Covid-19-kotitestaus yleistynee entisestään uuden asetuksen myötä.

Espanjassa siirryttiin viime perjantaina koronaviruksen torjunnassa uuteen aikaan, joka toi useita helpotuksia tähän saakka voimassa olleisiin käytäntöihin testauksesta ja karanteenimääräyksistä.
Uuden protokollan mukaan koronatestausta ei enää tehdä automaattisesti kaikille tautiepäillyille, vaan lähinnä terveydenhoitohenkilökunnan harkinnan mukaan.
Testaamista suositellaan kuitenkin edelleen riskiryhmiin kuuluville, mikä tarkoittaa ensisijaisesti yli 65-vuotiaita, tiettyjä taustasairauksia potevia ja raskaina olevia henkilöitä. Testaamista alettiin Espanjassa rajoittaa ensimmäisen kerran jo joulukuun loppupuolella.

Loppu karanteeneille ilman oireita

Oireettomien tautiepäiltyjen tapauksissa luovutaan jatkossa karanteenien määräämisestä, mutta näytteenoton tavoin niitä käytetään edelleen riskiryhmiin kuuluville.
Esimerkiksi vanhainkodeissa vaadittava karanteeniaika on jatkossa viisi vuorokautta, joka voidaan päättää 24 tunnin jälkeen, mikäli oireita ei ilmene. Sairaaloissa karanteeniaika on sama, mutta sen päättämiseen tarvitaan testaamista. Karanteenit koskevat jatkossakin myös työntekijöitä esimerkiksi vanhusten hoitopaikoissa.

Uusi seurantajärjestelmä infektioiden varalle

Vakavien koronatautitapausten havainnointia jatketaan edelleen, kuten myös epidemian seurantaa sekä mahdollisten uusien aaltojen ja koronavarianttien tilannetta. Uuden strategian takarajaksi on asetettu ensi vuoden kevät, jolloin pandemian alusta tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta.
Jatkossa Espanjassa seurataan hengitystieinfektioiden esiintymistä uudella pysyväluonteiseksi tarkoitetulla seurantajärjestelmällä, joka on tarkoitus ottaa käyttöön viimeistään keväällä 2023.

Pääsiäinen ilman ylimääräisiä koronarajoituksia – korkea esiintyvyys jäi riskitekijäksi

Koronaviruksen kuudes aalto taittui Espanjassa nopeaan laskuun, mutta viime viikkoina laskusuunta on tasaantunut. Taudin esiintyvyys on jäänyt korkeaksi, mikä voi johtaa koronatoimien pitkittymiseen muun muassa sisätilojen maskipakon osalta. Aiemmin maskien käytöstä luopumisen uskottiin tapahtuvan nopeasti, mutta lopullinen päätös on edelleen avoinna.
Espanjassa tärkeä pääsiäinen pystytään kaikesta huolimatta viettämään normaalisti ja ilman ylimääräisiä, juhlan kulkua muuttavia rajoituksia.
Viimeisimmän korona-aallon jälkeinen tilanne poikkeaa aiemmista huipuista siten, että esiintyvyys jäi nyt aikaisempia kertoja korkeammalle tasolle. Kahden viikon esiintyvyys´100 000 asukasta kohti on yli 400, kun esimerkiksi viime loka-marraskuussa lukema oli alle 50. Epidemiassa lukema 400 tarkoittaa edelleen korkeaa riskiä.
Syinä korkeaan esiintyvyyteen pidetään rajoitusten purkamista ja yleistä mielialan muutosta. Myös paikalliset suuret juhlat, kuten karnevaalit, näkyvät tartuntatilastoissa.

Andalusian tartuntatilanne maan parhaiden joukossa

Andalusiassa on yksi maan parhaista tartuntatilanteista, sillä esiintymisluku itsehallintoalueella 18.3., jolloin koko maan viimeiset viralliset luvut julkaistiin, oli 282. Tosin alueelliset erot ovat suuria. Esimerkiksi Málagan maakunnassa lukema on juuri nyt 375, Aurinkorannikolla 274.
Valencian alueella, jolla tartuntaluku on 307, vaaditaan edelleen koronapassin esittämistä vanhusten hoitopaikoissa vieraillessa. Muuten aukiolo- tai asiakasmäärärajoitukset ja koronapassivaatimukset on suurimmassa osassa maata purettu. Poikkeuksia ovat Kanariasaaret ja Galicia, joissa on yhä voimassa joitakin rajoituksia.
Espanjassa on nyt yli 11 miljoonaa koronaviruksen sairastanutta henkilöä. Viikoittain koko maassa todetaan edelleen yli 100 000 tapausta. Paine sairaaloissa ja teho-osastoilla on pysynyt lievänä, mutta kuolintapauksia rekisteröidään silti viikoittain yli 500. Kolmannen rokoteannoksen on Espanjassa ottanut jo yli puolet väestöstä.