Koleus voi yllättää – näin pidät Espanjan kodin lämpimänä

Koleus voi yllättää – näin pidät Espanjan kodin lämpimänä

Etenkin Etelä-Espanjassa keskuslämmitys on harvinaisuus, joten koti on talvikuukausina lämmitettävä muilla keinoin.

Espanjan
rannikkoalueiden vuokra-asunnoissa ei välttämättä ole minkäänlaista
lämmitysjärjestelmää. Alkusyksystä Espanjaan saapuvat eivät välttämättä kiinnitä
asiaan huomiota, koska ilma on vielä lämmin. Viimeistään marraskuussa asunnot alkavat
kuitenkin olla koleita.

Strand Properties

Mikäli
vuokra-asunnosta löytyy lämmityslaite, saattaa se olla esimerkiksi öljypatteri
tai infrapunalaite. Ne lämmittävät suhteellisen tehokkaasti, mutta kerryttävät
myös sähkölaskua. Myös vanhanaikainen ilmalämpöpumppu saattaa tarkoittaa suurta
sähkönkulutusta.

Mikäli koti on pitkäaikainen, kannattaa miettiä ilmalämpöpumppuun sijoittamista.

Mikäli koti on
pitkäaikainen, kannattaa miettiä ilmalämpöpumppuun sijoittamista. Ilmalämpöpumppuihin
erikoistuneen Airtech-yrityksen osakas Mikko Laaksonen suosittelee minkä
tahansa asunnon lämmitykseen inverter-ilmalämpöpumppua. Laaksosen mukaan sen
ominaisuuksiin kuuluu erittäin alhainen sähkönkulutus.

– Uudenaikaisen ilmalämpöpumpun hyötysuhde on moninkertainen verrattuna mihinkään muuhun markkinoilla olevaan lämmitysjärjestelmään, Laaksonen vinkkaa.

Myös kosteus on
oleellinen kysymys Espanjassa asuttaessa. Etenkin ensimmäistä kertaa Espanjassa
talvehtiva suomalainen saattaa ajatella, että ilmava rakennustapa – kuten kodin
pienet ilmaraot – vaatii välitöntä korjausta. Jos asukas peittää kaikki
mahdolliset tuuletusaukot ja lämmittää asuntoa, ilmestyy asuntoon suurien
sähkölaskujen lisäksi myös toinen ongelma: home.

Asunnonvuokraukseen erikoistuneen Rantakylä Group -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Elise Rantakylä sanoo asunnon tiiviiksi tilkitsemisen olevan suurin virhe, minkä suomalaiset Espanjaan talveksi tullessaan tekevät.

– Kun lämmitystä pidetään runsaasti päällä ilman tuuletusta, syntyy ikään kuin muovipussiefekti – seiniin alkaa kertymään pintahometta, tämä varoittaa.

TEKSI: Katia Westerdahl
KUVA: Shutterstock

Lue lisää Espanjan kodin lämmittämiseen liittyviä vinkkejä ja ohjeita tammikuun 2020 Olé-lehdestä!

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart