SE 315/2019
> Alkuun > SE-sanomalehti

SE 197/2013

Radio Finlandia ei sulkulistalla

Yhteisöllisesti tärkeät radiokanavat saavat jatkaa.

Nopeusrajoitus löyhenee moottoriteillä

120 kiometrin tuntivauhti on korotettu 130 kilometriin tunnissa.

Lääkärin yöpalvelu saa jatkoa

Mijas Pueblossa yölääkäripalvelut saavat jatkoa.

Pääkirjoitus: Neuvottelukunta ja kriisiryhmä

Aurinkorannikolla on jo vuosia toiminut Aurinkorannikon yhdistysten neuvottelukunta, josta yleisellä tasolla kuitenkin tiedetään kovin vähän. Todiste tästä tietämättömyydestä löytyy esimerkiksi sivun 19 gallupista, jossa arvellaan neuvottelukunnan toiminnan liittyvän jotenkin hätävalmiuteen Espanjassa. Näinhän ei suinkaan ole. Neuvottelukunnan toiminnasta voitte lukea lisää sivulta 5.

Aurinkorannikolla ei – kuten ei myöskään Costa Blancalla – ole olemassa minkäänlaista vapaaehtoisuuteen perustuvaa, suomalaista hätä- tai kriisiapua antavaa ryhmää, joka toimisi missään yhteistyössä maan viranomaisten kanssa. On hyvä erottaa toisistaan ihailtava vapaaehtoistyö, jossa apua tarvitsevaa lähimmäistä autetaan omin keinoin ja kustannuksin, sekä viranomaisten harjoittama, virallinen ja oikea pelastus- ja kriisiapu. On muistettava Espanjan viranomaisten ensisijainen rooli Espanjan maaperällä.

Kriisin sattuessa ainoastaan Suomen suurlähetystö, Suomen virallisena edustajana Espanjassa, toimii tarvittaessa yhteistyössä Espanjan viranomaisten kanssa. Espanjan viranomaiset eivät asioi virallisella tasolla muiden kuin toisten maiden viranomaisten kanssa, vaikka kiinnostuneille toiminnastaan kertovatkin mielellään. Vapaaehtoistyön tulisikin rajoittua lähinnä tulkkaukseen, joka taas edellyttää haastavassa tilanteessa erinomaista kielitaitoa. Näiden auttajien, joista varmasti jokainen ansaitsisi mitalin, tekemää vapaaehtoista työtä ei kuitenkaan voi rinnastaa viranomaistoimintaan. Tällainen toiminta on täysin yksityistä ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa niin kauan, kun espanjalaisviranomaiset eivät päätä palkata toimeen suomenkielistä henkilöä.

On hieno asia, mikäli suomalaisten perustama vapaaehtoisryhmä onnistuu tavoitteessaan saada 112-hätäpuhelimeen suomenkielinen henkilö, kuten eräs gallupkyselyyn vastannut henkilö arveli. Näin ei kuitenkaan vielä ole. Espanjassa on olemassa poliisi- ja pelastusviranomaisten lisäksi vain yksi virallinen ryhmä, Punaisen Ristin lisäksi, joka saattaa antaa apua suuren kriisin kohdatessa. Tämä ryhmä on nimeltään Protección Civil. Siihen kuuluvat henkilöt saavat tehtävään koulutuksen ja sen tarkoitus on täydentää Punaisen Ristin toimintaa.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Neuvottelukunta ja kriisiryhmä
3 Helvelahti jäähylle suomalaisesta koulusta
4 EU-tuomioistuin tyrmäsi Espanjan pikahäätölain
5 Neuvottelukunta suunnittelee Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa
6 Radio Finlandia ei radiokanavien sulkulistalla
7 Nopeusrajoitus löyhenee moottoriteillä
8 Argentiinalaispaaville lämmin vastaanotto Espanjassa
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Jazz-muusikko löysi saksofonin mentävän aukon Fuengirolasta
19 Brita Skylark konsertoi Fuengirolassa
20 Lukijapostia
21 Espanjan Asuntopörssi
26 Menossa mukana
28 TVfinland
30 Matkalla: Sierra Nevada on koettava kerran elämässä

 

TILAA LEHTI     Digilehti


LEHTIARKISTO

313/2019

314/2019

313/2019

312/2019

311/2019

310/2019

309/2019

308/2019

308/2019

306/2019

305/2018

304/2018

303/2018

302/2018

301/2018

300/2018

299/2018

289/2018

297/2018

296/2018

295/2018

294/2018

293/2018

292/2018

291/2018

290/2018

289/2018

288/2018

287/2018

286/2017

285/2017

284/2017

283/2017

282/2017

281/2017

SE280/2017

279/2017

278/2017

277/2017

276/2017

275/2017

274/2017

273/2017

272/2017

271/2017

270/2017

269/2017

268/2017

267/2016

266/2016

265/2016

264/2016

263/2016

262/2016

261/2016

260/2016

259/2016

258/2016

257/2016

256/2016

255/2016

254/2016

253/2016

252/2016

251/2016

250/2016

249/2016

248/2015

247/2015

246/2015

245/2015

244/2015

243/2015

242/2015

241/2015

240/2015

239/2015

238/2015

237/2015

236/2015

235/2015

234/2015

233/2015

232/2015

231/2015

230/2015

229/2014

228/2014

227/2014

226/2014

225/2014

224/2014

223/2014

222/2014

221/2014

220/2014

219/2014

218/2014

217/2014

216/2014

215/2014

214/2014

213/2014

212/2014

211/2014

210/2013

209/2013

208/2013

207/2013

206/2013

205/2013

204/2013

203/2013

202/2013

201/2013

200/2013

199/2013

198/2013

197/2013

196/2013

195/2013

194/2013

193/2013

192/2013

191/2012

190/2012

189/2012

188/2012

187/2012

186/2012

185/2012

184/2012

183/2012

182/2012

181/2012

180/2012

179/2012

178/2012

177/2012

176/2011

175/2011

174/2011

173/2011

172/2011

171/2011

170/2011

169/2011

168/2011

167/2010

166/2010

165/2010

164/2010

163/2010

162/2010

161/2010

160/2010

159/2010

158/2009

157/2009

156/2009

155/2009

154/2009

153/2009

152/2009

151/2009

150/2009

149/2008

148/2008

147/2008

146/2008

145/2008

144/2008

143/2008

142/2008

141/2008

140/2008

139/2007

138/2007

137/2007

136/2007

135/2007

134/2007

133/2007

132/2007

131/2007

130/2006

129/2006

128/2006

127/2006

126/2006

125/2006

124/2006

123/2006

122/2006

121/2005

120/2005

119/2005

118/2005

117/2005

116/2005

115/2005

114/2005

113/2005

0

Your Cart