Suomen eduskuntavaalien ennakkoäänestys Espanjassa oli ennätysvilkas. Eniten ääniä annettiin Fuengirolassa ja Torreviejassa.
Ensimmäisenä äänestyspäivänä Fuengirolan seurakuntakodilla oli äänestäjiä jonoksi asti.
8.–11. huhtikuuta järjestetyn eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana äänensä Espanjassa antoi yhteensä 5 450 suomalaista, kertoo Suomen Madridin suurlähetystö. Se on 349 enemmän kuin viime eduskuntavaalien aikana. Vuonna 2011 Espanjassa äänesti 5 101 suomalaista. Äänistä suurin osa eli 3 189 annettiin Aurinkorannikolla.
Yhteensä 11 äänestyspaikasta suosituin oli Fuengirola, jonka suomalaisella seurakuntakodilla kävi äänestämässä neljän päivän aikana 2 662 henkilöä. Aurinkorannikon muissa ennakkoäänestyspisteissä oli rauhallisempaa, Torremolinosissa äänioikeutensa käytti 382 suomalaista ja Málagassa 145.
Torrevieja oli Espanjan toiseksi suosituin ennakkoäänestyspiste Fuengirolan jälkeen. Siellä äänesti neljän päivän aikana 1 062 ihmistä.
Kanariansaarilla ennakkoääniä annettiin yhteensä 717. Neljästä Kanarian äänestyspaikasta suosituin oli Puerto de la Cruz, jossa kävi 278 äänestäjää.
Suurkaupungeissa ääniä kertyi maltillisemmin, sillä Barcelonassa äänesti 196 ja Madridissa 202 suomalaista. Vähiten äänestäjiä kävi Mallorcan äänestyspaikassa, jossa uurnille saapui 84 suomalaista.
Ulkosuomalainen äänestää vaalipiirissä, jossa oli kirjoilla viimeeksi Suomessa asuessaan.
Kaikkiaan koko Espanjassa uurnilla kävi enemmän suomalaisia kuin neljä vuotta sitten pidetyissä eduskuntavaaleissa. Muun muassa Torreviejan äänestyspisteen kävijämäärät ovat nousseet tasaiseen tahtiin. Nyt äänestämässä kävi 1062 henkilöä, kun vuoden 2011 vaaleissa äänestäjiä oli 956 ja sitä neljä vuotta aiemmin 794.
TEKSTI: Eeva-Maria Hooli, KUVAT: Alma Ulvelin