: Miten hankin piilolinssit Espanjassa – Voiko myoma olla syövän alku – Digitaalinen röntgenlaite Carlos Hayaan
64 Rakkautta, rajoja ja kävelysauvat: suomalaisen koulun uusi rehtori
65 Aurinkorannikon koulut kansainvälistyvät
66 Naisenelämää Espanjassa: Kesä pyörien päällä
67 Ellun pipanat
69 Kirjavinkki: Kulttuurimatkailijan opas Andalusiaan
70 Kun kuolema kohtaa ulkomailla
73 Papin palsta: Elämä
74 Páginas Rosas
76 Palveluhakemisto
82 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

6-7/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart