Kutkuttaisiko ajatus kalastuksesta Välimeren rannalla? Ennen kuin laittaa vavan viuhumaan, tulee hankkia itsehallintoalueen viranomaisten lupa. …
Moni asia voi yllättää suomalaisen omaisen, kun Espanjassa asunut läheinen menehtyy.

Espanjan käytänteissä ja viranomaisten toiminnassa on eroavaisuuksia Suomeen verrattuna. Omaisilla ei kuitenkaan ole syytä paniikkiin, toteaa Funeral Care Spain -hautaustoimistolle työskentelevä suomalaistaustainen Carita Brownless.
– Täällä on sellaisia uskomuksia, jotka ovat johtaneet ihmisiä harhaan. Liikkuu esimerkiksi käsitys, että Espanjassa vainaja tuhkattaisiin aina 48 tunnin kuluttua kuolemasta. Se on vanha ja sitkeässä oleva uskomus, joka ei pidä ollenkaan paikkaansa, Brownless sanoo.
– Tuhkaamiselle tai hautaamiselle ei ole olemassa aikarajaa. Se on kuitenkin totta, että Espanjassa ruumista ei säilytetä esimerkiksi sairaalan ruumishuoneella viikkoja, hän jatkaa.
Brownless muistuttaa, ettei mitään katastrofia tapahdu, vaikka omaisten tavoittamiseen kuluisi useampia päiviä.
– Jos omaiset ovat Suomessa, eikä heitä saada kiinni, kyllä vainajaa säilytetään. Yleensä ruumis vain siirtyy viranomaiselta jonkun yhteistyötahona käytetyn hautaustoimiston hoiviin.
Hautaaminen Espanjassa tai kuljetus Suomeen
Toinen kysymyksiä herättävä asia on hautausmaan valinta tai määräytyminen.
– Hautapaikan saa vuokrata erinäiseksi ajaksi mistä vain hautausmaalta. Ei sitä ole rajattu vaikkapa asuinpaikan mukaan, Brownless sanoo.
Vaikka hautausmaat voivat edustaa tiettyä uskonsuuntausta, Brownlesille ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa suomalainen ei olisi päässyt jollekin espanjalaiselle hautausmaalle.
Brownlessin kokemuksen mukaan 80 prosentissa niistä tapauksista, joissa perhe asuu Suomessa, vainaja päätetään viedä Suomeen, vaikka hän olisi asunut pitkäänkin Espanjassa. Miten, mitä kaikkea se vaatii ja kuka sen hoitaa? Espanjassa hautaustoimistot huolehtivat – sopimuksen mukaisesti – lähes kaikesta aina ruumiin säilytyksestä ja kuljetuksesta, uurnaan, hautapaikan ostamiseen, muistotilaisuuden yksityiskohtiin, kukkiin ja viranomaisasiakirjoihin.
TEKSTI: Eeva-Maria Hooli
KUVA: Haastateltava
Lue marraskuun 2021 Olé-lehdestä koko juttu siitä, miten omaisen tulee toimia kuoleman kohdatessa Espanjassa!