SE 314/2019

SE 314/2019

SE 314/2019

Fuengirolan Kansainvälisten päivien Suomen osastoa kritisoitu

Yrittäjä ja osastovalinnoista vastaava kaupungin edustaja kommentoivat

Eurovaalien ennakkoäänestys Espanjassa 15.-18.5.

Katso Aurinkorannikon ja Costan Blancan äänestysaikataulut

Pujahda Aurinkorannikon Cueva del Tesoro -aarreluolaan

Pääkirjoitus: Opettajien palkat etusijalle suomalaisessa koulussa

Viimeisimmässä Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistyksen kokouksessa puitiin muun muassa hallituksen puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan kulukorvausten nostamista. Tähän mennessä puheenjohtaja on saanut 2 000 euroa kuukaudessa toiminnastaan koulun hyväksi ja varapuheenjohtaja 1 500 euroa.

Vaikka esitys kulukorvausten korotuksesta 500 eurolla kuukaudessa lopulta hyväksyttiin, se sai myös paljon vastalauseita, sekä hallituksen sisältä että paikalla olleelta henkilökunnalta. Mielestäni korotus tehtiin harkitsematta asiaa loppuun asti.

Koulussa käydään tällä hetkellä neuvotteluja opettajien palkoista. Valtionavustusten takaisinmaksut sekä aiemmat rakennuskatastrofit ovat menneinä vuosina verottaneet pahasti yhteistä kassaa. Tilanteen tasapainottamiseksi opettajien palkkoja on viime vuosina nostettu ainoastaan pienillä prosentuaalisilla korotuksilla. Olisi ollut huomattavasti tyylikkäämpää käydä ensin loppuun neuvottelut opettajien ja muun henkilökunnan palkoista ja vasta sitten keskustella niinkin suuresta kuin 25 prosentin korotuksesta puheenjohtajan kulukorvaukseen.

Koska koulua pyöritetään julkisten varojen turvin, kannatusyhdistyksen hallitukselta pitäisi voida odottaa suurempaa esimerkillisyyttä, puheenjohtajasta puhumattakaan.

Koen myös huolestuttavana korotuksen perustelun: puheenjohtajan on niiden mukaan oltava täysipäiväisesti rakennusprojektin valvonnassa mukana. Tällöin kulukorvauksen nauttiminen ei edes enää ole edes puolusteltavissa, sillä puheenjohtajalle muodostuu selkeä työsuhde kouluun. Tämä taas on kannatusyhdistyksen sääntöjen vastaista. Asiaa ei kannata viitata kintaalla.

Rakennustyömaat ovat riskialttiita paikkoja. Ei ole kenenkään edun mukaista päästää sinne ketään, jota ei ole asianmukaisesti vakuutettu. Koululle syntyy näin uusia velvoitteita seguridad social –kulujen ja veronpidätysten muodossa. Ne puolestaan muodostuvat sen mukaan, kuinka korkea lähtöpalkka on.

Mikäli nyt päätetty kulukorvaus on tulevaisuuden nettopalkka, koulun tulevat palkkakustannukset pelkästään tälle tulevalle rakennusvalvojalle tulevat olemaan yli 5 000 euroa kuukaudessa, eikä edes kauppoja tontista ole vielä tehty.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Opettajien palkat etusijalle suomalaisessa koulussa
Uuden suomalaisen koulun tontista aiesopimus
4 Sosialistit voittivat Espanjan parlamenttivaalit
5 Toukokuussa palataan uurnille Suomessa ja Espanjassa
6 Espanjan sinistä verta Suomeen kesällä
7 Kelan kansainväliset päivät tarjoavat verkkoluentoja
8 Kulttuurit kohtasivat 25. kerran
9
 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12  Alueuutiset: Benalmádena
14  Alueuutiset Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut (palvelukartta)
18 Espanjan ympäri 50 päivässä
19 Lions-rullakiekkoilijat päättivät kauden kolmoisvoittoihin
20 Arjen ahertaja: Viini toi hovimestarin Espanjaan
21 Espanjan asuntopörssi
28 Menossa mukana
30
Matkalla: Aurinkorannikon aarreluola

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart