KANSANELÄKKEIDEN MAKSU ULKOMAILLE PÄÄTTYMÄSSÄ – RIIKKA PULLIAINEN TEKI JO JOHTOPÄÄTÖKSET: ”JÄÄMME KESÄLLÄ SUOMEEN”

KANSANELÄKKEIDEN MAKSU ULKOMAILLE PÄÄTTYMÄSSÄ – RIIKKA PULLIAINEN TEKI JO JOHTOPÄÄTÖKSET: ”JÄÄMME KESÄLLÄ SUOMEEN”

Suomen päätös lopettaa kansaneläkkeen maksu ulkomaille vaikuttaa moneen Espanjassa asuvaan eläkeläiseen.

Hallituksen kehysriihessä syntynyt päätös lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomaille osui moneen Espanjassa asuvaan eläkeläiseen. Yksi heistä on Fuengirolassa asuva Riikka Pulliainen. Kansaneläke on muodostanut noin puolet Pulliaisen kokonaiseläkkeestä, ja nyt tämän osuuden maksaminen on loppumassa. Se merkitsee, että Pulliaisen ja hänen miehensä kokonaistuloista katoaa noin neljännes.

Strand Properties

Hallituksen päätös tarkoittaa Pulliaiselle käytännössä suurta elämänmuutosta.

– Nyt, kun kesällä menemme Suomeen, jäämme sinne.

Kaksi ja puoli vuotta olemme asuneet Fuengirolassa, eikä meillä ollut aikomusta muuttaa täältä mihinkään seuraaviin 10 tai 20 vuoteen.

Pulliainen on sairauseläkkeellä psoriasisreuman takia. Espanjaan muuttaminen tapahtui terveydellisistä syistä, ja paikallinen ilmasto onkin parantanut hänen toimintakykyään.

Kun uutinen hallituksen päätöksestä tuli, Pullainen ei jäänyt toimettomaksi.

– Aika paljon tätä on selvitelty ja otettu yhteyttä kansanedustajiin, joista kaksi on vastannutkin. Yksi perussuomalainen kansanedustaja kertoi, että päätös on tehty ja se on tulossa, ja pahoitteli leikkauksen osumista kohdalle.

Hallituksen päätös koskee noin 25 000 ulkomailla asuvaa eläkeläistä, joista suurin osa on Ruotsissa. Aurinkorannikolla on Pulliaisen mukaan paljon muitakin eläkeläisiä, joita kansaneläkkeen maksun lopettaminen koskee.

– Mutta harva pitää tästä asiasta ääntä.

Espanjassa asui Kelan tilaston mukaan viime vuonna 2 086 eläkeläistä, joiden keskimääräinen eläke oli 1 636 euroa. Yksin asuvalla kansaneläkkeen maksun rajana on 1 601 euron suuruinen työeläke.

Vaihtoehdot vähissä

Espanjan sosiaaliturvajärjestelmästä kansaneläkkeen korvaavaa etuutta on äskettäin maahan muuttaneiden vaikea saada, joten paluumuutto kotimaahan on jäämässä Pulliaisille ainoaksi vaihtoehdoksi.

– Muutamat ovat ehdotelleet, että siirrätte vain kirjat Suomeen. Mutta minulla on sairaalakäyntejä kuuden viikon välein, joten en voi olla epävirallisesti kirjoilla missään. Sama koskee nuorempia eläkeläisiä, joilla on esimerkiksi kouluikäisiä lapsia.

Suomen hallitus tavoittelee ulkomaille maksettavien kansaneläkkeiden lopettamisella noin 38 miljoonan euron säästöjä.

Riikka Pulliainen epäilee säästötavoitteen täyttymistä.

– Me laskimme, että säästötavoite ei toteudu, jos vain kymmenesosa meistä muuttaa takaisin Suomeen. Tänne ulkomaille ei makseta asumistukia tai toimeentulotukia eikä täällä asuvat käytä kotimaassa erikoissairaanhoidon palveluita.

Tähän saakka kansaneläkettä on voinut saada Suomesta EU- ja ETA-maihin sekä joihinkin muihin sopimusvaltioihin.

TEKSTI JUKKA LAURIMO | KUVA HAASTATELTAVA



0

Your Cart