SE 170/2011

SE 170/2011

SE 170/2011

Nopeus moottoriteillä laskee

Espanjan hallitus päätti laskea rajoituksen 120 kilometristä 110 kilometriin tunnissa.

Espanjan työttömyys huipussa

Työttömien määrä on noussut historialliseen ennätyslukemaan.

Pirteä olo pienellä vaivalla

Aamun käynnistäminen liikunnalla takaa virkeän olon.

Pääkirjoitus: Auta Fuengirolaa saamaan sairaala

Kun Torreviejan alue sai oman, upouuden julkisen sairaalansa pari vuotta sitten, asiasta oltiin niin innostuneita, että jotkut avustajistamme halusivat tehdä siitä artikkelin lehtiimme. Ymmärrän hyvin innostuksen.

Fuengirola-Mijasin alueelle on odotettu sairaalaa kymmenisen vuotta. Vuonna 2003 Andalusian aluehallinnon silloinen puheenjohtaja Manuel Chaves lupasi Fuengirolalle sairaalan, muutti lopulta mielensä, ja pyysi sen rakentamista Mijasiin. Kuten espanjaksi sanotaan ”y hasta hoy” – mitään ei siis ole tapahtunut, vaikka vuonna 2005 allekirjoitetun sopimuksen mukaan sairaalan olisi pitänyt olla toiminnassa jo vuonna 2008.

Myös Los Pacosiin luvattu terveyskeskus on aluehallinnon puolelta vielä suunnitteluasteella, vaikka sille on kaupungin puolesta osoitettu tonttikin kaupungin uudessa yleiskaavassa.

On ikävää, että Aurinkorannikon alueen surkean terveyskeskus- ja sairaalatilanteen vuoksi useat ulkomaalaiset jäävät siihen uskoon, että maassa on aivan normaalia jonottaa ensiavussa kahdeksan tuntia tai odottaa puoli vuotta erikoislääkärille pääsyä. Näin ei todellakaan ole.

Olenkin aina sanonut, että jos sairastun äkillisesti, toivon sen tapahtuvan esimerkiksi Madridissa, jossa julkinen sairaanhoito toimii moitteettomasti. Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Useimmat suomalaiset päätyvätkin varmuuden vuoksi ottamaan yksityisen sairausvakuutuksen.

Nyt on aika meidän Aurinkorannikon suomalaistenkin nousta barrikaadeille sairaalahankkeen puolesta. Addressin sairaalahankkeen toteuttamisen vaatimisesta Andalusian aluehallitukselle voi käydä allekirjoittamassa Fuengirolan kaupungintalolla sekä kaupungin virastoissa.

Nykytilanteessa on vaarassa kaikkien terveys.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Auta Fuengirolaa saamaan sairaala
3 Nopeus moottoriteillä laskee: 110 km/h
4 Prinssipari tekee hyvää perintörahoilla
5 Espanjalaisia evakuoitiin Libyasta
6 Espanjassa muistettiin vallankaappausyritystä
7 Espanjan työttömyys huipussa
8 Välimeren pinnan nousu huolestuttavaa
9 Costa Del Sol -uutiset
12 Fuengirola-uutiset
14 Costa Blanca -uutiset
16 Lukijapostia
17 Espanjan Asuntopörssi
23 Paikallisjunaliikenne vilkastuu ja hinnat laskevat
24 Pirteä olo pienellä vaivalla
26 Uusi eurooppalainen sairaanhoitokortti eläkeläisille kesäkuussa
27 Muissa lehdissä
28 Yritysuutisia
29 Fuengirolan palvelukartta
30 Pormestari Esperanza Oña vieraili Radio Finlandian haastateltavana
31 Teatterilaiset “Sirkka Tällin” ohjauksessa
32 Menovinkit
34 TVfinland
38 Matkalla: Puerto Banús – valkoista estetiikkaa

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart