Inflaatio jyllää – Hinnat<br>jopa yli kaksinkertaistuneet lyhyessä ajassa

Inflaatio jyllää – Hinnat
jopa yli kaksinkertaistuneet lyhyessä ajassa

Kaikkien peruselintarvikkeiden indeksi on noussut 71 prosenttia kahden vuoden takaisesta tilanteesta.

Espanjan inflaatio nousi kesäkuussa Espanjan tilastokeskus Instituto Nacional de la Estadístican (INE) mukaan 10,2 prosenttiin, mikä on selvästi odotuksia huonompi tulos. Inflaatio näkyy paitsi energiassa myös elintarvikkeissa.
Samalla inflaatio on korkeampi kuin aikaisemmin tänä vuonna, jolloin se maaliskuuta lukuun ottamatta jäi alle yhdeksän prosentin. Itse asiassa hintojen nousu on Espanjassa nyt nopeampaa kuin kertaakaan sitten vuoden 1985.
Espanjan arjessa laukalle päässyt inflaatio näkyy monella tavalla. Tiettyjen elintarvikkeiden hinnat ovat kaksinkertaistuneet vuoteen 2020 nähden. Esimerkiksi appelsiinimehun hinta on tänä aikana noussut 124 prosenttia, kertoo esimerkiksi Sur-lehti.
Kaikkien peruselintarvikkeiden indeksi on noussut 71 prosenttia, jos vertailukohtana käytetään kahden vuoden takaista tilannetta. Näitä peruselintarvikkeita ovat muun muassa kahvi, maito, vehnäjauho tai sokeri.
Hintoja nostavat nyt Ukrainan sodan lisäksi ongelmat maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa sekä sääolojen tai kasvitautien takia epäonnistuneet sadot eri puolilla maailmaa, esimerkiksi appelsiinimehun osalta sen tärkeässä tuottajamaassa Yhdysvalloissa.
Kaksinumeroisiin lukuihin inflaation kiritti energia, jossa polttoaineiden hinnat ovat nousseet vuodessa 40,7 prosenttia.

Strand Properties

Taustainflaatio huolestuttaa, loppuvuonna helpotusta
Elintarvikkeet ja energian hinta ovat alttiita nopeille hinnanmuutoksille. Espanjassa saatiin huolestuttavia uutisia myös taustainflaatiosta, jolla tarkoitetaan elintarvikkeiden ja energian hinnoista puhdistettua hintojen nousua. Taustainflaatio kohosi nyt 5,5 prosenttiin, mikä on sekin korkein lukema sitten vuoden 1993 eli 29 vuoden takaa.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että Espanjan keskuspankki arvioi hintojen nousun hidastuvan loppuvuotta kohti. Tämän vuoden inflaation arvioidaan jäävän joulukuussa 7,2 prosenttiin ja putoavan ensi vuoden puolella 2,6 prosenttiin ja vuonna 2024 jo 1,8 prosenttiin.
Loppuvuonna inflaatiolukuihin toki vaikuttaa jo sekin, että nousu alkoi viime vuoden lopulla, joten vertailuluvut ovat jatkossa korkeammat. Jos esimerkiksi polttoaineiden hinnat jäävät ensi vuonna nykyiselle tasolle, inflaatio on niiden osalta nolla prosenttia.



0

Your Cart