Kevät kiusaa allergista Espanjassakin

Kevät kiusaa allergista Espanjassakin

Espanjan kevät tuo mukanaan auringon mutta aktivoi myös allergiat. Siitepölyallergiat saa pidettyä aisoissa oikeanlaisella lääkityksellä ja ennaltaehkäisyllä.
Oliivipuu on yleinen allergiaoireiden aiheuttaja.

Kevät etenee Espanjassa kovaa vauhtia ja saa samalla monen silmät vuotamaan ja kurkun kutisemaan. Espanjassa kuitenkin povataan siitepölyallergikoille tästä keväästä yleisesti ottaen melko helppoa, sillä syksyn ja talven aikana on satanut niukasti vettä. Ainoastaan Extremaduran alueelle ennustetaan ankaraa allergiakevättä ja Madridin ja Sevillan seuduille kohtalaista.

Strand Properties

– Siitepölyn kannalta pahin vuodenaika Espanjassa on kevät, vaikka myös talvi on hankalaa aikaa, Benalmádenan Vithas Xanit -sairaalan johtava allergialääkäri Clara Pérez sanoo.

Pérezin mukaan keväällä siitepölyallergiselle oireita aiheuttavat oliivin, heinäkasvien ja muuriyrttien siitepöly. Muuriyrttiä tavataankin eniten juuri Etelä- ja Keski-Euroopassa, jossa se tunnetaan jopa ympäri vuoden allergiaoireita aiheuttavana rikkakasvina.

– Muuriyrtti on hyvin yleinen koko Välimeren alueella. Täällä Málagassakin sitä on paljon etenkin Guadalhorcen ja Axarquían alueilla. Kevätkaudella sen siitepölyn määrä on korkeimmillaan, mutta se voi aiheuttaa lievempiä oireita myös muina aikoina, Pérez kertoo.

TEKSTI: Marjut Sahlberg
KUVA: Unspalsh

LUE TOUKOKUUN 2022 OLÉ-LEHDESTÄ MITKÄ OVAT MAAN ENITEN ALLERGISOIVAT SIITEPÖLYT JA KOSKA NIIDEN AIKA ON. KERROMME MYÖS, VAIKUTTAVATKO SUOMESSA OLLEET ALLERGIAT HERKISTYMISEEN ESPANJASSA JA ANNAMME VINKKEJÄ ALLERGIAKAUDEN SELÄTTÄMISEKSI.

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart