SE 242/2015

SE 242/2015

SE 242/2015

Suomalaisen saunan suurlähettiläät Espanjassa

Parivaljakko teki 5 000 kilometrin matkan Suomesta Espanjaan löylyttäen eurooppalaisia.

Wifi ilmaiseksi Euroopan lentokentille

Syksyn kurssit ja harrastukset starttaavat!

Pääkirjoitus: Karvaisten ystäviemme puolesta

Suomalaiset tunnetaan hiljaisena kansana, mutta kun tarve vaatii, meistä todistetusti lähtee ääntä ihan mukavasti. Yksi asia, joka saa suomalaiset älähtämään Espanjassa, on eläintensuojelu.

Espanjassa on toiminut jo vuosia suomalaisten perustamia yhdistyksiä, joiden tarkoituksena on adoptoida hylättyjä koiria parempiin oloihin Suomeen. Tarja Laine-Palander sekä hänen miehensä Jukka Palander aloittivat viisi vuotta sitten nimienkeruun koirapuiston saamiseksi Fuengirolaan. Nyt niitä on jo kaksi. Niin ikään kampaamoyrittäjä Seija Montsia on järjestänyt monta hyväntekeväisyystempausta koiratarhojen hyväksi – vain muutaman henkilön mainitakseni.8

Nyt joukkoon on liittynyt eläinaktivisti, Anna Buttenhoff, joka haluaa antaa äänensä ja aikansa podenco-koirille. Buttenhoff kävi yhteistyökumppaninsa Macu Gonzálezin kanssa tapaamassa suurena eläinystävänä tunnettua Esperanza Oñaa, jonka arvelivat voivan antaa julkisuutta podencojen tilanteelle Espanjassa. Kuten saattoi odottaa, Oña lupasi asialle täyden tukensa.

Pikku hiljaa vuosien saatossa suhtautuminen eläimiin Espanjassa on alkanut muuttua. Olen aivan varma, että tämä ei ole sattumaa, vaan että osasyy asennemuutokseen on ollut eläinten puolestapuhujien, myös suomalaisten aktiivien, väsymätön työ eläinten hyväksi.

Paljon on vielä tekemättä, mutta olen ylpeä ja iloinen siitä, että tässä(kin) positiivisessa yhteydessä voidaan puhua suomalaisten aikaansaannoksista. Suuren korren kekoon on kantanut myös Fuengirolan paikallishallinto omalla asenteellaan.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Karvaisten ystäviemme puolesta
3 Suomalaisnainen tositoimiin podencojen pelastamiseksi
4 Sauna teki 5 000 kilometrin matkan Suomesta Espanjan rantahietikoille
5 Málagan maakunnassa asuntomyyntiennätys sitten vuoden 2008
6 Tekninen vika ei enään pelasta lentoyhtiöitä korvausvastuusta
7 Kuningatar Sofía ehdolla Nobelin rauhapalkinnon saajaksi
8 Kataloniassa kohtalonvaalit 27. syyskuuta
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Yritysuutinen: Biodent ja Studio Primero
19 Suomalainen harrastaa sarja: “Paintball on herrasmieslaji”
20 Suomalainen ja espanjalainen kyläkoulu löysivät toisensa
21 Espanjan Asuntopörssi
26 Suomalaisten syksy täynnä toimintaa ja harrastusta
27 Uusi vaellusopas Aurinkorannikolle ilmestyy lokakuussa
28
Menossa mukana
30 Matkalla: Maurien Aurinkorannikko

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart