SE 168/2011

SE 168/2011

SE 168/2011

Espanja aloitti sodan tupakkaa vastaan

Tupakointi vähenee Espanjassa koko ajan.

Nyt alkaa ale

Perinteiset alennusmyynnit alkavat jälleen.

 

Pääkirjoitus: Ajat, lait ja asenteet muuttuvat

Vanhimman poikani syntyessä kohta 18 vuotta sitten olin varsin eksoottinen nuori äiti espanjalaisesta näkökulmasta. Asennutin pienen autoni takapenkille turvavyöt vauvan koppaa varten ja hankin pojalle turvaistuimen heti, kun koppa jäi liian pieneksi.

En tuolloin tuntenut ainuttakaan henkilöä, joka olisi pitänyt turvavöitä erityisen tärkeänä varustuksena autossa, ja turvaistuimet olivat suurimman osan mielestä aivan järjetöntä rahanhukkaa.

Nyt turvavyön käyttö on Espanjassa ollut pakollista jo vuosia, samoin lasten turvaistuinten. Yleisellä syyttäjällä on oikeus vaatia vankilatuomiota vanhemmille, joiden lapsi menehtyy auto-onnettomuudessa turvaistuimen tai -vyön puutteen takia. Tavattomasta on tullut tavallista.

Uskon, että näin tulee käymään lopulta myös uuden tupakkalain kanssa. Espanja vaan tuntuu menevän – ainakin tämän hallituksen kanssa – jatkuvasti ääripäästä toiseen.

Moni onkin sitä mieltä, että näillä radikaaleilla lakimuutoksilla kiinnitetään kansalaisten huomio pois oleellisemmista seikoista, joita heidän ei haluta ajattelevan liikaa. Kuten talouskriisi, työttömyys tai eläkeiän nosto. Tuo jälkimmäinen on sujunut miltei huomaamatta, kun tupakkalakia on puitu kaduilla ja kylillä.

Yksi asia on kuitenkin varma: tupakka huonontaa terveyttä – mutta niin takuulla tekee työntekokin, jota on nyt sitten Espanjassa odotettavissa ainakin 67-vuotiaaksi. Olisikohan sittenkin pitänyt ostaa jouluarpa?

Katia Westerdahl

 

TILAA LEHTI

Strand Properties


0

Your Cart