Mistä saa parhaat churrot?

Mistä saa parhaat churrot?

Tämä kysymys on yksi yleisimpiä, joita Espanjaan tuleva suomalainen esittää.
Suklaa on yleisin churrojen lisuke Espanjassa, mutta munkkitangot voi dipata myös eimerkiksi sokeriin, kondensoituun maitoon tai maapähkinävoihin.

Churrot, Espanjan pitkulaiset munkit, vievät kielen mennessään sekä paikallisilta että turisteilta. Oikeaoppisesti ne dipataan paksuun suklaajuomaan, mutta pakollista se ei ole.

Strand Properties

Espanjasta ei ole sellaista kolkkaa, josta ei löytyisi churroja valmistavaa aamiaisbaaria tai välipalakahvilaa. Yleisin hetki churros con chocolaten nauttimiselle on aamupala tai merienda – lounaan ja päivällisen välinen huikopala. Lounas- tai päivällisaikaan niitä on turhaa yrittää metsästää.

Tee itse!

Churroja voi kuitenkin valmistaa myös itse. Jos olet Suomessa ja Espanjan-ikävä koettelee sinua, voit tehdä ne kotikeittiössäsi. Herkullinen suklaajuomakin on helppoa tehdä kotona.

Churrojen valmistaminen on yksinkertaista. Joskin täydelliseltä näyttävän lopputuloksen aikaan saamiseksi voi kulua churro-taikinaa, paistinöljyä ja hermoja.

Churrojen valmistamisessa on tärkeää, että taikinasta tulee riittävän pitävää, jotta churro ei hajoa paistoöljyssä. Tärkeitä ovat paistoöljyn lämpötila ja paistoaika. Jos öljy on liian viileää, churro hajoaa takuuvarmasti. Jos se on liian kuumaa, se kovettuu korpuksi.

Sokerin, kahvin tai suklaan kera

Churrot voi nauttia sokerin tai leche condensadan, makean maito-siirappisokerin kera. Paksu suklaajuoma kruunaa herkutteluhetken, mutta jos haluat pitää kalorit kurissa, churron voi mainiosti kastaa myös kahviin.

Oikeita tapoja syödä ja tarjoilla churroja on yhtä monia kuin churro-faneja –  ja he eivät ihan heti lopu kesken!

Espanjassa churroihin liittyy paljon hauskoja sanontoja, jotka yleensä viittaavat joko siihen, että ne nautitaan aikaisin aamulla, tai johonkin epäonnistuneeseen yritykseen. ¡Me ha salido un churro! Pipariksi meni!

Seuraamalla Olé-lehden ohjetta, voit vastata otsikon kysymykseen, mistä parhaat churrot saa: meiltä.

Churro-taikina:

  • 350 g vehnäjauhoja – harina de trigo
  • 400 ml vettä – agua
  • 1 tl suolaa – sal
  • Öljyä paistamiseen – aceite de oliva virgen extra

TEKSI: Katia Westerdahl
KUVA: Shutterstock

Lue koko juttu churroista ja ohjeet niiden valmistukseen kesä-heinäkuun 2020 Olé-lehdestä!

Lue digilehti     Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart