SE 148/2008

SE 148/2008

SE 148/2008

Kuningatar Sofía on puhunut

Espanjan kuningatar täytti 70 vuotta.

Kävellen terveemmäksi

MBT-jalkineilla voi saada vartalon uuteen kuntoon.

Suomalaisväki kohtaa Kymppipaikassa

Suomalaisten tukikohta sijaitsee Torremolinosissa.

Pääkirjoitus: Hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys

Viime päivinä minulle on sattunut muutama tapaus, jotka ovat laittaneet vakavasti epäilemään koko talouskriisin olemassaoloa ja varsinkin työttömyyslukuja. Aikana, jolloin Espanjan työttömyysprosentin kerrotaan hipovan 15%, on ilmeisesti vielä työntekijöitä, joilla ei ole huolen häivää huomisesta eikä suurempaa motiivia pitää kiinni työpaikastaan.

Otin toimituksessa vastaan lähetyksen pari päivää sitten. Kuriiri toi kirjapainosta seuraavien Koti Ulkomailla -messujen julisteet, jotka ripustamme näyttelytilaamme 29.-30.11. pidettävillä messuilla. Tervetuloa muuten kaikki Suomessa silloin olevat lukijamme! Kuriirin suhtautuminen asiakaspalveluun oli kuitenkin niin ala-arvoista, että lopulta totesin hänelle käyttävämme tästä lähtien jonkun toisen pikalähettifirman palveluita. Tämä parikymppinen nuorimies totesi siihen, että siitä vaan, hän tekee vaan työtään.

Yksityisyrittäjänä mietin mielessäni, että tuon nuoren miehen pomo saattaisi olla hieman eri mieltä. Vaikeina aikoina erityisesti asiakaspalveluun satsaaminen on entistäkin tärkeämpää, ja hyvinvoinnissa kellineet nuoret aikuiset olisi saatava pikapikaa ymmärtämään, että hyvinvointi ei ole ikuinen tila vaan vaatii lujaa työtä.
Jotta voisi ottaa, pitää myös antaa. Siinä jälleen uusi haste meille nuorten vanhemmille – ja haasteethan eivät kasvatustyössä nopeasti lopu!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys
3 Kuningatar Sofía on puhunut
4 Onnea, kuningatar Sofía!
5 Kriisi iski espanjalaisiin
6 Palkitut vetosivat humanismin puolesta
7 Talonomistajaksi pikkurahalla
8 Costa Blanca -uutiset
11 Costa Del Sol -uutiset
14 Espanjan Asuntopörssi
22 Kävellen terveemmäksi
23 Muissa lehdissä
24 Yhdistykset tiedottavat
25 Torremolinosin suomalaisväki kohtaa Kymppipaikassa
26 TVfinland
30 Matkalla: Päivä La Alpujarrassa

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart