Kansallinen hätätila on päättynyt

Kansallinen hätätila on päättynyt

Öisen ulkonaliikkumiskiellon poistuminen helpottaa myöhäiseen illallisee tottuneita espanjalaisia.

Espanjan demokraattisen historian pisin – ja järjestyksessä neljäs – kansallinen hätätila on päättynyt.

Hätätilan ensimmäinen vaikutus oli määrättyjen vapauksien rajoittaminen, ja ilman hätätilan voimassaoloa tämä ei kansallisella tasolla enää ole mahdollista. Espanjan hallitus on kuitenkin pyrkinyt antamaan itsehallintoalueille työkalut, joiden puitteissa toimia tästä eteenpäin. Itsehallintoalue voi ääritapauksessa pyytää alueelleen hätätilan julistamista jos katsoo tautitilanteen tätä vaativan. Niin ikään erilaisia liikkumisrajoituksia voidaan edelleen tehdä, mutta niihin tarvitaan kunkin autonomian korkeimman alueoikeuden päätös. Myös öinen ulkonaliikkumiskielto on edelleen mahdollinen, mutta itsehallintoalueen hallituksen on sitä varten saatava oikeuden lupa.

Strand Properties
Eri itsehallintoalueiden eri määräykset

Yleisesti voi sanoa, että sunnuntaista 9. toukokuuta lähtien Espanjan sisällä liikkuminen on yhtä vapaata kuin ennen Covid-kriisiä. Itsehallintoalueiden rajat ovat pääsääntöisesti auki, mutta esimerkiksi Kanariansaaret vaatii negatiivista PCR- tai antigeenitestitulosta sekä ulkomailta että Manner-Espanjasta matkustavilta. Saariryhmä purkaa rajoituksia tartuntatasosta riippuen. Kanariansaarten hallitus ei kuitenkaan ainakaan vielä ole saanut alueen ylintä oikeusituinta suostumaan haluamaansa öiseen ulkonaliikkumiskieltoon, joka toteutuessaan tarkoittaisi Fuerteventuran, La Gomeran ja La Palman saarten kohdalla yöllisen ulkonaliikkumiskiellon alkamista ja ravintoloiden sulkemista keskiyöllä sekä kokoontumisrajoitukset 10 henkilöön. Teneriffalla, Gran Canarialla, Lanzarotellla ja La Graciosan saarella Kanariansaarten hallitus halusi ulkonaliikkumiskiellon alkavaksi klo klo 23 ja kokoontumiset on rajoitettu kuuteen henkilöön. Tätä kirjoitettaessa on vielä epäselvää, taivutaanko pyyntöön valituksen kautta.

Andalusia puolestaan on ilmoittanut luopuvansa öisestä ulkonaliikkumiskiellosta ja purkavansa rajoitukset kolmessa vaiheessa. Alueella odotetaan voitavan palata normaaliin 21. kesäkuuta lähtien. Lisää Andalusian tilanteesta seuraavalla sivulla.

Baleaarien saariryhmä on päättänyt ainakin vielä tässä vaiheessa jatkaa omaehtoisesti yöllistä ulkonaliikkumiskleitoa. Samoin kuin Kanariansaaret, Baleaarit vaativat negatiivisen PCR- tai antigeenitodistuksen sekä ulkomailta että Manner-Espanjasta saapuvilta. Vaihtoehtona testille on kymmenen päivän karanteeni.

Andalusian tavoin myös Katalonia on luopunut öisestä ulkonaliikkumiskiellosta, mutta kokoontumisia rajoitetaan edelleen kuuteen henkilöön.

Valencian aluueella jatketaan yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa

Valencian itsehallintoalueella yöllinen ulkonaliikkumiskielto katsotaan edelleen tarpeelliseksi. Se on nyt säädetty keskiyön ja aamukuuden välille. Ravintolat saavat pysyä auki klo 23.30 asti ja seurueiden maksimikoko on 10 ihmistä.

Madridissa mennään niin ikään ilman yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa. Ravintolat saavat avata ovensa keskiyöhön asti. Madrid ei pakota vaan suosittaa kokoontumisten rajoittamista kuuteen henkilöön. Liikkumisrajoituksia tehdään kunkin terveyspiirin tautitilanteen mukaan.



0

Your Cart