Lapsiperheen arki sujuu Espanjassakin

Lapsiperheen arki sujuu Espanjassakin

Minkälaista on perheen perustaminen ja lasten kasvattaminen Espanjassa?

Aidit-Espanjassa
Anna Anorh (vas.) perusti perheen Espanjassa. Sanna Hänninen (oik.) puolestaan muutti Espanjaan Suomessa perustetun perheensä kanssa.

Lyhyet äitiyslomat, kallis koulutus ja turvaton kasvuympäristö. Äitiydestä ja lasten kasvattamisesta Espanjassa on olemassa monenlaisia myyttejä, joista Espanjassa asuvien suomalaisäitien mukaan monet eivät suinkaan pidä paikkaansa.

Fuengirolassa noin 15 vuotta asunut Anna Anorh perusti miehensä kanssa Espanjassa perheen sen kummemmin maan plussia ja miinuksia miettimättä.

Kolmilapsisen, monikulttuurisen perheen arki Aurinkorannikolla on solahtanut helposti omiin uomiinsa, eikä perhe ole harkinnut Suomeen muuttoa. Lapset käyvät paikallista, julkista koulua.

– En oikeastaan miettinyt edes sen enempää lasten saantia esimerkiksi sosiaaliturva-asioiden kannalta, mutta tiesin toki esimerkiksi, että Espanjassa äitiysloma on vain 16 viikkoa, Anorh kertoo.

“En miettinyt sen enempää lasten saantia esimerkiksi sosiaaliturva-asioiden kannalta.”

Sanna Hänninen teki puolestaan miehensä kanssa rohkean päätöksen muuttaa Suomesta Espanjaan kolmen lapsen kanssa. Pienin pesueesta oli tuolloin vain kymmenen kuukauden ikäinen.

Perhe oli vieraillut Aurinkorannikolla useita kertoja ennen muuttoakin, ja vaiheittainen muutto auttoi heitä torjumaan suurimmat kulttuurishokit.

– Koulun aloitus oli tosin haastavaa, kun piti opetella paljon uusia käytäntöjä: tehdä eväät, hoitaa asiat vierailla kielillä ja niin edelleen, kertoo Hänninen, jonka lapset käyvät yksityistä englantilaista kristillistä koulua.

“En tajunnut etukäteen, miten työlästä uuden kaveripiirin luominen lapsille on.”

– En myöskään tajunnut etukäteen, miten työlästä uuden kaveripiirin luominen lapsille on. Espanjassa lapsia ei lasketa mihinkään itsekseen, joten istuimme monta tuntia milloin missäkin puistossa vanhempien kanssa, jotta lapset saivat tutustua toisiinsa. Se oli myös äärimmäisen hauskaa ja elämää rikastuttavaa.

TEKSTI: Anna Venejärvi

Lue laaja artikkeli suomalaisäitien kokemuksista Espanjassa elokuun 2017 Olé-lehdestä.

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti

Strand Properties


0

Your Cart