Kalastus Espanjassa – siihen tarvitaan lupa!

Kalastus Espanjassa – siihen tarvitaan lupa!

Kalanainen tai -mies voi napata Espanjan vesistä huikeita ja eksoottisiakin vonkaleita. Kalastuslupaa voi hakea meri- ja sisävesikalastukseen tai molempiin.
Välimeren kalastusretkellä koukkuun voi käydä vaikka tämän näköinen vonkale.

Niin kalastuskaudet, olosuhteet kuin lajitkin poikkeavat Espanjassa suuresti suomalaisista.

Strand Properties

Vaikka laajan kalavalikoiman ansiosta Costa Blancalla, Valencian itsehallintoalueella, voidaan käyttää käytännössä kaikkia kalastustekniikoita, eniten käytetyt tekniikat alueella ovat virvelöinti, vetouistelu, jigging eli pystykalastus ja pohjakalastus.

Keväällä eniten kalastetut lajit ovat tonnikala, valkotonnikala ja pikkutonnikala. Kevät on myös yleensä varsin hyvä palometonien ja sinikalan kalastukseen.

Kesällä merellä on hyvä aika kalastaa eri tonnikalalajeja. Rannikkokalastuksen osalta hammasahventa ja keltapyrstöpiikkimakrillia haetaan yleensä jigaamalla tai pohjauistelulla luonnonsyötillä.

Syksy on parasta aikaa rannikkouistelulle ja erilaisten alueella viihtyvien lajien löytämiselle, kuten dolfiini tai eri makrillilajit.

Talvi ei ole parasta aikaa kalastukseen, mutta jigityksen ja pohjakalastuksen ystävät voivat silti napata hyviäkin vonkaleita.

Kalastuslupa on helppo hankkia

Espanjassa itsehallintoalueet päättävät kalastusluvista kalastuslakien puitteissa, mutta myös valtakunnallisia lupia löytyy.

Esimerkiksi Valencian itsehallintoalueen harrastuskalastajan lisenssi on virallinen lupa, jolla saa kalastaa Alicanten, Castellónin ja Valencian maakuntien jokialueilla ja rannikoilla. Tämän luvan voimassaoloaika on yhdestä kolmeen vuotta, voimassaolon päätyttyä se on uusittava.

Lisenssityyppejä on kahdenlaisia: mantereelta tai mereltä tapahtuvalle kalastukselle on omat lupansa.

Jokiluvan, jota kutsutaan myös fluviaaliksi, voi hankkia myös laajemmalle alueelle. Autonomisten alueiden yhteinen lupa mahdollistaa kalastuksen joissa, laguuneissa, tekoaltaissa ja vastaavissa Andalusiassa, Aragoniassa, Asturiassa, Estremadurassa, Galiciassa, Kastilia ja Leonissa, Madridissa sekä Murciassa.

Merikalastuslupia on yleensä kolmea tyyppiä: maalta eli rannalta kalastus, veneestä pyynti sekä vedenalainen eli sukelluskalastus.

Lupa verkosta tai kalastusliikkeestä

Kalastuslisenssejä voivat hakea periaatteessa kaikki espanjalaiset tai ulkomaiset kalastajat, mutta heidän on täytettävä tietyt ehdot. Hakumenettelyt ja säännöt vaihtelevat jonkun verran eri itsehallintoalueilla.

Hakemuksen voi tehdä joko aluehallintojen verkkosivuilla tai kalastusliikkeissä.

Autonomioiden lisenssimaksut vaihtelevat 15–80 euron välillä voimassaoloajasta sekä luvan laajuudesta riippuen.

TEKSTI: Mika Lindqvist

Lue koko juttu kalastuksesta ja kalastusretkistä huhtikuun 2023 Olé-lehdestä!

Lue digilehti Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart