Olé-lehti 4/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 8/2006

Mikä maa, mikä koulu?

Espanjaan muuttaa vuosi vuodelta enemmän työ- ja kouluikäisiä suomalaisia.

Penedés: Viiniä ja historiaa

Katalonialainen kunta on tunnettu cavastaan ja brandyistaan.

Espanjan kuningashuone

Uudessa juttusarjassa perehdymme Espanjan  poliittiseen järjestelmään ja sen historiaan.

Pääkirjoitus: Kiperä koulukysymys

Tämän lehden teemaksi olemme valinneet koulutuksen. Lehteä lähdettiin ideoimaan siltä pohjalta, mitä vaihtoehtoja perheillä Espanjaan muuttaessaan on jälkikasvun koulun valinnassa. Erimaalaisia kouluvaihtoehtoja löytyi kuitenkin niin paljon, että niiden esittely osoittautui mahdottomuudeksi, ja päätimme keskittyä oleelliseen: kuinka ilmoittaa lapsi kouluun sekä hänen jatko-opintomahdollisuutensa Espanjassa.

Havaitsimme, että koulun valinnasta riippuu miltei täysin lapsen mahdollisuus jarko-opintoihin Espanjassa. Koska Aurinkorannikolla ei edelleenkään ole suomalaista lukiota, etäopiskeluun, yo-tutkinnon suorittamiseen sekä opintojen yhdenmukaistamiseen Espanjassa menee aikaa ja miksei rahaakin mittavissa määrin. Tämän lisäksi suomalainen ylioppilas joutuu vielä suorittamaan selectividad-kokeen espanjalaiseen yliopistoon päästäkseen. Koe on suunniteltu espanjalaisen koulun käyneille ja sisältää suomalaisille tuiki tuntemattomia oppiaineita. Englanti on asian jo ratkaissut: ensi vuoden alusta voimaan tuleva laki takaa englantilaisessa koulussa lukion suorittaneille suoran pääsyn espanjalaiseen yliopistoon, ilman pääsykoetta, arvosanojen perusteella.

Nyt on toiminnan paikka sekä päättäjille että ulkosuomalaisten asioita ajavalle ulkosuomalaisparlamentille: suomalaiselle yo-todistukselle on saatava samanlainen automaattinen yhdenmukaistaminen, kuin minkä Englanti on saanut aikaiseksi omassa koulujärjestelmässään opiskeleville. Onhan suorastaan kornia, että suomalainen koululaitos on valittu maailman parhaaksi, mutta suomalaisella yo-todistuksella ei yksinään Espanjassa vielä tee yhtään mitään.

Niin kauan, kuna siaa selvitetään, minun valintani olisi selvä: lapset suomalaiseen peruskouluun saamaan sellaista yleissivistystä, mitä ei ole tarjolla minkään muun maan koululaitoksessa sekä saamaan hyvä pohja englannin- ja espanjan kielille. Tämän jälkeen lukio englantilaisessa koulussa, josta irtoaa loistava kielitaito sekä avautuu suora tie espanjalaiseen yliopistoon sekä tietysti myös monen muun maan yliopistoon. Päättäjiemme pitäisi tuiki pikaa puuttua tähän epäkohtaan.

Espanja silloin ennen

Tässä lehdessä julkistamme myös kirjoitus- ja valokuvauskilpailun voittajat. Ritva Salon kertomus Torremolinosin eri aikakausista sykähdytti, mutta mukana oli monia muitakin hyviä kirjoituksia, joita syksyn mittaan julkaisemme. Sasca Viron leijonanpentukuvasta tuli mieleen oma lapsuuteni: valokuva minusta apina sylissäni oli 70-luvun alun kesänvieton kohokohta. Nykyään eläintensuojeluviranomaiset (aivan oikeutetusti) puuttuisivat asiaan välittömästi, mutta tuolloin meidän turistien mielestä eläimet olivat kyllä ihan hyvin hoidettujen oloisia.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Kiperä koulukysymys
8 Jyrki Palo: Oi aikoja, voi tapoja
10 Ajastimessa muun muassa: Piste-ajokortti otettiin käyttöön, Polemiikkia pääministerin tyylitajusta, Uusia pidätyksiä Marbellan korruptioskandaalissa, Kaunokirjallisuutta kehtoihin
16 Mikä maa, mikä koulu?
20 Vaihto-opiskelijana Santiago de Compostelassa
24 Iloista kielen opiskelua Málagassa
27 Espanjan kieli tarttuu leikin varjolla
30 Espanjalaiskoirien suomalaiset koiranpäivät
33 Härkä karvoi tuotemerkistä kansankulttuuriksi
35 Oléellisia ajatuksia: Villi etelä ja ikävä pohjoinen
36 Penedés: Viiniä ja historiaa
40 Kesäilta katalonialaisittain
44 Viinivisa
45 Asuntopörssi
51 Yritysuutisia
52 Boheemi Lissabon
56 Tällä tytöllä rauta nousee lomallakin
59 Onnea ja surua Gran Canarian satamassa
62 Allergia on vuosituhannen kansansairaus myös Espanjassa
67 Palveluhakemisto
70 Lukijakilpailun voittajat
72 Jasse-pappi: Tahdon
73 Eläinlääkäri: Vahingot, kuokkavieraat ja kesäripulit
74 Politiikan pelurit, osa 1. Espanjan kuningashuone
77 Kuukauden kirja
78 Palvelukortti
79 Club Olé
80 Lomake: Suomalaisen yo-tutkinnon yhdenmukaistaminen Espanjassa
82 Ristikko

 

Tilaa lehti Digilehti


LEHTIARKISTO

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart