SE 192/2013

SE 192/2013

SE 192/2013

Sosiaalityöntekijä palasi Aurinkorannikolle

Salla Heiskanen toimii Aurinkorannikon kokopäiväisenä sosiaalityöntekijänä.

Lapsi menehtyi Málagan loppiaiskulkueessa

6-vuotias oli poimimassa karkkeja pysähtyneen vaunun alta.

Olet sitä mitä juot

Sivulla 18 kehotetaan juomaan puhdasta vettä.

Pääkirjoitus: Jouluhumusta arkeen

Tätä kirjoitettaessa feliz navidad -toivotukset ovat vaihtuneet rebajas-kyltteihin. Huolimatta siitä, että tammikuun 7. päivä oli koko Espanjassa pyhä, miltei kaikki myymälät avasivat ovensa ale-asiakkaiden toivossa.
Alennusmyynneistä luvataankin tänä talvena Espanjassa aggressiivisempia kuin koskaan ennen, joten liikkeelle kannattaa lähteä. Myynnin kasvattaminen vaikka pienemmilläkin voittomarginaaleilla on etenkin pienille liikkeenharjoittajille ainoa keino selvitä talouskriisistä.

Kuten Torremolinosin kaupunginjohtaja Pedro Fernández Montes joulupuheessaan totesi, yrittäjien on aika unohtaa kaikki tähän asti opittu. Laajemmassa skaalassa samaa asiaa viestitti pääministeri Katainen uudenvuodenpuheessaan. Tähänastisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen ei enää ole mahdollista, sillä rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Leikkauksia on odotettavissa siis Suomessakin.

Mikäli tämänhetkisiin merkkeihin on luottamista, yksi Suomen leikkauskohde on jo selvillä: Tv Finland. Tätä kirjoitettaessa TV Finlandin jatkosta ei tiedetä muuta kuin että satelliittisopimus umpeutuu kesäkuun lopussa ja sen jatkosta ei tiedetä. Yle ei halua ainakaan tässä vaiheessa kommentoida, toimiiko TV Finland tappiolla ja kuinka paljon satelliittisopimus tällä hetkellä maksaa.

Mikäli palvelu loppuu, toivomme netin kautta lähetettävien ohjelmien vapautumista myös ulkomailla katsottaviksi. Nykytilanteessa useat on rajattu niin, että niitä voi katsoa ainoastaan suomalaisella IP-osoitteella.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Jouluhumusta arkeen
3 Jatkoaikaa ulkomaan varallisuuden ilmoittamiseen
4 Itsemurhista ilmiö
5 Sosiaalityöntekijä palasi töihin Aurinkorannikolle
6 Hallitus pyytää apua kansalaisilta
7 Lapsi menehtyi Málagan loppiaiskulkueessa
8 Uefa rankaisi Málagaa pelikiellolla
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Olet sitä mitä juot
19 Ruotsalainen koulu mieluisa vaihtoehto
20 Lukijapostia
21 Espanjan Asuntopörssi
26 Menossa mukana
28 TVfinland
30 Matkalla: Uskomaton El Chorro

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart