Yle Areena avautuu Espanjassa niille, joiden kotikunta on Suomessa

Yle Areena avautuu Espanjassa niille, joiden kotikunta on Suomessa

Yle Areenan videosisältöjä voi nyt katsella EU-alueella mobiilisovelluksella, jos kotikunta on Suomessa. Yle-veron maksaminen ei takaa pääsyä Areenan palveluihin.


Yle Areenan sisältö näkyy hyvin rajoitetusti ulkomailla ilman Yle-tunnuksia. Kuvakaappaus Yle Areena -sivustolta.

Yle avasi vuoden 2018 lopussa monen Espanjassa oleskelevan suomalaisen iloksi kaiken videosisältönsä katseltavaksi Areena-sovelluksella EU-alueella. Internetselaimella koko audio- ja videosisältö on saatavilla Yle Areenan palvelupäällikkö Kari Haakanan mukaan vuoden 2019 ensimmäisellä puoliskolla.

Areenan sisällön käyttäminen muissa EU-maissa tuli mahdolliseksi, kun EU:n siirrettävyysasetus astui voimaan huhtikuussa 2018. Asetus mainitsee siirrettävyyden perusteeksi asuinpaikan.

Yle Areenan koko sisältöä käyttääkseen käyttäjän tulee siis luoda Yle Tunnus ja vahvistaa kotikuntansa Suomessa. Kotipaikkavarmennus tehdään Väestörekisterin palvelun kautta esimerkiksi pankkitunnuksen tai mobiilivarmenteen avulla.

Espanjassa on suomalaisia, jotka maksavat Yle-veroa, mutteivat pääse käsiksi sisältöön.

Espanjassa on kuitenkin suomalaisia, jotka maksavat Yle-veroa, mutteivat pääse käsiksi sisältöön, koska heidän kotikuntansa on Espanjassa.

Yle-veron maksamisella ja Areenan sisältöjen käytöllä ei ole Haakanan mukaan tekemistä toistensa kanssa.

Yle-veron maksamisella ja Areenan sisältöjen käytöllä ei ole Haakanan mukaan tekemistä toistensa kanssa.

– Yle-verohan ei liity meidän sisältöihin millään tavalla. Kyseessä on vero, josta eduskunta on päättänyt ja jota verottaja kerää laissa mainituilla perusteilla.

Yle-veroa kerätään myös siinä tapauksessa, että verovelvollinen ei käytä tai hänelle ei olisi edes mahdollisuutta käyttää Yleisradion palveluita.

– Se on yleinen vero, ei siis käyttömaksu.

Henkilöiden Yle-vero on 2,5 prosenttia. Se peritään yleisesti verovellisilta yli 18-vuotialta 14 000 euroa ylittävistä puhtaista tuloista. Vuonna 2019 veron enimmäismäärä on 163 euroa.

Ulkomailla, kuten Espanjassa, asuvat rajoitetusti verovelvolliset eläkeläiset, joiden eläkkeet Suomi verottaa, eivät maksa Yle-veroa.

Espanjaan muuttavat ovat kuitenkin yleensä yleisesti verovelvollisia Suomeen muuttovuoden ja sitä seuraavat kolme vuotta. Yleisesti verovelvolliset maksavat siis Yle-veroa, mutta jos kotikunta ei ole Suomessa, he eivät pääse käsiksi Areenan kaikkeen sisältöön.

Ilman varmennusta käytössä on 10 prosenttia sarjoista ja elokuvista

Areenan kaikesta sisällöstä, johon kuuluu sekä audio- että videosisältöjä, noin 80 prosenttia on ollut aiemminkin ja on edelleen kenen tahansa katseltavissa kaikkialla maailmassa.

– Kaikki sellainen sisältö, johon meillä on oikeudet esittää kaikkialla maailmassa, on katseltavissa kaikkialla maailmassa. Tähän kuuluu pääsääntöisesti Ylen itse tekemä sisältö eli uutis- ja ajankohtaissisältö, Haakana sanoo.

Vaikka kaiken sisällön osalta luku on 80 prosenttia, pelkästään videosisällöstä puhuttaessa se laskee noin 60 prosenttiin.

– Mutta tämä näyttää tietenkin erilaiselta käyttäjästä, koska elokuvat ja sarjat ovat tyypillisesti niitä, joita kohtaan ihmisillä on mielenkiintoa. Niistä katsottavissa on ehkä noin 10 prosenttia.

Elokuvat, sarjat tai urheiluohjelmat eivät yleensä ole avoimessa ulkomaankatselussa.

Elokuvat, sarjat tai urheiluohjelmat eivät yleensä ole avoimessa ulkomaankatselussa, koska niiden oikeuksien haltijat myyvät oikeudet esittää ohjelmaa vain Suomessa.

– Ainut poikkeus tähän on juuri tämä siirrettävyysasetus, jossa EU ja sen jäsenvaltiot astuvat Yleisradion ja oikeuksien haltijan sopimuksen päälle, ja sanovat, että sopimuksesta huolimatta kotimaassa käytettävät sisällöt ovat käytettävissä myös muualla EU-alueella. Näin Yleisradio voi halutessaan tarjota nämä palvelut niille, joiden asuinpaikka on Suomessa, Haakana selittää.

Yle on yksi harvoista yleisradiosta, joka on toteuttanut siirrettävyysasetuksen, sillä se koskee pääasiassa maksullisia verkkopalveluita.

Yle Areenan koko sisältö on käytössä ilman kirjautumista kaikille, esimerkiksi Espanjassa asuville suomalaisille, heidän vieraillessaan Suomessa.

TEKSTI: Eeva-Maria Hooli
KUVA: Kuvakaappaus Yle Areena -sivustolta

Kiinnostaako Espanja? Ajantasaisin tieto Espanjassa asumisesta ja elämisestä löytyy uusimmasta Olé-lehdestä.

Tilaa Olé-lehti

Strand Properties


0

Your Cart