Veroilmoituskampanja käynnistyi – tarkista omat tietosi helposti

Veroilmoituskampanja käynnistyi – tarkista omat tietosi helposti

Espanjaan yleisesti verovelvollisten on tehtävä veroilmoitus viimeistään heinäkuun alkuun mennessä.

veroilmoitus Espanjassa
Omat tiedot kannattaa ainakin tarkistaa, vaikka joissakin tapauksissa ilmoitusta ei tarvitse palauttaa. Tämän vuoden uutuus on mobiilisovellus.

Espanjassa veroilmoituksia tehdään vuosittain yli 19 miljoonaa, joten kolme kuukautta kestävä kampanja on massiivinen tapahtuma. Tänä vuonna kampanja tunnetaan nimellä “Renta 2017”, ja siinä käsitellään viime vuoden verotettavaa tuloa.

Espanjan veroviranomainen Agencía Tributaria on kehittänyt uutta tekniikkaa, jolla pyritään helpottamaan verovelvollisten tehtävää. Tämän kevään näkyvin uutuus on uusi mobiilisovellus, jolla veroilmoituksen tiedot voi tarkastaa ja hyväksyä. Helpoimmillaan kyse on siis yhdestä klikkauksesta. Sovellus kelpaa vain yksinkertaisen veroilmoituksen hyväksymiseen, eikä sillä esimerkiksi voi muokata ilmoituksen tietoja. Sitä varten on käytettävä Renta Web -sovellusta tai muita palautustapoja.

Teknisistä uudistuksista huolimatta Espanjan veroilmoituksen teko voi yhä olla monimutkaista, ja itse lomakekin on säilynyt 16-sivuisena. Mikäli oma osaaminen ei riitä, ilmoituksen voi tehdä espanjalaisessa tilitoimistossa eli gestoríassa.

Ilmoitusta ei tarvitse jättää lainkaan, mikäli tietyt tulorajat eivät täyty. Tämä koskee työntekijöitä ja eläkkeen tai muun etuisuuden saajia, joiden tulot viime vuonna jäivät 22 000 euron rajan alle ja ennakkoverot on maksettu.

Ilmoituksen tiedot on hyvä tarkistaa esimerkiksi erilaisten vähennysten osalta.

Espanjan verokampanja käynnistyi huhtikuussa ja jatkuu tänä vuonna 2. heinäkuuta saakka. Mikäli joutuu maksamaan jäännösveroa ilmoitus on jätettävä jo 27. kesäkuuta mennessä.

TEKSTI: Jukka Laurimo
KUVITUS: Alma Ulvelin

Lue lisää veroilmoituksen teosta Espanjassa toukokuun 2018 Olé-lehdestä!

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti

 

Strand Properties


0

Your Cart