Olé-lehti 4/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 8/2005

Opintielle kanarialaiseen kouluun

Perheen tehtävä on turvata lasten oppivelvollisuuden katkeamattomuus.

Metsäpalot koettelevat luontoa

Tuli on aina ollut metsien pahin uhka Välimeren maissa.

Lillin kengät kopisevat flamencoa

Flamencon kopina sopii myös suomalaiselle harrastajalle.

Pääkirjoitus: Reppu selkään ja menoksi!

Näin sanottiin vielä vähän aikaa sitten. Mutta kuten Ajastin-osiossa toteamme, saattavat reppujen päivät olla pian luetut, kun uudet turvamääräykset kieltävät niiden käytön jo useissa julkisissa paikoissa. Lontoon ja Sharm el Sheij:n terrori-iskut tänä kesänä ovat vavisuttaneet koko maailmaa ja laittaneet monen matkasuunnitelmat uusiksi.

Muutenkin katastrofiuutisia tulee jatkuvasti joka puolelta. Espanjassa palaa metsää hehtaarikaupalla ja Intiassa rankkasateet huuhtovat kansaa alleen. Viime jouluna hyökyaalto hukutti kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Mielestäni jo tämä kertoo, että paikoilleen ei voi eikä saa jäädä. Mitä hyötyä siitä olisi? Vaarahan voi tänä päivänä piillä aivan missä vaan. Olen ainakin itse tullut siihen tulokseen, että kun kerran matkustettava on ja juniakin silloin tällöin tulee käytettyä, niin parempi on olla liikaa miettimättä, mitä saattaa tpahtua. Madridilaiset käyttävät urheasti samoja junia, joissa lähes kaksi sataa henkilöä sai surmansa vain puolitoista vuotta sitten. Lontoon metro oli toiminnassa jo saman päivän iltana.

Elämän on jatkuttava ja sen on jatkuttava tässä ja nyt. Elämän ainutkertaisuuden huomaavat parhaiten omaisensa menettäneet tai vakavasti loukkaantuneet. Tuskin Lontoon iskuissakaan loukkaantuneet toivovat, että olisivat aikanaan ottaneet elämästä vähemmän irti. He saattavat nähdä valveunia siitä, että myöhästyivät junasta tuona kohtalokkaana aamuna, mutta aivan sataprosenttisen varmasti he nyt elävät niillä muistoilla, joita heillä on entisestä elämästään. Ja niitä muistoja saa, kun uskaltaa elää.

Joten, jos se reppu on jätettävä kotiin, niin sitten se on niin. Mutta menoks kumminkin!

Ps. Iloksemme saimme tiedon, että kesäkuun Valitut Palat oli listannut ulkomailla menetyneitä suomalaisia. Irmeli ja Stig Westerdahl olivat nimetyt Espanjan listalla. Tästä mieluisasta huomionosoituksesta kuuluvat kiitokset myös Olé-lehden yhteistyökumppaneille, ilmoittajille ja teille lukijamme.

Edellä mainittujen nimien lisäksi listalla olivat vaatesuunnittelija Cecilia Sörensen sekä taiteilija Maija Tuurna. Näistä molemmista taitavista suomalaisista olemme kertoneet Olé-lehdessä.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Reppu selkään ja menoksi!
8 Espanjan rahat
9 Ajastimessa mm. Lasten henkilöllisyyttä ei tarvitse erikseen todistaa, Rekisteröidy kuntasi asukkaaksi, Homoliittolaki perustuslain vastainen?, Gran Canarian konsulin vaihdos, Lähdeverolakiin muutoksia, Varaudu poikkeaviin tilanteisiin
16 Kuuma ja kuiva Espanja
20 Metsäpalot koettelevat luontoa
22 Mitä Murcian maakunta ei tarjoa – sitä ihminen ei tarvitse
26 Marja saa elämän keveyttä Espanjasta
29 Navigaattorit matkamiehen oppaina
32 Verenperintönä matkailuala
34 Karoliina on Abrilin au pair
36 Mikä on au pair?
38 Maisan kakkoskoti Espanjassa
41 Asuntopörssi
48 Yritysuutisia
50 Opintielle kanarialaiseen kouluun
52 Kouluruoka Espanjassa ja Suomessa
55 Taistelu lasten lihavuutta vastaan
56 Liikalihavien leikkausjono kasvaa
58 Lukijan kynästä
62 Harrasta Espanjassa: Lillin kengät kopisevat flamencoa
64 Marianne valloittaa kantrikansaa Espanjassa
65 Kuukauden kirjavinkki, Ellun pipanat
66 Lukijan kirjoitus- ja valokuvauskilpailun satoa
68 Merkkipäiviä
70 Palveluhakemisto
74 Kaskelotteja tutkimassa Välimerellä osa 2.
77 Kysy eläinlääkäriltä
78 Unelmien eläintarha
80 Club Olé
82 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart