Olé-lehti 6-7/2018
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 9/2009

Edessä Espanjaan muutto

Toiseen maahan muuttaessa on muistettava monta asiaa.

Sano parador kun haluat hyvää

Parador-hotelleissa kohtaavat uusi ja vanha, perinteet ja nykytekniikka.

Varjoja Aurinkorannikon yllä

Murtautumiset ja muut samankaltaiset rikokset ovat yleisetyneet myös Aurinkorannikolla.

Pääkirjoitus: Poskisuudelmista videopuheluihin

Yksi Espanjan hallituksen suosituksista sikainfluenssan leviämisen estämiseksi on välttää fyysistä kontaktia muiden ihmisten kanssa. Unohtakaa siis kaikki tähän asti oppimanne, ja opetelkaa uusille tavoille: aiemmin kritisoitu tietokonenörttien chattien taakse piiloutuminen onkin terveellistä ja tervehtimiseen riittää kohtelias pään nyökkäys – mieluiten parin metrin etäisyydeltä. Neuroottinen käsienpesu ei olekaan sairaalloista – päin vastoin – ja ennen ympäristölle haitallisia antibiootteja sisältävät käsien desinfiointianeet ovat taudin ennaltaehkäisyn A ja O.

Espanjassa on lopetettu tartuntojen määrästä tiedottaminen, sillä useimmiten täkäläisittäin a-flunssaksi kutsuttu virus tulee ja menee ihan tavallisen flunssan oireilla. Tämän hetkisen tiedon mukaan vakavasti sairaita maassa on 114. Keskimäärin Espanjassa sairastuu viikottain 15 000 henkilöä. Luvut ovat paljon alhaisemmat kuin tavallisen influenssan aiheuttamat. Syytä huoleen on hallituksen mukaan vain riskiryhmiin kuuluvilla sekä kroonisia, vastustuskykyä alentavia tauteja sairastavilla. Nyt maassa puidaan, kuka pääsee marraskuussa aloitettavaan rokoteohjelmaan. Tai ehkä pitäisi sanoa “joutuu”, kun maailmalla puhutaan hoitohenkilökunnan kaihtavan uutta rokotetta, josta ei ole vielä tarpeeksi tietoa.

Olisi kivaa oikeasti tietää, pitäisikö normaalin vastustuskyvyn omaavan ihmisen altistua sairaudelle ja potea se mahdollisimman nopeasti, vai pitäisikö rokotetta vaatia kaikille. Ennenhän lapset vietiin esimerkiksi vesirokkoa sairastavien kavereiden luokse kylään, jotta tauti saataisiin mahdollisimman pian alta pois. Tieto on ristiriitaista ja sitä on saatavilla liian vähän.

Tästä syystä Fuengirolan kaupunginjohtaja Esperanza Oña on luvannut kaupungin julkiaisevan aivan omat ohjeet, joista tulemme tiedottamaan sekä nettisivullamme www.olekustannus.com, että Olé- ja Suomalainen Espanjassa -lehdissä heti niiden valmistuttua.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Poskisuudelmista videopuheluihin
8 Jyrki Palo: ETA ja kesä
10 Ajastimessa: Espanjan sikainfluenssatilanne, Kolme ETAn etsityintä pidätettiin Ranskan Alpeilla, Pitkäaikaistyöttömille helpotusta
17 Espanjan hoitoturvalaki toimii
20 110 pistettä Espanjan terveydenhoitojärjestelmälle
24 25 vuotta “rutusakissa”
28 Edessä Espanjaan muutto
32 Kun Suomi kutsuu: tietoa paluumuuttajalle
35 Onnellinen paluu kotikonnuille
36 Autoilu: Suomen Autoliitto tukee suomalaista Euroopan teillä
39 Suvi Kaurasen uudet haasteet
40 Miguel Torres Junior – viinintekijä jo viidennessä polvessa
46 Asuntopörssi
56 Sano parador kun haluat hyvää
62 Harjoittelijana espanjalaisessa työkulttuurissa
66 Espanjan mustat aikakirjat
70 Kaunis, kaakeloitu Lissabon
74 Varjoja Aurinkorannikon yllä
78 Yritysuutisia
80 Papin porinat: Paikkoja avoinna
81 Eläinlääkäri: Koirakohtaamisia
82 Claro que hablo español osa IX: Verbien taivutusta, Gustar-verbi ja sanastoa ostoksille
86 Palveluhakemisto
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

6-7/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart