Eeva Donnerin tuore dekkari ”Peukalo, eli kuoleminen espanjalaiseen tapaan” sijoittuu Costa Blancan alueelle. Se on torreviejalaisen kirjailijan fiktiivinen kuvaus kotipaikastaan, mutta niin, että faktat ovat kuitenkin kunnossa.
Vuosia aiemmin alkujaan turkulainen Eeva Donner oli ensin ilahtunut, kun niin ikään turkulaisen Reijo Mäen dekkari kuvasi Teneriffaa ja siellä asuvaa suomalaisyhteisöä. Tulivuori-dekkari osoittautui kuitenkin täydeksi pettymykseksi niin juonen kuin väärien faktojen vuoksi. Eeva Donner ajatteli, että pystyisi parempaan.
Donner on itse asunut Espanjassa pitkään ensin Orihuela Costalla ja sitten Torreviejassa. Nykyään eläkepäiviään viettävä Donner on tehnyt kirjoittamista ja tiedonhakua työkseen pitkän toimittajauransa aikana.
– Halusin tehdä viihdyttävän ja hauskan kirjan, joka kuvaa täkäläistä elämänmenoa.
– Tykkään hirveästi tehdä taustatutkimusta ja Espanjan kielen ja kulttuurin tutkiminen on varsinkin yksi mun mielipuuhista. Olen tarkistanut esimerkiksi kulttuureihin liittyvät seikat asiantuntijoilla.
Donner kaihtaa stereotypioita
Dekkarissa entinen julkkis on kadonnut veropakolaisena Suomesta. Juorulehden omistaja palkkaa läheisensä tutkimaan kadonneen Söden elämää. Päähenkilöt Rita ja Seija ovat iäkäs suomalais-espanjalainen pariskunta, joiden elämässä kaksi kulttuuria yhdistyvät.
Peukalo, eli kuoleminen espanjalaiseen tapaan ei ole pelkästään jännitysromaani, vaan sitä voisi kuvailla yhteiskunnalliseksi romaaniksi. Kirjassa kokataan ja syödään espanjalaista ruokaa, mutta Donner ei ole halunnut jäädä kiinni karikatyyreihin ja stereotyyppeihin, joita ihmisillä saattaa olla esimerkiksi espanjalaisesta kulttuurista.
Hahmo edustavat yhteiskuntaa hyvin laajasti. Eräs lukija oli kuvaillut, että kirja antaa äänen marginaali-ihmisille. Kirjassa on esimerkiksi ilotyttöjä ja gangstereita.
– Torreviejan kaupungissa elää yli 120 kansallisuutta rinnakkain. Halusin kirjassa tuoda Torreviejan ja laajemminkin Costa Blancan moninaisuuden esille. Samalla Torrevieja on kuitenkin hyvin espanjalainen kaupunki, toteaa kirjailija itse.
Kirja on ollut suosittu Torreviejan alueella ja sille on jo toivottu jatko-osaa. Donner kertoo, että on keskittynyt pitkään toiseen historiaan keskittyvään projektiin, mutta aikoo kirjoittaa jatko-osan, joka on jo ehtinyt hahmottua mielessä. Se sijoittuisi muutamaa vuotta kirjan päätöstä myöhempään ajankohtaan päähenkilöinään sama rouvapari kuin ensimmäisessä osassa.