Cueva del Tesoro

Aarreluola ja hurmaava rantareitti

Cueva del Tesoro on yksi maailman kolmesta merenalaisesta luolasta, jotka ovat nykyään maan päällä. Päivän aikana tutustutaan myös La Cala del Moralin kauniiseen rantareittiin.


Turkoosina kimmeltävät vesialtaat luovat taianomaisen tunnelman.

Málagan itäpuolella olevan Rincón de la Victorian kaupungin monelle tuntematon Cueva del Tesoro, Aarreluola, on mystinen maaäidin syli, jossa on maansisäinen järvi. Luola on ollut käytössä esihistoriallisena aikana, mutta myös islamilaisella keskiajalla.

Luolan tarunhohtoisuutta lisää myös se, että luolan nimi on Cueva del Tesoro eli Aarreluola. Nimi periytyy 1100-luvulle kantavasta legendasta, jonka mukaan arabien viiden kuninkaan aarre olisi kätketty luolastoon. Almoravidien kuningas Tesufín ibn Alín kerrotaan piilottaneen aarteen luolaan. Legendan tutkijat ovat löytäneet sen tueksi luolasta 1100-luvun kultakolikoita. Aarteesta ei ole nähty merkkiäkään.

Vaikka salaperäinen aarre olisi vain legendaa, luola itsessään on todellinen luonnonaarre.


La Cala del Moralin rantakadulla on ihastuttavia luolia.

Cala del Moralin kallionpäällä kulkeva rantapolku on todennäköisesti koko Costa del Solin alueen kaunein rantakävely. Matkan aikana sitä pitkin kävellään aina Rincón de la Victorian saakka (noin 30 minuutin kävelyreitti). Rincón de la Victoriassa tutustumme vanhan roomalaisajan huvilan Antiopan mosaiikkeihin.

Päivän päätteeksi nautitaan yhteinen maukas lounas La Cala del Moralin rantakaupungissa.

Lue lisää Cueva del Tesoro -luolasta: Aurinkorannikon aarreluolassa

Päivän ohjelma:

· Kello 10.00 lähtö Fuengirolasta (Los Bolichesin junapysäkkiä vastapäätä SuperCor-ruokakaupan edestä)
· Vierailu Cueva del Tesoro aarreluolassa.
· Kävelyreitti La Cala del Moralin rantareitillä.
· Yhteinen lounas La Cala del Moralissa.
· Kotiinpaluu noin klo 17.00 (saavumme Fuengirolaan noin klo 17.30).

Retken hinta:

75 € Olé-lehden tilaajat / 80 € muut
Hintaan kuuluu: Kuljetukset, opastus suomeksi, sisäänpääsyt ja lounas.

Matkustamme Cueva del Tesoroon: ei retkiä tällä hetkellä.

Varaa matka

    Valitse matka
    Tähdellä (*) merkitty hinta on Olé-lehden tilaajahinta.

    [multistep "1-2-http://www.olekustannus.com/formlukijamatkat/"]